Avainsana-arkisto: TOP100

S|DEFFECT valtaa Hapen!

sideffect_pieniYlläpidolla oli hurja viikko. Nuori2013 –tapahtumassa keskusteltiin valtavat määrät ehkäisevästä päihdetyöstä. Preventiimin osastolla kävi satoja nuorisoalan ammattilaisia ja opiskelijoita. Erittäin hyviä keskusteluja käytiin useita. Kolme päivää meni huisin nopeasti. Street Teamin oma sessio meni myös kelpolailla hyvin… joskin tapahtuman viimeinen aamu ei ollut otollisin aika ja näin osallistujia oli valitettavan vähän. Mutta eipä hätää, uudet kinkerit ja Street Teamin esittelyt alan ammattilaisille on jo suunnitteilla.

Ja messuhymyhän ei hyytynyt missään tilanteessa. Sen voi tarkastaa esimerkiksi tapahtuman sivuilta videomuodossa 😀

Messujen aikana Street Teamin ylläpito oli varsin minimaalista. Toimistolle palattuani olikin mukava huomata aivan mahtavia raportointeja! kimarinorppa oli pistänyt pystyyn blogin, jossa kertoo omasta striibailustaan ja rampsa2011 taasen kyhännyt Street Team-aiheisen videon (löytyy tuosta alta). Erinomaisen hienoa ja oivaltavaa meininkiä. Arvostan. Joskaan en allekirjoita videolla soivaa Snoop Doggyn mantraa ;-D

Ja enää yksi viikko tammikuun parhaimpiin kemuihin! S|IDEFFECT valtaa Helsingissa Nuorten toimintakeskus Hapen ensi perjantaina eli 18.1. Go-there-dance-there-enjoy-there! Jyväskylästä lähtee YAD:n poppoita minibussilla tuohon tapahtumaan ja kyydissä on vielä tilaa. Eli jos olet kiinnostunut, niin huutelepa osoitteeseen tuomas.laine(at)yad.fi ja tiedustele josko vielä mahtuisit messiin. Kyyti palaa yöllä tapahtuman jälkeen takaisin Jyväskylään. Huomioi, että tapahtuma on K15!

– JanneP, Street Team Crew –

PS. Tammikuiseen tapaan, lisätään loppuun jälleen TOP-listoja. Tässä kaikkien aikojen TOP100 Street Teamiläistä:

1. maksu 1234
2. niala 1206
3. tounoei3 1032
4. Tiu 1030
5. _eihuumeita_ 1024
6. rikuli 856
7. turpek2 849
8. karhu moi 848
9. TK 771
10. ninetails 735
11. jönssiia 707
12. kabuum_ 685
13. Blaze 642
14. -markka- 638
15. KepaMummo 616
16. JAMMUman 593
17. anttto 493
18. artsaizway2up 455
19. Outolintu 453
20. Vivvii 441
21. anzu97 440
22. Kemppaine 432
23. Ro0pe 421
24. Tetskeliii 418
25. H3B44 416
26. jusse 401
27. MySolifer2011 379
28. Nuuskahuuli336 375
29. STOPZILLA 326
30. Algatraaz 323
31. tatatofly 274
32. duketus 272
33. iitu 264
34. sane 257
34. ken 257
36. -teja- 253
37. kuume_esa 249
38. Jfly 248
39. walzu97 247
40. Matilda 243
41. a pila 234
42. akselimarjanen 232
43. Mällihuuli337 229
44. ekon97 223
45. Hasispamppu 222
46. 5Jesu0 221
47. Sanzi 220
48. ElzyG 217
49. kristiinarebane 216
50. sandba 215
51. hemmos 213
52. anni 212
53. Veeti Peurala 211
53. torppa 211
55. hentipete 210
56. Totalone 206
57. Thatuu 205
57. Lohuton 205
59. -EmE- 202
60. Stormwind 200
61. TEPPOOO 196
62. masa_masa 195
63. Tilion 192
64. ruttu 191
65. Servander 187
66. pars 179
67. Niinu_ 178
68. Rampsa2011 173
69. holkku 170
70. –jone 167
71. Jalluuuu 162
72. onnimies 161
73. essi 160
74. makefdi 154
74. kuitunen 154
76. Mikzu 153
77. sienitorttu 144
78. antzala 140
79. Tryffeli 137
80. Tatska 131
81. nuuska-pete 130
82. halti 128
83. LMred 127
84. Jezba 121
85. ippe81 120
86. jkjkjk 119
87. Shatarnad 117
87. Venla.s-89 117
89. Jungle_ 116
90. akiboi 115
91. Atek14 114
92. jese 113
92. storm 113
94. jug3 112
95. Humanistic 111
96. NINJAAAA 109
97. nupelo 108
97. Jupa6 108
99. stinde 107
100. tontsa47 105
Avainsanat: , , , , , , ,

Ylläpito tuplaantui

Tällä viikolla minä, Tea olen aloittanut ihmettelemisen teidän street teamiläisten striibailujen ja todella mallikkaiden suoritusten parissa. Tarkoitukseni on olla teidän seurananne toukokuuhun asti! (jos vain onnistun sinne asti olemaan skarppi. JO keskiviikkona jouduin jäämään kotiin koska laukku, bussikortti ja AVAIMET oli autossa! :D)

Olen siis 21-vuotias yhteisöpedagogi-opiskelija Humanistisesta ammattikorkeakoulusta suorittamassa tällaista piiiitkää pätkää harjoittelua JanneP:n, sekä teidän kaikkien seurassa. Nauttikaa! Pyydän myös anteeksi blogi-kirjoittelun kokemattomuuttani o.O

Tiedätkö missä on Onnenperä, Pöljä, Horna? Entäpä Nuijamaa? Minä en ainakaan… mutta hauskoja paikannimiä ne ovat joka tapauksessa. Te striibailette paljon kotipaikkakunnillanne, mikä on hienoa kyllä! Ottakaa tarroja ja julisteita mukaan seuraavalle mummolareissulle, yökyläreissulle opiskelukaverin luo Pöljään tai vaan shoppailureissulle Mikkeliin ja striibatkaa siellä ja ansaitkaa vielä parilla fotolla lisäbojojojoja! How simple is that!

Tällä viikolla on tullut muutama ihan huikkee suoritus!! TIDINTS! TK pläjäytti 162 bojojojoa heti alkuun ja TK onkin heti viikon sisään saavuttanut innokkaan yadsterin tittelin sekä komeilee tyylikkäänä tämän vuoden TOP-listalla ensimmäisenä. Oheinen kuva hieno kuva on todistuksena S|deffect bileiden julisteiden jakamisesta! Toinen mainitsemisen arvoinen suoritus on tullut Blaze:lta, joka on saanut mukaan huikkeen määrän uusia päänahkoja!!

– TeaJ, Street Team Crew –

Ps. Annan teille tavoitteen. Lopussa näkyy Street Teamin kaikkien aikojen TOP100 listaus tällä hetkellä. Etsipä itsesi sieltä. Jollet löydä, niin ota määränpääksi olla samaisella listalla ensi vuonna kun sen taas julkaisemme! Toki TOP30 lista on koko ajan nähtävillä Street Teamin nettisivuilla ja sinnekin saa pyrkiä ;-P

  1. maksu    981
  2. niala    896
  3. turpek2    815
  4. jönssiia    707
  5. -markka-    638
  6. Tiu    626
  7. kabuum_    625
  8. JAMMUman    589
  9. anttto    493
  10. artsaizway2up    455
  11. Outolintu    453
  12. Vivvii    441
  13. anzu97    440
  14. Kemppaine    432
  15. Ro0pe    421
  16. street1    404
  17. jusse    401
  18. Tetskeliii    345
  19. STOPZILLA    326
  20. Algatraaz    303
  21. duketus    272
  22. iitu    264
  23. sane    257
  24. ken    257
  25. -teja-    253
  26. kuume_esa    249
  27. walzu97    247
  28. a pila    234
  29. Hasispamppu    222
  30. akselimarjanen    219
  31. Matilda    218
  32. kristiinarebane    216
  33. sandba    215
  34. hemmos    213
  35. anni    212
  36. torppa    211
  37. Sanzi    211
  38. hentipete    210
  39. Totalone    206
  40. H3B44    206
  41. Thatuu    205
  42. -EmE-    202
  43. Stormwind    200
  44. TEPPOOO    196
  45. masa_masa    195
  46. ruttu    191
  47. MySolifer2011    188
  48. Servander    187
  49. pars    179
  50. Niinu_    178
  51. Lohuton    173
  52. holkku    170
  53. –jone    167
  54. TK    162
  55. Jalluuuu    162
  56. essi    160
  57. makefdi    154
  58. kuitunen    154
  59. Tilion    152
  60. Tatska    131
  61. halti    128
  62. LMred    127
  63. antzala    117
  64. tatatofly    116
  65. Humanistic    111
  66. jkjkjk    109
  67. Jupa6    108
  68. tontsa47    105
  69. alinasd    104
  70. azziP    104
  71. akiboi    103
  72. OtsoNi    102
  73. Snechk    100
  74. Jemppu    98
  75. Venla.s-89    97
  76. Jungle_    96
  77. richu4    95
  78. konna    94
  79. epps    94
  80. santtu    93
  81. nissemies    91
  82. JESARI    90
  83. Nibau    89
  84. Jackon    88
  85. Iiida    85
  86. sala-anni    85
  87. mokkapalat    84
  88. Mawissa    84
  89. Maria    84
  90. tofutessi    78
  91. jönssi    76
  92. kakkapalat    76
  93. Rampsa2011    76
  94. nicu27    76
  95. joonzqu    76
  96. Lynxhia    76
  97. RRoosa    75
  98. maira    75
  99. LeiLa    74
  100. hali    70
Avainsanat: , , , ,

Oikea blogi ja TOP100

Joulujen, Uusien vuosien ja muiden lällätysten jälkeen perjantaiblogi heräilee taas unilta. Ylläpidossa on pohdittu, notta pitäisikö tästä blogista tehtä ihan oikea eli perustaa bloggeriin tai wordpressiin YAD:n Street Teamin blogi? Vai jatkaa tänne uutisten sekaan tällaisten blogitekstien kirjoittamista? Kommentoi mitä mieltä olet?

Joulu(loma)skaba meni huikeasti. Antzala tarrasi kiinni viimeiseen Solidaarisuuskalenteriin raportoimalla ratkaisevan tehtävän 31.12. klo 23.44. Huikea suoritus! Muut kalenterit voittivat ken, STOPZILLA ja -ttiaasi.

Street Teamiin on syyskuusta vuodenvaihteeseen mennessä liittynyt 165 jäsentä, jotka tekivät 556 tehtävää. Tämä tarkoittaa keskimäärin noin 40 uutta jäsentä/kuukausi ja noin 140 palautettua tehtävää/kuukausi. Tahti on ollut vähintäänkin hyvä.

Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että street teamiläiset ovat jakaneet 5570 tarraa, 1800 esitettä, 1120 kirjanmerkkiä, 1870 käyntikorttia, 200 kannabis mythbuster esitettä, 225 julistetta! Sekä satoja muita materiaaleja. Ja tehneet monenlaisia materiaalittomia tehtäviä netissä! Kyl-lä… striibalaiset ovat olleet aivan e-ha-ni-a ja kiitoksensa vuodesta 2011 ansainneet 😀

Juuri tänään lähtee postiin Street Team pinsseistä numero 100. Onneksi olkoon Tetskeliii! Jatkossakin ensimmäisestä raportoinnista saa palkinnoksi YAD pinssin, tästä eteenpäin numeroimattoman sellaisen.

TOP-listat kun näyttävät vain 30 nohevinta Striibalaista, laitamme tästä Uuden vuoden kunniaksi näkyville TOP100 kaikkien aikojen Striibalaista! Löydätkö itsesi?

1.  maksu 813
2.  kabuum_ 624
3.  Outolintu 453
4.  Vivvii 441
5.  turpek2 418
6.  Kemppaine 346
7.  STOPZILLA 307
8.  duketus 272
9.  Ro0pe 271
10. iitu 264
11. Matilda 218
12. -markka- 214
13. niala 214
14. anni 212
15. kristiinarebane 208
16. Totalone 206
17. H3B44 206
18. Thatuu 205
19. jusse 202
20. ruttu 191
21. pars 179
22. Niinu_ 178
23. holkku 170
24. Jalluuuu 142
25. Tatska 131
26. Sanzi 113
27. ken 102
28. Jackon 88
29. sala-anni 85
30. Maria 84
31. Nibau 79
32. Lynxhia 76
33. RRoosa 75
34. maira 75
35. OtsoNi 74
36. Tilion 65
37. Poti 60
38. Iiida 60
39. Elpa 59
40. antzala 58
41. Tane 58
42. tophu 57
43. ellabella 55
44. sinsa 52
45. empsis 51
46. richu4 50
47. Jepa 48
48. Revonvarjo 47
49. yad-matti 43
50. Gyromitrin 41
51. nuppi 41
52. Tetskeliii 41
53. Pikka 41
54. munamankeli 40
55. Myanda 40
56. Nelly 38
57. Muovipanda 38
58. PeaceAndLove 35
59. Jhnes 35
60. C2162 35
61. Mawissa 34
62. muffe 33
63. pini 33
64. Ll2e 32
65. lucitrina 32
66. JR1993 31
67. J0ma 31
68. sumppo 30
69. Nanius 30
70. MM_FAN 29
71. Fori 29
72. -ttiiasi 28
73. aapeli_ 28
74. nelli2007 28
75. Humanistic 27
76. toadstool 27
77. dollaHH 26
78. LihiX 26
79. Matu 26
80. Esmi- 25
81. Laasti 25
82. KatzuNatureChild 25
83. buffster 25
84. _r-b_ 24
85. LeiLa 23
86. Tikru81 23
87. tofutessi 22
88. ihmebantu 22
89. late- 22
90. Garbosmile 22
91. Anunanu 21
92. sanzku 21
93. Hannus 21
94. eeppaa- 21
95. marissal 20
96. ZeW3 20
97. Leelly 20
98. Kuava 20
99. TheEnde 19
100.Jenzu0 18
Avainsanat: , , , , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä: