Avainsana-arkisto: Summertour 2011

Kuusi käskyä

Aloitetaan heti ikävimmillä asioilla ja nostetaan kissa ynnä muut karvaeläimet pöydälle. Tehtävien raportoinnin ja muunkin toiminnan yhteydessä on ilmennyt lähiaikoina melko paljon epämiellyttäviä piirteitä. Raportointia, materiaalipyyntöjä ja yleensäkin street teamissa toimimista koskevat yhteiset säännöt, joita noudattamalla ylläpidetään yleistä harmoniaa, toimitaan tasa-arvoisesti ja pidetään toiminta sujuvana. Tässä siis listattuna toimintaohjeita, jotka kannattaa lukea tarkasti läpi ja myös noudattaa niitä.

Älä tee näin

1. Älä raportoi säläpaketista vain tarroja, viskaa muuta matskua jätemyllyyn tai koiralle puruleluksi ja tilaa sitten lisää. Kaikki materiaali on jaettava ja raportoitava ennen kuin lähetämme uutta tilalle. Materiaali tarkoittaa muutakin kuin tarroja, esimerkiksi esitteet, julisteet ja käyntikortit. Yhdestä materiaalipaketista saa yhteensä 15 pistettä, 20 tarrasta vain 5, joten eikö 15 pistettä kerralla kuulosta aika paljon paremmalta?

2. Älä raportoi kuin aivokuollut apina. Älä lähetä tyhjiä raportteja (vaikka huikeita tyyppejä olemmekin, emme silti osaa lukea ajatuksia) äläkä raportoi muutama tarra/kirjanmerkki/juliste/mikä tahansa yksittäinen materiaali kerrallaan. Ei esimerkiksi ”Piirtelin tänään liidulla!!!” tai ”Liimailin tarroja kylille!!!”. Mainitse selkeästi, mitä jaoit/teit ja kuinka paljon/montako kappaletta. Tarroittamisesta on myös enemmän hyötyä jos ne liimailee julkisille paikoille eikä ainoastaan omaan sängynpäätyyn tai äidin tehosekoittimeen. Muistakaa, että kuvat ovat edelleen plussaa (paitsi jos käytät samaa kuvaa useammassa raportissa, ei näin). Jos epämääräisiä, kuvattomia raportteja alkaa tippua paljon, me ei välttämättä enää uskota, että tehtävä on oikeasti suoritettu.

3. Älä huutele materiaalipyyntöjä ja muita tiedusteluja tehtävien kommentointiboksiin. Kun tulee jotain kysyttävää tai haluatte muuten vain saada yhteyden meihin, lähettäkää mailia osoitteeseen street-team(at)yad.fi tai lisätkää Facebookissa kaveriksi Janne Yad, jolta voi myös suoraan tiedustella juttuja. Jos materiaalipyyntöihin on jotain lisättävää, voitte kirjoittaa viestinne lomakkeen osoitekenttään, jossa lukee valmiina oma osoitteenne.

4. Älä lähetä samaa materiaalipyyntöä miljoonaa kertaa. Se yksikin pyyntö tulee meille kyllä perille. Me ei lähetetä materiaalia yhtään sen nopeampaa, vaikka kuinka monta kertaa naputtaisit lomakkeen lähetä-nappia.

5. Älä unohda lukea sähköpostiasi säännöllisesti. Otamme useimmiten sitä kautta yhteyttä. Esimerkiksi silloin kun olemme lähettämässä palkintoa ja haluamme varmistaa mitä kokoa hupparia haluat. Älä siis missään nimessä laita feikkiosoitetta sähköpostiksi rekisteröityessäsi ja jos olet niin tehnyt niin kipin kapin vaihtamaan!

(6. Älä jaa liituja. Tai syö niitä. Piirrä niillä asfalttiin. Ota kuva. Ja lähetä se meille.)

Näitä sääntöjä noudattamalla ette ainoastaan helpota ylläpidon elämää, vaan myös varmistatte, että saatte oikean, teille kuuluvan määrän pisteitä tehtävistä. Hyvin mahdollisesti hajanaisen ja epäselvän raportoinnin vuoksi teille voidaan antaa vähemmän pisteitä kuin mitä ansaitsisitte. Suurin osa teistä kuitenkin raportoi ja hoitaa muunkin yhteydenpidon erittäin kunniakkaasti, joten suuret kiitokset siitä!

Palataanpa tämän purkauksen jälkeen iloisempiin asioihin. Kesän festariturnee on lähtenyt railakkaasti vauhtiin. Viime viikonlopun festaritiimi vietti Provinssirockissa, hieman vaihtelevissa sääolosuhteissa. Juhannuksena suunta otetaan kohti Kauhajoen Nummirockia. Toivottavasti yötön yö houkuttelee festarikävijöitä piipahtamaan soittolavojen edustojen lisäksi myös meidän infopisteellä. Kesän festarilistaan lisättiin myös yksi uusi tapahtuma eli Tammerfest. Summertour 2011 -juliste on päivitetty tehtävän yhteyteen, eli jakakee jatkossa uusinta versiota. Lisäksi YAD:n uudistetut kotisivut julkaistiin eilen, käykääpä ihmettelemässä www.yad.fi. Sivut ovat vielä työn alla ja kaikkia kohelluksia ja bugeja vielä korjataan ja hiotaan.

Street teamiin on kesäkuun aikana ilmaantunut monia uusia jäseniä, joista muutamat ovat ottaneet huikean startin ja suorittaneet tehtäviä innolla, taidolla ja kiitettävästi raportoiden. Näitä uusia aktiiveja ovat ainakin Rampsa2011 ja alinasd. Ohessa kuva Rampsa2011:n taiteilemasta julisteesta, mehän aina palkitsemme oma-aloitteisuudesta ja luovuudesta. Olettehan muuten huomanneet, että tehtävien todisteeksi voi lähettää myös videoita kuvien lisäksi?

Kaduille on lähiviikkoina taiteiltu monia hienoja ja näkyviä piirroksia. Tässä kunniaa ovat keränneet ainakin akselimarjanen, Tetskeliii ja LMred. Ylhäällä kuvassa akselimarjasen taiteilema logohärpäke.

Toivotaan lähiviikoille parempia ilmoja, jotta striibailu ulkoilmassa auringonpaisteessa onnistuisi. Hyvää juhannusta myös kaikille!

PS. Leirille on vielä tilaa, varmista siis paikkasi! Tarkempi info löytyy aikaisemmasta postauksesta täältä.

– MinnaS, Street Team Crew –

Avainsanat: , , , ,

Festareita ja uusi kesätyöntekijä

Kesän myötä monet tahot hiljenevät ja vetäytyvät vetämään lonkkaa riippumattoon, mutta ei YAD. Jäätelön ja hyttysten ohella kesään kuuluu poikkeuksetta kaikenmoiset festarit. Myös tänä vuonna YAD kiertää ahkerasti infopisteen kera Suomen suvessa pitkin festareita. Kalenteriin on merkitty sekä suurempia karkeloita, kuten Provinssirock ja Ilosaarirock, että pienempiä tapahtumia, kuten Puntalarock ja Suolirock. Jokaiseen tapahtumaan suuntaa oma iloinen ja aina valmis festaritiimi. Festareilla infopisteteltta isketään mielellään mahdollisimman näkyvälle paikalle ja herätetään kummastusta kanssajuhlijoissa esimerkiksi jongleeraamalla. Festariväelle jaetaan tietoa huumeista, keskustellaan ja tehdään huumetestejä. Kenenkään ei tarvitse pissata purkkiin, vaan ainoastaan vastailla kysymyksiin ja pohtia samalla omia arvojaan ja mielipiteitään.

YAD summertour 2011

Festarikauden avajaisten kunniaksi street teamiin lisättiin jopa kaksi uutta tehtävää kertarysäyksellä. Molemmat tehtävät liittyvät tiiviisti YAD:n festarikesäturneeseen. Summertour 2011 -tehtävässä on tavoitteena levittää netissä YAD Summertour 2011 mainosjulistetta. Kuvan voi ladata tehtävän kuvauksen yhteydestä täältä. Kuvaa voi mailata kavereille, julkaista Facebookissa tai linkittää eri puolille internetin ihmeellistä maailmaa. Tehtävän raportin yhteyteen kannattaa ehdottomasti lisätä kuvakaappaus tai parikin, niin lisäpisteet ovat taattuja!

Toisena tehtävänä on terrorisoida juliste. Emme ole pyrkimässä Al-Qaidaksi Al-Qaidan paikalle, vaan haluamme informoida ihmisiä siitä, millä eri festareilla YAD on menossa mukana. Tavoitteena siis bongata kaupungin katukuvasta niiden festareiden, joissa YAD:n infopiste tulee olemaan, juliste ja läimäistä siihen YAD:n logollinen tarra. Summertour 2011 –kuvasta voi tarkistaa kaikki rilluttelut, joihin ollaan osallistumassa, ja aloittaa sen jälkeen julistebongauksen.

Jotkut striibalaisista ovatkin jo saattaneet huomata saaneensa sähköpostia ja materiaalien mukana kirjeitä, jotka on allekirjoittanut salaperäinen MinnaS. Olette saaneet street teamiin kesäkuun ajaksi väliaikaisen työntekijän. Valmistuin juuri Tampereen ammattikorkeakoulusta ja hyppäsin suoraan street teamin puikkoihin apukuskiksi. Periaatteessa olen jo vanha tekijä, koska olin suunnittelemassa ja perustamassa street teamia vuonna 2007. Ympäri käydään ja yhteen tullaan. Mahtavaa nähdä miten paljon street team on kehittynyt ja kasvanut tässä muutaman vuoden aikana. Paljon aktiivisia ihmisiä, uusia jänniä tehtäviä ja materiaaleja sekä mainiot nettisivut. Kiirettä pitää, toivottavasti. IidaK palailee ruudun ääreen taas heinäkuussa.

 

– MinnaS, Street Team Crew –

Avainsanat: ,
%d bloggaajaa tykkää tästä: