Avainsana-arkisto: vapaaehtoiset

Paikkarivideo on julkaistu ja vuoden loppu alkaa häämöttää!

Eilen vietettiin vapaaehtoisten päivää ja sen kunniaksi YAD:n Youtube-kanavalla julkaistiin uusi paikkaritoiminnasta kertova video. Video löytyy myös tästä postauksesta. Facebookista voi käydä lukemassa asiasanalla #yadry  YAD:n toiminnassa vuosien varrella mukana olleiden vapaaehtoisten muistoja YAD:n toimintaan osallistumisesta, sieltä löytyy jo aika huikea kavalkaadi hauskoja muistoja. Voit myös halutessasi jakaa omat muistosi YAD:sta 🙂

Joulukuun ekan viikon aktiivisimmat striibailijat tulevat tässä: topi, VALLU, hullupelle005 ja Vilcce, kiitos erinomaisista raportoinneista! Vuoden loppu alkaa pian häämöttämään ja se tarkoittaa myös sitä, että kohta tiedetään kuka on vuoden 2015 striibailija, eli eniten pisteitä raporteistaan kerännyt tiimiläinen. Tällä hetkellä kärkipaikkaa pitää katrikaisa, tilanne ehtii kuitenkin vielä muuttua, sillä muutama viikko on vielä tätä vuotta jäljellä! Omaa pistetiliään voi loppuvuodesta kerryttää esimerkiksi osallistumalla Street Teamin vuotuiseen jouluskabaan, joka tänä vuonna starttaa 15.12.

Street Teamin sivuilla on ollut auki äänestys uusien tehtävien alta poistettavasta vanhasta tehtävästä ja tällä hetkellä näyttää siltä, että kyytiä tehtäväpankista saa Timeline for FB. Äänestys aikaa on vielä ens viikon perjantaihin, joten jos oot sitä mieltä, että väärä tehtävä on tippumassa listoilta, niin käy antamassa äänesi ajoissa!

Kiitos vielä kärsivällisyydestä matskujen suhteen, osaan matskukirjeistä postilakko on vaikuttanut ikävän paljon ja ootte joutuneet oottelemaan. Toivotaan, että postilla saavat tilanteen normaalisoitua mahdollisimman pian ja saatte matskut jakoon ja palkinnot käyttöön.

Parasta viikonloppua!

-Hanna, Street Team Crew

ps. Kannattaa myös käydä lukemassa tällä viikolla Kiinnostaako Huumeet – blogissa julkaistu bloggaus YAD:n vapaaehtoisista ja vapaaehtoistoiminnasta, postaukseen pääset TÄSTÄ.

 

 

 

 

 

 

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

21 013

Tän viikon postauksessa ollaankin sitten faktojen äärellä. office_thoughtsYAD Street Team 2-hanke on tullut matkansa päähän. Matkan varrelle on mahtunut monta onnistumista, ylitettyjä kivikkoja ja huikea määrä nuoria vapaaehtoisia. Iso ja lämmin kiitos kaikille Street Team 2- hankkeen toiminnassa mukana olleille vapaaehtoisille, yhteistyökumppaneille ja ohjausryhmälle, sekä niille, jotka ovat muutoin edistäneet toiminnan kehittymistä ja leviämistä. Toivottavasti jatkatte Street Teamin matkassa myös tulevaisuudessa!

YAD Street Team on saanut alkusysäyksensä vuonna 2006 vapaaehtoisten ideasta hyödyntää musiikkimaailmasta tuttua street team toimintaa YAD:n vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä. Ensi vuonna juhlistetaan siis YAD Street Teamin kymmenvuotista taivalta! 😀 Toimintaa on viety eteenpäin pilottihankkeen ja kahden RAY- rahoitteisen hankkeen turvin. Vuosien myötä Street Team on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä YAD:n vapaaehtoistiimeistä.

Yksi Street Team 2- hankkeen tavoitteista oli saada Street Teamiin liittymään 1000 uutta rekisteröitynyttä jäsentä ja syyskuun loppuun mennessä tavoite oli saavutettu yhteensä 1019 uudella jäsenellä. Toiminta on valtakunnallista, sillä striibalaisia on olldsc_0024_0ut mukana hankkeen aikana kaikista Suomen maakunnista. Street Teamin etusivulla olevasta kartasta näätte helposti sen, että viikottain palautuksia tulee ympäri Suomen.

Tehtäväpalautuksia Street Teamiin tulee vuositasolla keskimäärin 1600 kappaletta, tänä vuonna palautuksia on tammi-syyskuun aikana tullut yhteensä 996 kappaletta.  Street Teamin tehtäviä tammi-syyskuussa 2015 palauttaneista street teamilaisista 67% oli 13-17-vuotiaita nuoria.

Tänä vuonna street teamilaiset ovat jakaneet yhteensä 21 013 kappaletta julisteita, esitteitä ja käyntikortteja. Se ei oo mikään ihan pikkuinen määrä! 😀 Teidän ansiosta huumeettomuuden viestiä on saatu vietyä eteenpäin myös sosiaalisessa mediassa, ootte jakaneet huikeen määrän meidän linkkejä ja materiaaleja sielläkin.

Erityisen hienoa Street Teamissa on se, että vaikka toiminta ei velvoita ketään sitoutumaan toimintaan yhtään sen pidemmäksi ajaksi kuin oma kiinnostus riittää, monet teistä on kestänyt matkassa jo useiden vuosien ajan! Kiitos siitä! 🙂 Vuosittain aktiivisista striibalaisista lähes puolet on ollut toiminnassa mukana pidempään kuin yhden vuoden.12166320_698717496896243_1560755942_n

Street Team 2- hankkeen tärkeimpiä tavoitteita oli juurruttaa toiminta osaksi YAD:n perustyötä ja siinä on onnistuttu, Street Teamin toiminta jatkaa tulevaisuudessakin toimintaansa yhtenä YAD ry:n vapaaehtoistiimeistä. Street Teamin toiminta on maailmanlaajuisesti  uniikki, eikä vastaavaa toimintaa ole löytynyt mistään muualta. Vapaaehtoiset kuvailevat toimintaa motivoivaksi, omia arvoja vastaavaksi, nuorten näköiseksi ja hauskaksi tavaksi antaa oma panoksensa ehkäisevän huumetyön hyväksi.

Tarkemmin Street Team 2- hankkeen tavoitteista ja tuloksista voi lukea lokakuun aikana nettisivuilla julkaistavasta sosiaalisesta tilinpidosta.

-Hanna, Street Team Crew

ps. Tän viikon tehokkaimmat striibailijat ovat olleet jukumikajunnu, katrikaisa, jonne121, jokurandomi ja Derbiboy. Hatun noston arvoista toimintaa jälleen kerran! 🙂

 

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,
Mainokset
%d bloggers like this: