Avainsana-arkisto: uudet nettisivut

Uudet nettisivut ovat nyt ulkona, eli pihalla!

wp_20150113_019

”These boots are made for walking… ”

Osa teistä on jo varmaan huomannukin, että Street Teamin uudet nettisivut ovat nyt up in the air! Elämme siis jännittäviä aikoja 😀 Uudet sivut ovat tuoneet mukanaan muutamia uusia toimintoja, esimerkiksi keskustelualueen, äänestyksen ja kaverit-toiminnon. Lisäks sivujen pitäis toimii nyt aiempaa paremmin myös mobiilisti (elikkänä kännykällä). Uusille sivuille pääsee helposti tästä.

Nyt on sivujen tulikokeen aika, kun pääsette niitä testailemaan. Jos jotakin epäselvyyttä tai bugeja löytyy, niistä voi (ja kannattaakin) ilmoittaa ylläpidolle, joko Street Teamin sivujen kautta tai sähköpostilla. Oman mielipiteensä voi uusista sivuista käydä kertomassa myös Street Teamin ikiomalla keskustelualueella.

Vaikuttais siltä, että materiaalipyyntöjen tekeminen ja tehtävien palautus on kuitenkin sujunut, koska raportteja on tullut ihan entiseen malliin.  Tällä viikolla kunniamaininnan arvoisesti on striibaillut mm. Blueberry, joka pakkasasteita ja jäätyneitä valotolppia uhmaten oli käynyt liimailemassa tarroja. Ahkeraan tällä viikolla ovat striibailleet myös seve, FryNordic, BOY ja rikuli. Kuvat tän viikon postaukseen on poimittu BOY:n ja Blueberryn raporteista.

20150113_141510_0

Blueberry ansaitsee pakkasta ja jäätyneitä valotolppia uhmanneesta tarrojen liimailusta viikon kunniamaininnan 😀

Uusilta sivuilta löytyy myös Kuukauden tehtävä, joka tammikuussa on klassikoista klassikoin, kaikkien Street Team tehtävien äiti ja isä, eli Sälää Kansalle!  Kuukauden tehtävä vaihtuu nimensä mukaisesti kuukausittain ja jatkossa Street Teamissa järjestettävät kilpailut julkaistaan Kuukauden tehtävinä, joten ne löytyvät kätevästi heti etusivulta.

Lopuksi sitten tän viikon tietoiskuna Street Teamin tilastoista: street teamilaisia oli toiminnassa mukana vuonna 2014 kaikissa Suomen maakunnista Ahvenanmaata lukuunottamatta. Erittäin hienoa! 🙂 Ja tavoitteena tälle vuodelle sit se, että myös Ahvenanmaa on mukana! 😀

Lumista viikonloppua!

– Hanna, Street Team Crew

 

 

 

 

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Miksi liityin Street Teamiin?

2014-10-23 13.29.40Sain kuulla Street Teamista ensimmäistä kertaa kaveriltani noin vuosi sitten. Hän toi asuntolaan Street Teamin julisteita ja tarroja tätinsä puolesta. Meillä oli ollut samoihin aikoihin huumevalistusluentoja asuntolassa ja kiinnostus oli pinnassa sen takia. Menin tiedonjanoisena samantien surffailemaan tietoa ja samalta istumalta liityin mukaan toimintaan.

Ajattelin, että striibailu on minun juttuni koska omistan paljon mielipiteitä, enkä epäröi sanoa niitä ääneen. Olen myös aina ollut kiinnostunut kuulemaan toisten mielipiteitä ja ajattelin, että pääsisin striibailun kautta kuulemaan myös niitä enemmän.

Striibailu on hyvää, kevyttä aktivismia nuorille. En silti ota striibailua vain harrastuksena, koen oikeasti tärkeäksi ehkäisevän päihdetyön. Jos minä saisin pienellä toiminnallani edes yhden ihmisen vaihtamaan suhtautumistaan päihteisiin, olisin hyvin tyytyväinen.

Street Teamissä on hyvää se, että saa toteuttaa itseään vapaasti. Ei välttämättä tarvitse mennä kaupungille jakamaan tarroja ja julisteita, jos ei koe sitä omaksi jutukseen, voi istua kotona ja tehdä tehtäviä netissä. Ja toisinpäin tietenkin. Kaikista antoisinta tässä toiminnassa on tähän mennessä ollut se, kun on saanut muutamia ihmisiä kiinnostumaan ehkäisev2014-10-23 13.14.37ästä päihdetyöstä ja kaverin mukaan tähän toimintaan. Olen ollut iloinen myös siitä, että olen päässyt keskustelemaan enemmän päihteistä ja kuullut erilaisia mielipiteitä. Muiden mielipiteiden myötä olen saanut erilaista näkökulmaa asioihin ja muokannut omia mielipiteitäni. Koen ettei suhtautumiseni päihteisiin ole enää niin mustavalkoinen, kuin joitakin vuosia sitten.

Minua on harmittanut se, etten ole voinut osallistua YADin koulutuksiin. Se on toki täysin omaa syytäni, koska asun pohjoisessa, josta on pitkä matka kaikkialle. Toivon, että jonain päivänä pääsen vielä raahamaan itseni paikan päälle.

Olen iloinen siitä, että tällaista vapaaehtoistoimintaa järjestetään nuorille. Street Teamin ja Yadin avulla nuoret saavat omalta osaltaan vaikuttaa asioihin ja ajaa tärkeitä asioita eteenpäin.

Olen itsekin saanut paljon jo näin lyhyellä ajalla irti striibailusta ja hiukan valmistautunut tulevaan, kuitenkin paljolti erilaiseen aktivismiin. En ole kertaakaan katunut Street Teamiin liittymistä ja haluan jatkaa oman panokseni antamista enemmän tai vähemmän aktiivisesti.

– BOY (street teamilainen since 11/2013)

YLLÄPITO TIEDOTTAA:

Street Teamin uusia nettisivuja siirretään paikoilleen ensi viikon aikana ja siitä syystä sivut ovat poissa toiminnasta jonkin aikaa. Ei kuitenkaan syytä huoleen, palaamme linjoille pian entistä ehompina! Pysykää siis kuulolla! 🙂

Jouluisen skaban palkintojen arvonnassa arpaonni suosi seuraavia striibalaisia:

Solidaarisuuskalenterit: eetuzu ja Shatarnad

Street Teamin logolla varustettu T-paita: agzuu

ja yllätyspalkinto: JesseNasse

 

Avainsanat: , , , , , ,
Mainokset
%d bloggers like this: