Avainsana-arkisto: työharjoittelu

Harjoittelussa Street Teamissa

Hei kaikille! Tuossa tutkiskellessani edellistä postausta huomasin, että Hanna oli kirjoitellut 2014-10-24 14.25.55työharjoitteluista. Noh, tässäpäs olisi se luvattu uusi työharjoittelija! Olen siis Anniina ja tulin YAD:in Jyväskylän toimistolle työharjoitteluun kuudeksi viikoksi. Olen kotoisin Varkaudesta, mutta opiskelen nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi Seurakuntaopistolla, Pieksämäen kampuksella kolmatta, eli viimeistä vuotta.

Miksi tulin tänne harjoitteluun? Tulin tänne työharjoitteluun, koska halusin nähdä miten tää homma toimii näin työelämässä, eikä vaan siellä vapaaehtoiskentällä. Halusin myös tutustua järjestöhommiin sekä verkko-ohjaukseen sen kenttätyön lisäksi. Ja uskoisin myös tekeväni samantyyppistä työtä tulevaisuudessa mahdollisesti ulkomailla. Tai sitten jossain järjestössä, vaikka YAD:ille. Mitä tulevaisuus sitten tuokin mukanaan.

Multa on kauheesti kyse2014-10-23 13.43.26lty fiiliksiä, että millasta tää homma on ja mitä tykkään. Mun omasta henkilökohtasesta, pienestä mielestäni tää homma on tosi mielenkiintosta ja aika simppeliä. Oon oikeesti kiinnostunu tästä systeemistä, mikä lisää työintoa entisestään. Vaikken ole siitä ”mitä seuraavaks?” kyselijä päästä, niin hommia riittää just sopivasti. Oon tosi hyvillä fiiliksillä alottanu tän harkan ja uskon, että nää fiilikset säilyy tän kuus viikkoa mitkä täällä tuun hääräämään 🙂 Itsellä ainakin tervetullut fiilis heti ekojen päivien jälkeen. Niinkuin pitääkin!

Eikä se ole hyvä harjoittelu, jos ei tunne olevansa tervetullut porukkaan mukaan. 🙂

Tällä viikolla on ollut Street Teamissa hiljaisempi viikko, mutta tehtäväpalautuksia on tullut kuitenkin tasaseen tahtiin, mm. Jaakko83, Topias, Jantteri98 ja Miku02, ovat striibailleet tällä viikolla maininnan arvoise20140510_173821[1]sti. Hyvä te!

– Anniina, Street Team Crew

Ps. Postauksen kuvitukseksi on poimittu tällä kertaa mukaan arkistojen aarteita, mm. TheFitFlexin, Littlebitfoxyn ja Shatarnadin raporteista.

 

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , ,

Heippablogi feat. Bob Marley

Neljäs harjoitteluviikko on nyt loppumaisillaan eli se tietää heippablogin kirjoittamista minun (aka. Taneli the awesomesuperylläpitoguy) osaltani. Vaikka neljä viikkoa onkin suhteellisen lyhyt aika, on se tuntunut menevän vielä nopeammin. Ei silti ettenkö olisi kerennyt saamaan paljon irti Street Teamin ylläpidosta, saatikka ettenkö olisi viihtynyt. Hommaa on ollut monenlaista ja kaikenlaista sitä on opittu, hanskassa on excelit ja wordpressit. Näillä opeilla voisin perustaa melkein oman Street Teamin, vaikkapa kissojen söpöyden puolesta! Mutta se tuskin olisi hyvä idea. Kiitokset siis teille kaikille ketkä olette aktiivisesti striibailleet ja tehneet minulle paljon raportteja ja matskupyyntöjä.

Se se vasta on ollut hauskaa kun tulostan hienon viestin kirjeen mukana lähetettäväksi, mutta se kirjeen alalaidassa sijaitseva striiban blogin osoite tulostuukin erilliselle paperille! Tai kun laitan kirjeen kiinni, ja huomaan jälkikäteen unohtaneeni kirjanmerkit kokonaan… Joten vaikka pääosin harjoittelu onkin tapahtunut netissä on myös luovuutta askartelukyvyssä saanut käyttää. Ehkä joku teistä on saanutkin erikoisen patenttiratkaisu matskupaketin…? Tämmöiset harjoittelut on tyhmiä kun ei huvittaisi palata koulunpenkille, mutta nuoriso-ohjaajan on tehtävä mitä nuoriso-ohjaajan on tehtävä. Jatkakaa te samaan malliin, saatte nyt Jannenne takaisin pisteyttämään!

Ja nyt jotain aivan muuta. Viikon kunniamaininnat menevät rikulille, esimerkillisestä koulu hyväksikäytöstä. Jäbä teki äidinkielen tunnilla yleisönosastokirjoituksen YAD:sta, ja kopioi sen vielä blogiinsa. Kuvista kiitokset menevät sokea-1:lle upeista YAD kynsistä ja satsukille oivallisesta Bob Marleyn yadittamisesta.

Eilen toimistolla vietettiin avoimien ovien päivä, striiban ylläpito oli myös paikalla jutskaamassa ja kahvittelemassa. Oikein hyvä kuhina kävi!

Minä kuittaan ja kumarran!

– Taneli H, Street Team Crew –

 

PS. Kannattaa joskus käydä täällä Lutakon toimistossa, nää työntekijät on huipputyyppejä!

Avainsanat: , , , , , ,
Mainokset
%d bloggers like this: