Sähköpostin kummitus!

Ylläpito löyti tänään kummituksen sähköpostista, sillä moneen Stree Teamin lähetetyn sähköpostin loppuun ilmeentyi ikäänkuin ektoplasmasta nimi: ”JanneP”. Janne ei sikäli ole kummoinen kummitus, koska työskentelee kummittelun ohessa myös YAD:n toiminnanjohtajana. Mutta aikaa siitä että Janne viimeksi on ylläpitänyt Street Teamia taitaa olla jo usampi vuosi. Ehkä oli jo aikakin käydä sähköpostin asetuksissa muokkaamassa allekirjoitusta?

Muihin viikon kuulumisiin kuuluu se, että Anne on ollut lomailemassa, Riku sairastamassa ja minä melkein puolet viikosta vapaalla. Siinä vasta helppo resepti saada sähköpostin saapuneet osio täyteen tarra-nälkäisten striibalaisten materiaalipyyntöjä. Mutta pysykää kärsivällisinä, ruuhkasta huolimatta se matskukirje kyllä saapuu kotiovelle asti ihan kohta.

Hyviä raportteja on tullutkin tälläviikolla paljon. Erityisesti Marko Viirret:in suorittama kouluesitelmä huumeisiin liittyen, sekä Klaus_tamm_ :in uusinta kirjekuori-isku jäivät lämmittämään mieltä. Markolle myös lähti tämän Viikon teko -palkintokortti! Tämän blogin kuvista iso kiitos EnergyBaby:lle sekä Scottspons::ille.

Tällä kertaa ”Kukas sä nyt sit oot?” tehtävän tiimoilta meille esittäytyy nimimerkki JesseH!

”Kuka olet?:

– Jesse Hänninen

Mistä päin?:
– Kemistä

Kuinka vanha olet?:
– 14.v

Harrastuksia?:
– Ei oo harrastuksia

Kuinka kauan olet ollut mukana?:
– Ööh.. oisko kohta puol vuotta öpaut?

Kuinka liityit mukaan?:
– Kuulin tästä yheltä frendiltä

Parasta striibassa?:

– Pääsee mukaa toimintaan jolla on merkitystä

Mikä kiinnostaa olla mukana toiminnassa?:
– Vähän kaikki, ei oo mitää yhtä tiettyä asiaa.

Motto?:
– ”Aina ei kannata noudattaa sääntöjä jos ne voi kiertää”

Slogan?:
– Ei oo”

 

Loppuun vielä siteeraan Kemppann:in Striibaajan kymmenen käskyä -tehtävän raporttia:

”1. Sinä olet meidän striibaaja. Sinä et saa olla muiden striibaaja
2. Älä lausu väärin street teamin nimeä
3. Pyhitä tehtäväpäivä
4. Kunnioita muita striibaajia
5.Älä lopeta
6. Älä varasta muiden ideoita
7. Älä lausu väärää lausuntoa raportointiin
8. Pyydä muita striibaajia kaveriksesi
9. Levitä street teamin sanaa, jotta huumeiden käyttö vähentyisi
10. Käytä luovuutta ja tietoisuuttasi”

 

– Taneli / Street Team Crew –

–Taneli oli taianomaisesti ajastanut blogin julkaisun jota ei sitten tullut, tässä kuitenkin tän viikon blogi! -Riku

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: