Iloksenne täällä blogissa kirjoittelee tällä kertaa ja useampana kertana jatkossakin vielä yhteisöpedagogi-opiskelija Linda. Opiskelen Humanistisessa ammattikorkeakoulussa ja olen huhtikuun aurinkoisiin päiviin asti täällä touhuilemassa. Harjoittelun aikana ehdin vanheta sen verran, että huhtikuun alussa voidaan puhaltaa 26 kynttilää sammuksiin.
Mielenkiinnolla olen tutustunut Street Teamin toimintaan Jannen avulla ja paljon opittavaa riittää vielä. Tähän mennessä parasta on, että olen saanut olla mukana lähettämässä elämäni ihka ensimmäistä materiaalikirjettä.
Vähän jänskättää osaanko laskea pisteitänne oikein, mutta onneksi Jannella on parempi matikkapää ja voi tarvittaessa jeesata. Kirjoitustaitoinen olen sentään auttavasti 😀
Sitten hieman asiaakin. Muutama onkin jo ehtinyt kysellä Verkkovaikuttajat -koulutuksesta ja tässäpä siitä tarkemmin tietoa. Linkin takaa löytyä infoa siitä kenelle se soveltuu ja mitä kurssilla tapahtuu, sekä tietty ilmoittautumisohjeet koulutukseen. Koulutus lähtee käyntiin 4.3.2013. Jos kiinnostaa edes hitusen niin messiin vain tai jos kaveria voisi kiinnostaa, niin vinkkaa aiheesta hänelle.
Kannabiksesta keskustellaan tällä hetkellä paljon eri ympäristöissä. Kanna oma oljenkortesi kekoon tutustumalla tarkemmin tehtävään Myssy pois silmiltä. Tähän tähtävään liittyy myös uusimman katutaistelijan Yoan ottama kuvakaappaus. Kiitos siis siitä. Ottamianne kuvia on aina kiva nähdä.
Toivottavasti saan olla teistä useammankin kanssa tekemisissä harjoitteluni aikana. Tsemppiä tehtäviin kaikille tasapuolisesti!
– LindaP, Street Team Crew –