Avainsana-arkisto: yad

Lisäkäsiä ja jalkoja ylläpidossa

Helou!

Edellisellä blogilla järisteltiin blogi-maailmaa maanantai-uutis idealla, mutta vielä ainakin toistaiseksi mennään perjantaiblogilla. Mutta pientä twistiä kuitenkin sillä kirjoittajana tälläkertaa minä aka. Taneli. Olen ylläpitänyt Street Teamia myös aikaisemmin sivarin ominaisuudessa ja koulun harjoittelussa joten ehkä joku jopa muistaa? Ylläpidon apuna pyörii myös tettiläinen Milka joka on jo tällä viikolla päässyt hommiin ja jatkaa ensviikon. Eli älkää säikähtäkö uusia nimiä matskukirjeissä/raporeissa. Paljon apukäsiä tarjolla eli nyt matskupyyntöjä ropisemaan! Minä pyörin työkokeilun puitteissa Annen apuna striiban kulisseissa kaiken muun yleis-yadeilun ohessa joulukuuhun asti.

On ollut hauska huomata kuinka paljon Street Team on kehittynyt viimekerrasta. Pisteillä voi ostaa niitä palkintoja joita haluaa, omat profiilit joihin voi pyytää toisia käyttäjiä kavereiksi, hirveästi uusia tehtäviä ja matskuja ja ihan kaikkea! Mutta paljon on myös tuttua. Vaikka koko systeemi potkittaisiin rikki, poltettaisiin ja rakennettaisiin uudestaan niin striibalaiset on ahkeria ja materiaalia sekä ilosanomaa leviää nopeammin kuin suomen kesä loppuu.

Tästä todisteena esimerkiksi Mairio3 joka oli kouluporukalla istunut iltaa nuotion äärellä makkaraa syöden ja mukavia jutellen, ihan Selvästi! Ottakaapaas siitä vinkkiä syysiltoihin. Kuvituksesta vastaavat tälläkertaa Joska sekä miikanousiainen!

PS: Hei meemimestarit, meme-miehet, meemijäbäleissönit, memel0rdit ja meemikoneet! Docventures kirjoitti mielenkiintoisen blogitekstin 25:n meemin alkuperästä. Haastan teidät tekemään jokaisesta klassikko-meemistä YAD version. 😉

– Taneli / Street Team Crew –

Mainokset
Avainsanat: , , , , ,

YAD:N TALVILEIRI TAHKOLLA OLI

Talvileiriltä selvitty! Meitä oli mukana ainakin viis striibalaista jotka kaikki kuuluu siis toki muihinkin YADin tiimeihin! Oli mahtavaa olla taas osana isoa porukkaa ja tehdä kaikkea yhdessä 🙂 YAD:n talvileiri järjestettiin siis Tahkolla 23.-26.2 ja osallistujia oli yhteensä parikymmentä 🙂 Tässä vielä muutaman striibalaisen mielipiteitä leiristä!

Millaista oli olla Striibalaisena leirillä ja oliko striibalaiset omana porukkana vai ”sulautuiko” muiden joukkoon?

”Talvileirille en itse lähtenyt ainoastaan striibalaisena vaan myös YADn jäsenenä. Oli kuitenkin tosi jännää lähteä, sillä tää leiri oli ensimmäinen YAD-leiri mulle. Sikana uusia ja ei niin uusia naamoja sekä niitä ihania vanhoja ja rakkaitakin löytyi. Striibalaiset ”soluttautui” tosi hyvin joukkoon mukaan vaikka viikonloppuun mahtui myös sitä sen striibaporukan kanssa hengailuakin. ”

”Jännitti perjantaina ihan sikana kun ei tienny et mitä me tehään siellä ja ketä kaikkia sinne tuli! Oli tosi mukavaa kaiken kaikkiaan, porukkaan pysty helposti tutustumaan ( terkkui kaikille ) ja oli hauskaa! Striibalaiset sulautui muitten joukkoon 🙂 Kaikki oltiin yhtä isoo yadiperhettä :D”

”Öö no oli kiva olla pitkästä aikaa sallitusti lapsia ja peuhata esim. Lumihangessa, matka oli hauska vaikka vähän kolhittiinki, uusia ihania tuttavuuksia ja tunteita herättävä bang oli kohokohta vapaina aikoina 🙂 Kaikki tuli hyvin toimeen keskenään eikä ollu mitenkää eriteltynä porukoihin, huippu yhteisöllistä ja kaikki otettii huomioon :)”

Mikä oli parasta ja kenelle suosittelisit leiriä?

Suosittelen jokaista ehdottomasti lähtemään edes kerran elämässään leirille messiin. Nää on mun elämän suurimpia ja rakkaimpia kokemuksia koska saan niin paljon uusia ystäviä sekä ihania ja lämpöisiä muistoja!<3″

”Parasta oli yhdessä lautapelien peluu ja uusiin ihmisiin tutustuminen! Suosittelisin leiriä kelle tahansa (yadilaisille tai striibalaisille erityisesti!) ja joillekkin kavereille”

”Ihmiset,safka,sauna ja bangi! 😀 Suosittelisin leiriä kaikille! :)”

❤

Meillä on kyllä mahti porukka, erittäin hyvää ruokaa ja hyviä juttuja, paljon lautapelejä, mahtava leikkimielinen porukka eli jos yhtään mietit, että kannattaako tulla mukaan meidän juttuihin, niin vastaus on automaattisesti, että tule jo, sä kuulut tänne!

Helmikuun haastetehtävän voitti leirilla88 ja Viikon teko-palkinto lähteepi Klaus_tamm_ :lle mahtavasta, yksityiskohtaisesta raportoinnista!

Kiitos kaikille munkin puolesta, ootte rakkaita ❤

-Aino//Street Team Crew-

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

Mitä? Kamaa. Missä? Somessa.

9+1 tehtävää. Jopa 100 pistettä + 50 bonuspinnaa.

Morjens tyypit! Joko ootte käyneet osoitteessa www.kamaasomessa.fi?

etusivukamaasomessa

Helmikuun alussa avattiin ”Mutku netissä luki..” –hankkeessa tehdyn Kamaa somessa –koulutuksen eka versio.  Koulutussivulle rekisteröidytään omilla Striiba-tunnuksilla ja tehtävät kartuttaa sun Striiba-pistepottia muiden tehtävien tapaan. 🙂

Koulutuksessa edetään leveliltä toiselle, niin että uuden levelin tehtävät avautuvat, kun edellisen tason tehtävät on raportoitu hyväksytysti. Maksimipistemäärä koulutuksesta on 100 pistettä, ja mikäli suorittaa kaikki tehtävät, saa 50 ekstrapistettä sekä virallisen todistuksen koulutuksen suorittamisesta.

Tehtävissä mm. mietitään 75242458syitä ja vaihtoehtoja huumeiden käytölle, omaa suhtautumista huumeiden käyttöön ja sosiaaliseen mediaan ja sen käyttöön sekä mietitään, miten huumeidenkäyttäjistä puhutaan netissä. Lisäksi tutkitaan julkkisten somemeininkejä ja opetellaan ”violettien kivien imeskelyä” käsittelevän keskustelupalstaotteen perusteella, mistä voi tunnistaa luotettavaa tietoa.

Käyhän kurkkaamassa ja ansaitse hyvä määrä pisteitä joilla voit o
staa palkintoja! 🙂

 

Konkarit ja rookiet loistaa

Tän viikon Viikon teko -palkinto menee Stindelle yhden A-klinikan Yadittamisesta. Stindelle lähti iso matskupaketti, jonka piti mennä A-klinikan nuorten tapahtumaan. Posti ei kuitenkaan ehtinyt perille asti, niin Stindepä olikin neuvokas ja haki toisesta paikasta, johon matskuja oli toimittanu, matskuja tapahtumaan, ja ne olikin olleet tosi suosittuja ja mm. tarrat oli loppuneet kokonaan! 🙂 Kun paketti pääsi perille asti, nekin matskut päätyivät A-klinikalle, joka aikoo käyttää niitä kevään tapahtumassaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin, hyvää duunia Stinde!

Tällä viikolla on tullut tosi hyviä palautuksia myös esimerkiksi Rookie-settitehtäviin, nostetaan esille esimerkiksi AkseliOlavi, Shi0ne & Rautiainenn, joiden raportoimia kuviakin tossa alla! 🙂 Lisäksi haluisin nostaa hattua BenjaminECKille, joka oli innostunut raportoimaan ison määrän tehtävii! 🙂

Jatkakaahan samaan malliin!

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Olipa kiva ptkästä aikaa bloggailla teille itsekin! ^^
Tulkaahan myös keskiviikkoisin mukaan Discord-meininkeihin niin päästään jutteleen siellä!

❤ Anne / Street Team Crew-

 

Avainsanat: , , , , , ,

SALLA ESITTÄYTYY, VIIKON TEKO-PALKINTO & STRIIBAN JOULUTAUKO.

sdr
Moikka kaikki! Tatuoitu, hullu kissanainen  Salla kirjoittelee täällä. Oon 24-vuotias paljasjalkainen Jyväskyläläinen (tai no, asuin pari vuotta Tikkakoskella, mutta se siitä). Musiikki kuuluu hyvin vahvasti mun arkeen ja elämään. Itsehän osaan soittaa muutaman soinnun kitaralla, joten musiikin kuuntelu ja keikoilla käynti on se mun juttu. Lempibändejäni on mm. Marilyn Manson, Apulanta, Stam1na, In Flames ja Mötley Crüe. Hullu kissanainen oon syystäkin, koska mulla on kolme kissaa; Piki, Tora ja Kira.

Viime talvena eksyin YAD:n toimistolle työni kautta. Tulin pyytämään neuvoja päihdekasvatuksillisiin kysymyksiin, vastauksia ja apua sain, mutta huomasin myös maksaneeni YAD jäsenyyden ja antaneeni lupauksen siitä että lähden  YAD:n mukana festaroimaan kesällä. YAD:stä tuli mulle kesän aikana todella rakas, ihan kuin toinen perhe. ❤

Edellinen työni loppui joulukuun alussa ja huomasin ilmoituksen facebookissa, että Street Teamiin tarvittaisiin työkokeilijaa. Tartuin heti puhelimeen ja pian olinkin jo allekirjoittamassa työkokeilusopparia.  Mulla on vasta ensimäinen viikko takana ja oon tykännyt jokaisesta hetkestä täällä ollessani. 🙂

Ja sitten striiba-asiaa! Me(ylläpito) jäädään nyt joulutauolle 23.12-1.1.2017 väliselle ajalle, eli malttakaa tekin olla ihan rauhassa ja viettäkää muksa ja rauhallinen joulu! ❤

Tän viikon viikon teko-palkinto meneepi FallenAngel:ille Esittelyvidin teosta!

Muistakaa olla kiltisti ja lätkiä tarroja menemään urakalla! 🙂 ❤

-Aino&Salla//Street Team Crew-

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , ,

JOULUUN ON 8 PÄIVÄÄ!

Viikko on vierähtäny taas todella nopeesti, ollaan postiteltu hurjastu ja ollut apukäsiäkin taas onneksi hommassa mukana! 🙂 Tällä viikolla ollaan lähetelty taas niin paljon kirjeitä etiäpäin, eli jos oot laittanu pyyntöä tulemaan niin on mahdollista, että just sun postit on tällä viikolla laitettu sulle päin tulemaan! Malttakaa silti oottaa ihan rauhassa matskuja! Sillä välin voi tehdä muuta tehtäviä, mutta ei huolta, kyllä se posti kaiken kuljettaa! 🙂

Kuinka moni muukin oottaa joulua kun minä? Me ollaan Annen kanssa tämmösiä jouluihmisiä kummatkin! 🙂 Siitä tulikin mieleen, että mitä ootte tykänny Joulukuun haastetehtävästä? Me ollaan toimistolla koristeltua joulua sekä näillä haastetehtävän matskuilla, joita tehtiin tuossa muutama viikko taakseppäin ja sitten ihan kaikilla perinteisillä joulukoristeilla mm.kyntteliköillä, joulupalloilla ja joulutähdellä 🙂

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Nyt on ihmiset ruvennut tilaamaan joulukuun haastetehtävään paljon matskua, mutta Sälää kansalle!-tehtävä on edelleen pitänyt sijansa suosikkina, vaikkakin Polta kumia, älä pilveä!-tehtävän matskuja lähetetään eniten!

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kuvat:themikki1, Reneikone, Naavat.

Viikon teko-palkinto menee tällä viikolle Ibee:lle huikeesta määrästä meemejä! Onnea 🙂

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

eli siis meemeistä vastasi Ibee 🙂

Mikä on teidän lempiasia joulussa ja mitä tykkäätte jouluna tehdä? Kommentoikaa alle 🙂

Rauhallista ja muksaa joulunodotusta kaikille! ❤

-Aino//Street Team Crew-

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , ,

JOULU TULEE! JA NIIN MYÖS UUS HAASTETEHTÄVÄ!

Kuluneella viikolla ollaan ahkerasti postiteltu ja mulla on ollu ihan mahtavia apulaisia!

Paikkareitten yks vetäjä Eedit on ollu suurena apuna näissä hommissa meille kummallekkin, eli superisti kiitoksia Eeditille ! 🙂

Viikon teko- palkinto meneepi jokurandomi: lle hyvästä raportoinnista!

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kuvat ottanut: Naavat, Iracebella& jokurandomi

Viikko on taas hujahtanut tosi nopeasti ohi ja viikonlopun vapaa tuntuu ansaitulta!

On tullu paljon kivoja palautuksia ja hurjasti uusia jäseniä, uusi tarra veti satoja ihmisiä liittymään striibaan ja tilaamaan tarroja! Ja niitähän me täällä sit ollaan laitettu etiäpäin tulemaan, pahoittelut jos just sun matskujen tulossa kestää hieman kauemmin mutta kyllä me kaikille niitä laitetaan!

laatikot hohkaa tyhjyytään

Käykäähän kurkkaamassa tän kuukauden haastetehtävä, täällä toimistolla oonkin ite jo askarrellut näitä koristeita joita kaikki voi ite askarrella kotonaankin 🙂 tarvitset vaan lankaa ja tarroja!

dav

eikun vaan tarrapyyntöjä tulemaan niin pääset säkin askartelemaan YAD tai Street Team-joulukoristeita! 🙂

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Hyvää joulukuuta kaikille ! ❤

-Aino//Street Team Crew-

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Kun kerrot Mopotuning.fi-ryhmässä, että sulla on muutama ylimääräinen tarra

Sain tuossa tiistaina ajatuksen, että ehkäpä joku Facebookin moporyhmäläinen saattais tykätä meidän uusista Polta kumia, älä pilveä -tarroista. Ylläpidon luvalla laitoin Mopotuning.fi-ryhmän seinälle postauksen, jossa kerroin että meillä on tullut tällaisia uusia tarroja ja niitä voi tilata kotiin ilmaiseksi rekisteröitymällä Striibaan. Ja mitä sitten tapahtui…

meemiblgiin

Juurikin ylläolevan meemin (joka on muuten tän viikon tehtäväpalautuksista) kaltainen tilannehan siitä seurasi. 😀 Matskupyyntöjä alkoi vaan satamaan, samoin kun uusia tehtäväpalautuksia. Ehkä jotain volyymista kertoo se, että kun uusien rekisteröityneiden tavoite Striibassa on vuodessa 350 tyyppiä, niin nyt yhdessä vuorokaudessa tuli yli 600 tyyppiä…! 😀

Onneksi meillä on Ainon kanssa ollut postitusapuna Jyväskylän paikkarilaisia, isoiso kiitos teille! ❤ Hymy ei oo hyytynyt vaikka kopiokonekin meni rikki. Tänään se saatiin korjattua, joten postit pääsee liikkumaan eteenpäin taas! Viivettä on koska matskupyyntöjä niin älyttömästi, mut olkaa kärsivällisiä!

Tässäpä vähän osviittaa siitä, mikä määrä kirjeitä on tehty.

Asia, mikä erityisesti myös meitä ilahduttaa, on se, miten paljon asia on herättänyt keskustelua tuolla ryhmässä.

Kannabiksesta keskusteltaessa tulee toistuvasti esille tiettyjä argumentteja ja väitteitä. Faktat on vähintäänkin kiistanalaisia ja näkökulmia on tosi monia. Perusteluja löytyy puolesta ja vastaan, mikä on totta ja mikä on tarua, sen päättää jokainen loppujen lopuksi itse. Täältä löytyy Kannabis Mythbuster:

On tuotu esille hyviä pointteja siitä, onko kumin polttaminenkaan ookoo ja kannattavaa, onko se yhtään kannabista turvallisempaa, onko se sallittua ja missä/miten se on sallittua jne, jos jokin asia on laissa sallittua – onko se silti moraalisesti oikein – näitä asioita me toivotaankin teidän miettivän!

Lisäksi on käyty keskustelua siitä, ovatko kaikki huumeidenkäyttäjät narkomaaneja.
Tuolta löytyy näkökulmia siihen keskusteluun, yhden tempauksen pohjalta.

Tänään oltiin työyhteisöpäivää viettämässä Tampereella, ja käytiin Mysteerissä, jossa molemmat meidän joukkueet selvisivät huoneista ulos alle tunnissa! 🙂 Jau! Muuten pää on kyllä ihan tyhjä ja pökkelössä. 😀 Viikon teko -palkinto menee käyttäjälle Juzz, joka teki huikean raportin Kysy entiseltä huumeidenkäyttäjältä -tehtävään, hyviä kysymyksiä meidän kokemusasiantuntijoille ja PALJON! 🙂

Ensi viikkoon, voi hyvin!

-Anne-

P.S. Oli taas ihan mahtavat Discordit!

 

 

 

 

 

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Uusi tehtävä ja Striiba-asiaa !

Moikkamoi!

Eilen saapui toimistolle iso laatikollinen ihan uusia tarroja, mitä ootte mieltä? Omasta mielestäni on ainakin mukavaa, kun tulee uusia tarroja ja vielä ihan erivärisiä kun muut 🙂

Uuteen tehtävään pääset suoraan klikkaamlla alapuolella olevaa tehtävän kuvaa, eli eikun vaan matskupyyntöjä tulemaan! 🙂

Polta kumia, älä pilveä!

”Polta kumia, älä pilveä – ja laita näitä tarroja jakoon niin maan älyttömästi!

Tilaa tarrat, jaa eteenpäin ja raportoi – ja toista kaikki tämä!

Tarroja on helppo pitää mukana, joten niiden sijoittelu ympäri kaupunkia ja asuinalueita onnistuu kätevästi. Mopojen, pyörien ja autojen (omien!) lisäksi kouluvihkot, soittimet ja vaatteetkin ovat oivallisia tarroituksen kohteita.

Jos haluat levitettävää materiaalia, niin hipaise tämän sivun vasemmassa ylänurkassa olevaa ”Pyydä materiaalia” -nappia ja johan lähtee. Nimittäin posteljooni sinua kohti. Olet myös tervetullut hakemaan matskua YAD:n toimistoilta Tampereella ja Jyväskylässä.”

Viime viikolla on tullu mukavasti taas palautuksia ja matskupyyntöjä tasapuolisesti moniin eri tehtäviin, mutta Sälää kansalle! on säilyttänyt ykkössijansa edelleen 🙂 Kiitti kaikille ketkä on jaksanut ahkerasti Striibailla tällä viikolla ja tehdä rapskoja!

 Viikon teko-palkinto menee tällä viikolla tehtävän Selvästi! suorittamisesta katrikaisalle, onnea! 🙂

”Järkkäsin tosiaa meille kolmelle eile pieni muotosen tyttöjenillan et mentii cosmiciin vähä keilailee ja pelaa änärii ja mätöt oli kohillaa ja käytii viel amarillos syömäs ja hauskaa oli!” – katrikaisa

Ja sitten niistä Striiba-asioista lisää!

On kaavailtu Street Teamin omaa leiriä 13-15.1 väliselle ajalle joka pidetään”Striiban pääkallopaikalla” (YAD:n Jyväskylän toimistolla) Be there or… just be there.

Lisää infoa tulee siitä ens viikolla, Pitäkäähän silmät auki! 🙂

Eipä tässä muuta niin laitelkaa pyyntöjä ja rapskoja tulemaan! Hyvää viikonloppua kaikille! ❤

 

-Aino//Street Team Crew-

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

Moikkamoi!

Tää viikko on menny taas tosi nopeesti ja onkin taas blogin aika, tällä viikolla on tullu läheteltyä taas paljon matskupaketteja ja tehny palautuksia 🙂

Tän viikon teko-palkinto lähteepi Iracebellalle, monipuolisista ja hyvistä kysymyksistä  tehtävään: Kysy entiseltä huumeidenkäyttäjältä!

Tällä viikolla on tullut paljon hyviä raportteja ja kuvia, kiitos kaikille niistä. ❤

Sälää kansalle on ilmeisesti jaettu paljon, kaikki mahollinen on striibattu, pilven varjon alla oloa vältelty ja kirjastoissa on aiheutettu kauhua, sen lisäksi meemitehdas on ollut käynnissä ja juttu on discordissakin luistanut.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Sälää on jaeskeltu ja Kirjaston kauhua on luoneet leirillä88, Iracebella, Naavat, Janitaskila ja agzuu. (anteeksi jos unohdin jonkun, ilmoittakaa!)

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.


Whatever-taskiin on tullu hienoja kuvia ja ehdotuksia ja tässä ois parit kuvat ainakin käyttäjältä Iracebella ja Naavat.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Sitten vielä ihan muutama meemi, jotta kaikilla on hyvä mieli 🙂 (meemeistä vastanneet Iracebella, Naavat, staywithmealice, Paddington ja leirillä88)

Viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä, ottakaa mallia Pepeyadista, katsokaa video ja käykäähän tekemässä itsekkin Esittelyvidi-tehtävä striibasta! 🙂

Ei mulla muuta, halataan kun tavataan ❤ -Aino//Street Team Crew-

Avainsanat: , , , , , , ,

HIRVEE KIIRE vai onko?

Heimoiheihoi!

Viimeiset pari viikkoa on mennyt hujauksessa ohi, on ollu hirvee kiire mukamas välillä kun en oo jotakin osannu taas tehdä 😀

Hirveesti opittavaa ja tehtävää, Matskujen lähettelyä, palautuksien tekoa ja pisteytystä, sen lisäks vielä videoiden kuvaamista ja editoimista niin siirtyipi siis puolivahingossa tän blogitekstin julkaisu maanantaille 🙂

pikayad

Viime viikon Viikon teko -palkinnon sai Agzuu ahkerasta striibailusta kuluneella viikolla. 🙂 Hyvä Agzuu!

Mä en ookkaan esittäytynyt vielä täällä blogin puolella ollenkaan, eli eiköhän nyt aloiteta.
Mä oon Aino, oon 24-vuotias, Oon työkokeilussa täällä YAD:n Street Teamissa nyt sen kolmisen kuukautta, enimmäkseen teen Annen kanssa striibahommia ja sit oon mukana paikkareissa ja välillä myös infopisteilemässä.

Oon tullut YAD:lle alunperin käymään kun suunniteltiin ennaltaehkäisevän päihdetyön tuntia entisessä työpaikassani, siitä sitten meitä oltiin jo värväilemässä infopiste-koulutukseen jonka sitten jätin tonne takaraivoon jylläämään ajatuksena, pari viikkoa sitä mietittyäni lähdin mukaan ja olen siitä kyllä onnellinen, että lähdin mukaan, kesälomat meni vapaaehtoistöissä YAD:n mukana infopisteilemässä provinssissa ja kuopiorockissa 🙂

Kuukausi sitten huomasin että tänne aukeaisi paikka työkokeilijalle/työharjoittelijalle ja päätin sitten ottaa yhteyttä, homma kuulosti mukavalta ja olin suurimman osan porukasta jo nähnytkin kesän aikana 🙂 Sain kuin sainkin sitten tän paikan ja sovittiin Annen kanssa että tuun kirjottamaan jo seuraavalla viikolla sopparit, josta kahden viikon jälkeen aloitinkin jo työt. Tässä mä nyt oon ja tässä ois tämmöinen esittelyvideon poikanen 🙂

 

ps.kiitos jos katsoit videon tai jaksoit lukasta tekstin loppuun

-Aino//Street Team Crew-

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,
Mainokset
%d bloggers like this: