Viereisessä kuvassa on ensiesittelyssä Street Teamin uudet Converset! Vanha painattamalla tehty logo on vaihtunut ompelemalla kiinnitettyyn kangasmerkkiin. Näyttää paremmalta ja on taatusti aikaisempaa ratkaisua kestävämpi vaihtoehto! Historian ensimmäiset kangasmerkein koristellut Converset matkaavat Jokurandomille. Ollaan vakuuttuneita, että nää kengät tulee olemaan vielä joku päivä keräilyharvinaisuus 🙂
Paskaaks kansanedustaja välittää!? – tehtävään on parin viikon aikana ehtinyt tulla yhteensä 8 raporttia ja tosi hyviä kuvia! Vielä ehtii raportoimaan tehtävään ensi viikon ajan, mutta pinssejä ei enää postiteta. Jos haluat viikonloppuna tehtävän suorittaa, etkä ole ehtinyt tilaamaan pinssejä, mutta laatikoiden kätköistä löytyy ylimääräisiä tarroja, niin niitä voi käyttää pinssien korvikkeena. Ja äänestysoikeuden omaavat, muistakaa käydä sunnuntaina äänestämässä, jos ette ole sitä vielä tehneet 🙂
Ensi viikon Street Teamia luotsailee Jassu, sillä allekirjoittanut suuntaa 26 muun yadilaisen kanssa kohti Italian Milanoa. Reissun aiheena on YAD:n Tiimipäivät ja Street Teamia reissuun lähtee edustamaan stinde ja rikuli. Reissukuulumisia päivitellään myös tänne blogin puolelle ja instagramista voi tsekkailla meidän matkakuvia 🙂 Jos mietit, miten Tiimipäiville pääsisi mukaan, niin parhaiten omia mukaanpääsy mahdollisuuksiasi edistät ahkeralla striibailulla. Mukaan valitaan joka vuosi kaksi ahkerasti striibaillutta yli 16-vuotiasta tiimiläistä.
Tällä viikolla parhaimmat raportit on rustaillut katrikaisa, joka on kaikenkaikkiaan ollut todella tehokas striibaaja! Lisäks maininnan arvoisesti ovat striibailleet tempsuu22 ja Shatarnad. Well done! Postauksen kuvat on poimittu Shatarnadin raporteista. Ens viikon blogitekstinä julkaistaan kinos3:n kirjoittama blogiteksti, joka kannattaa ehdottomasti tsekkailla.
Toukokuun alussa on muuten avautuu ikisuosikki Katuluuta… eiku liitu! – tehtävä ja samalla starttaa Street Teamin megalomaaninen kesäkisa. Stay tuned!
– Hanna, Street Team Crew