Avainsana-arkisto: sosiaalinen media

Vertaisvaikuttaminen ja sosiaalinen media ehkäisevässä huumetyössä

Blogataanpas välillä hieman toisen tyyppisestä aiheesta. Street Teamin ylläpidossa on riemuittu (himpula mikä sana) ja heitelty ylä-femmoja viime viikkoina, koska allekirjoittanut sai valmiiksi pro gradun Street Teamistä. Eli minähän aloitin puheviestinnän opinnot jo vuonna 1999, mutta muutaman vuoden kuluttua löysinkin itseni töistä YADista ja opinnot jäivät vähemmälle huomiolle. Viivi & Wagner kuvaavat osuvasti tilannettani 😀

Useamman vuoden töiden jälkeen opintojen ja lopputyön aloittaminen tuntuikin yllättävän vaikealta. Aina löytyi syitä lykätä aloittamista. Kaikki opiskelukaverit olivat jo poistuneet kuvioista ja sitä kautta myös opiskelupiirien sosiaalinen tuki.

Street Teamin myötä heräsi kuitenkin ajatus tehdä gradu tästä työstä. Ja siitä alkoi suunnilleen puolitoista vuotta kestänyt prosessi, jonka aikana gradu eteni hitaasti, mutta kuitenkin koko ajan. Gradusta muodostui tyyliltään työnäyte, jossa kuvaan Street Team -projektin alkutaipaleen mahdollisimman tarkasti ja tarkastelen sitä hieman myös vaikuttamisen teorian kautta.

Gradun suhteen tavoitteeni eivät olleet mitenkään korkealla, mutta olen kuitenkin tyytyväinen tuotokseen. Vielä tyytyväisempi olen koko prosessiin. Tekoprosessin aikana sain nimittäin hurjasti ajatuksia itse Street Teamin toimintaan. Esimerkiksi se, että aloin pitämään tätä teamin blogia, on tyystin lukemani teoriakirjallisuuden ansiota.

Tein gradua siten, että luin/kirjoitin yhtenä aamupäivänä viikossa yliopiston kirjastolla. Tämä selittää osittain sen, että prosessi oli melko pitkäkestoinen. Näistä aamupäivien sessioista oli kuitenkin työn kannalta niin paljon hyötyä, että pitäisi edelleenkin mennä säännöllisesti kupposelle kuumaa kahvia kirjastoon tutustumaan uusimpaan nuorisomarkkinoinnin, vaikuttamisen ja sosiaalisen median kirjallisuuteen. Hämmentävää, miten vaikeaa tätä on kuitenkaan toteuttaa. Ilman selkeää gradun kirjoitustavoitetta tähän en ole pystynyt. Siinäpä tavoitetta tälle keväälle.

No joka tapauksessa… graduhan on luettavissa verkossa eli jos olet kiinnostunut Street Team -projektin anatomiasta niin ei muuta kuin lukemaan!

– JanneP, Street Team Crew –

PS. Suosikkiskaba on vaiheessa, jossa tarraehdotukset ovat saapuneet ja ensi viikolla alkaa äänestysvaihe! Ensi viikolla myös selviää ketkä julkimot ovat messissä kamppiksessa… voin paljastaa, että siellä taitaap olla ainakin muusikkoa, bloggaajaa ja sarjakuvapiirtäjää…

PPS. Viikon striibauksesta vastaa Jfly, joka piti koulutunnilla Street Team esittelyn ja raportoi sen loistavasti kuvan kera. Ja tämähän toi myös Jflylle komeasti uusia päänahkoja… esimerkillistä toimintaa.

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , ,

Huumehia kauppoihin

Viime viikon lopulla oli melkoinen postitussuma, joten perjantaiblogi muuttuu hetkellisesti maanantaiblogiksi. Suma on purettu ja toivottavasti kaikki saavat tänään matskukirjeet.

Asiakasilmoitus kaupan ilmoitustaululle

Huumeita kauppoihin tehtävän matskua on pyydetty vallan mukavasti, mutta raportteja on tullut vielä kovin vähän. Hophop… kauppakierrokselle siitä 😀

Nettisivuille on tullut pieniä muutoksia. Infosivulta löytyy tilasto tehdyistä tehtävistä ja oikean ylänurkan kuvaskrolli on väliaikaisesti pois käytöstä. Kuvien vaihtuminen hidasti niin paljon sivua, että siihen etsitään uutta ratkaisua. Tällä hetkellä kuva vaihtuu aina sivulatauksen yhteydessä. Edelleen kuvaa klikkaamalla pääsee galleriaan.

Nyt uutisia ja tätä blogia voi kommentoida suoraan tuohon alle ja siinä on mahdollisuus lähettää kommentti myös Facebookiin. Käyttäkää sitä hyvät Striibalaiset 😀

Tälle viikolle on painosta luvattu uudet kangaskassit. Heti kun ovat käsissäni laitan postitse niille, jotka palkintoa vielä odottavat.

Street Teamin ylläpito oli viime viikolla Helsingissä erinomaisessa ”Sosiaalisen median jatkokoulutuksessa” ja sieltä on tuliaisina muutama oivallinen idea, jotka varmasti jalostuvat tehtäviksi ja toimintamuodoiksi tulevaisuudessa.

Pakkanen paukkuu HQ:ssa niin, että pitää istua sähköpatteri sylissä, mutta sehän ei hidasta meininkiä tippaakaan!

– JanneP, Street Team Crew –

Avainsanat: , , ,
Mainokset
%d bloggers like this: