Avainsana-arkisto: virallinen jäsen

Palkitsemisia

Yaditettu kahvimuki

Tällä viikolla ollaan Street Teamin päämajassa iloittu suuresti monista palkitsemisista! Pisterajoja on paukkunut urakalla ja moni Striibalainen on saanut hieman tavallista paksumman kirjeen. Hyvä te!

Meillä oli myös kilpailu kaikkien lokakuun loppuun mennessä rekisteröityneiden kesken ja arpaonni suosi nimimerkkiä sinsa. Mp3-soitin on lähtenyt kustin poljettavaksi! Onneksi olkoon.

Tehtävien on raportteja on kolahdellut tässä kuussa lähes kymmeneen kappaleen päivätahtia. Hienoa aktiivisuutta. Palaamme tuossa joulukuun alussa tarkemmin marraskuun tilastojuttuihin.

Jos olet raportoinut Uusia päänahkoja YAD:n viralliseksi jäseneksi liittymisestä tai jonkun kaverisi mukaan saamisesta, niin älä ihmettele jos pisteiden antamisessa menee hetki. Jäsenrekisterimme laahaa suunnilleen viikon verran jäljessä, joten joudut hetken pisteitä odottamaan raportoituasi.

Hieman viivettä voi olla myös Laitetaan hyvä kiertämään tehtävän kohdalla. Eli annamme pisteet kun kortit ovat tänne toimistolle saapuneet. Ja viime aikoina se on saattanut postilla kestää hieman tavallista kauemmin.

– JanneP, Street Team Crew –

Oheinen kuva on raportoinnista, jossa kaverin muki yllätystuunattiin. Hienoa toimintaa 😀

Avainsanat: , , , , ,

Tsekkaa kuvagaltsu

Perusbloggaus toimistolta eli vihreän hirsitalon uumenista. Sitten eilisen sähköpostissa odottaa 29 tehtävien palautusta ja matskupyyntöä. Huisia!

Olethan hoksannut, että Street Teamin sivujen oikeassa yläreunassa olevaa kuvascrollia klikkaamalla pääset kuvagalleriaan? Siellä näkyy teidän lähettämiä kuvatodisteita tehtävien suorittamisista. Kaikki kuvat eivät mene galleriaan eli plokkaan sieltä sellaiset, joissa näkyy nimiä yms.

Yaditettu tietokone

Parhaat fiilarit täällä pääkallonpaikalla on tällä viikolla saatu Kajaanin Tekniset-liikkeen tietokoneitten yadituksesta. Aivan huikeaa! Todistusaineisto hivelee silmiä.

Uutta jaettavaa matskua on työn alla. Toivottavasti saamme ne painoon ja jakoon jo tämän vuoden puolella. Mitä kaikkea on tulossa, jääköön vielä salaisuudeksi. Uutisoimme sitten kun ovat painosta tulleet.

Jos tunnet YAD:n ideologian ja toiminnan omaksesi, niin voit liittyä YAD:iin viralliseksikin jäseneksi. Viralliset jäsenet voivat osallistua meidän koulutuksiin ja pääsevät sitä kautta esimerkiksi YAD:n infopisteille eri tapahtumiin. Jäsenet saavat myös jäsenpostia. Osoitteesta http://kiinnostaakohuumeet.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=4&Itemid=11 löydät lisää YAD:n jäsenyydestä.

Mutta edelleen voit toimia Street Teamissä kuulumatta virallisesti YAD:hen. Street Teamhän on tarkoituttu kaikille yli 13-vuotiaille, jotka haluavat sanoa ääneet, että huumeet on perseestä! Tosiaan, tuohon ikään tehdään nettisivuillekin pian pieni muutos eli alle 13-vuotiaat eivät voi liittyä Street Teamiin. YAD:n materiaali on nimittäin suunnattu siitä ylöspäin, joten nuoremmille meillä ei oikein ole materiaalia mitä jakaa.

Tämmöisiä tältä erää! Toivottavasti viikonlopun jälkeen sähköpostissa odottaa oikea suma suoritettuja tehtäviä ja vielä isompi suma matskupyyntojä 😀

Jäätävin terveisin,

– JanneP, Street Team Crew –

Avainsanat: , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä: