Eilen toimistolle saapuivat historian ensimmäiset Street Teamin kangasmerkit. Saaralle iso kiitos, merkit näyttää tosi hyvältä! 🙂 Ensimmäiset Street Teamin kangasmerkit matkaavat palkinnoiksi viidelle onnekkaalle Kysyppä joku toinen!– tehtävän palauttaneelle. Jos haaveilet omasta Street Teamin kangasmerkistä, nyt sellainen on hyvä tilaisuus itselleen saada.
Lisäksi Kysyppä joku toinen!- tehtävän palauttaneiden kesken arvotaan Street Teamin logolla varustettu juomapullo, jolla saa kuskattua kaakaot retkelle tai vedet treeneihin. Tehtävä on auki maanantaihin 30.3.2015 saakka, joten vielä on viikonloppu aikaa osallistua.
Ensimmäisiä Paskaaks kansanedustaja välittää!? kuvia odotellaan ylläpidossa kuumeisesti, kuka saa napattua kuvan ensimmäisestä pinssitetystä kansanedustajaehdokkaasta? Tehtävä ei ole niin vaikea, kuin voisi luulla. Suurin osa ehdokkaista juttelee teidän kanssa taatusti mielellään ja äänestyspäivän lähestyessä kansanedustajaehdokkaita ilmestyy kuin sieniä sateella kylien ja kaupunkien toreille ja kaduille. Tehtävä oli auki edellisen kerran neljä vuotta sitten ja silloin kuvia kertyi hyvä setti! Street Teamin kuvagalleriasta löytyy muutamia vanhoja otoksia malliksi.
Tällä viikolla Street Teamissa on käynyt hyvä kuhina. Erityismaininnan arvoisesti ovat striibailleet mm. tsoniboy, stinde, JesseNasse, LAz, Littlebitfoxy, seve ja JOFT2000. Viikon parhaimmat tehtäväpalautukset tekivät JesseNasse, joka jakoi huikean setin matskua ja stinde, joka raportoi erittäin tyylikkääksi tuunatun lompakon. Muistakaa muuten tsekkailla vanhempiakin tehtäviä välillä, sieltä voi löytyä hyviä helmiä tehtäväksi 🙂 Kevään aikana Street Teamin sivuille avataan muutamia arkistojen aarteita, sekä lisäks ihan uusia tehtäviä, joten kannattaa seurailla sivuja!
Niin ja Jassu muuten jatkaa Street Teamin ylläpidossa vielä ainakin kesäkuun alkuun! 🙂
Erinomaista viikonloppua!
– Hanna, Street Team Crew