Avainsana-arkisto: Rikuli

Maanantai blogia

Moromoi! Oon syönyt viikon mansikoita ja tänään oli aika palata takaisin töihin 🙂 Viime viikon alku oli ollut Street Te20140523_221133_0amissa sen verran hiljainen, että päätin jättää blogin tälle päivälle, siksi nyt poikkeuksellisesti maanantai postaus.

Loppuviikon aikana olitte ehtineet palautella raportteja ja tehdä matskupyyntöjä siihen tahtiin, että nyt riittää tekemistä hyvin levänneelle ylläpidolle 😀 Tänään lähteekin isompi nippu materiaalikirjeitä postiin, kiitos kärsivällisyydestä materiaalien postitusnopeuden osalta!

Viime viikolla aktiivisia ovat olleet mm. pena, monkes12, Shatarnad, rikuli, Peuratyttö ja karhu moi, joka lähestyy kovaa vauhtia 1200 pistettä ja Street Teamin Converseja! Tällä hetkellä on useampi teistä enää pienen matkan päässä tennareista, joten kovin montaa tehtäväpalautusta ei tarvitsisi tehdä saadakseen syksyksi törkeen hienot kengät! 🙂

Kannattaa ehdottomasti hyödyntää heinä-elokuun ajan tarjolla olevat extrapisteet joita on mahdollista saada jakamalla street teamin materiaaleja muualle kuin omalle kotipaikkakunnalle. Esimerkiks Shatarnad sai extrapisteet jakamalla Street Teamin matskuja viime viikolla Poriin.

Tulevana viikonloppuna olisi taas useampi tilaisuus Festarihirmu tehtävän tekemiseen, kun Yadin infopisteet löytyvät Kuopio Rockista, Puntala Rockista Lempäälästä ja Qstockista Oulusta!

Muistutuksena vielä, että kannattaa käydä vastaamassa Yadin Huumeet festareilla kWP_20140703_16_28_42_Proyselyyn, josta voi voittaa paljasjalkakengät. Kysely löytyy osoitteesta: https://www.webropolsurveys.com/S/281AF26A04D897BA.par, kysely on auki 3.9.2014 asti. Kyselyyn voi halutessaan osallistua myös nimettömästi.

– Hanna, Street Team Crew

 

 

 

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Kesäloma tunnelmia…

Nyt ne helteet vihdoin saapuivat! Juuri sopivastikuva0568 ylläpidon lomaviikon kynnyksellä 😉 Ja toimiston ikkunasta pääsee osalliseksi festarimeiningeistä, kun Suomi Pop festarit on karauttanut karavaaninsa Lutakon aukiolle.

Tiedotusluontoisena asiana ilmoitan seuraavaa: Ensi viikolla tehtäväpalautuksia pisteytetään ainoastaan keskiviikkona 16.7.2014 ja matskut lähtevät postiin seuraavan kerran maanantaina 21.7.2014, eli huomioikaa tämä ensi viikolla striibaillessanne. Tämähän ei tietenkään estä teitä tekemästä tehtäviä ja tilaamasta matskuja, kunhan vain ootte kärsivällisiä ylläpidon nopeuden suhteen.

Blogia pukkaa ensi viikolla tavalliseen tapaan, eli kestätte kärryillä Street Teamin uusimmista uutisista ylläpidon lomailusta huolimatta. Tällä viikolla ahkeraan on striibaillut mm. rikuli, joka valtaisasta pistemäärästään huolimatta jaksaa tilailla materiaaleja ja palauttaa raportteja. Hatun noston arvoista omistautumista! Lisäksi mm. joona02, osepoju, jäksypeura ovat tällä viikolla olleet tehokkaita.  On ihan superia, että jaksatte panostaa ja nähdä vaivaa Street Teamin eteen! Teidän huumevastaisella asenteella ja esimerkillä voi olla paljon isompi vaikutus kun uskottekaan 🙂 WP_20140703_16_18_38_Pro

Tulevana viikonloppuna YADin infopiste löytyy ihanaisesta Itä-Suomesta, Ilosaarirockista! Eli kaikki Ilosaareen suuntaavat muistakaa käydä tekemässä Festarihirmu tehtävä Yadin pisteellä, kojulta löytyy tekemistä ja loistavaa seuraa keikkojen odottelun lomaan 🙂

Ja facebookissa pyörivän ”Yes to Health” kuvakisan ohjeet löytyy Pompidou Group of the Council of Europen (ompa muuten tosi helposti lausuttava nimi 😀 ) facebook ryhmästä. Kisasta voi voittaa palkintoja ja voittaja kuva julkaistaan Kansainvälisenä nuorten päivänä 12. elokuuta. Street Team symppaa ehdottomasti tätä kisaa!

Lomatunnelmissa,

Hanna, Street Team Crew

Avainsanat: , , , , , , ,

Uusia tehtäviä ja tyylikkäitä tehtäväpalautuksia

20140612_171644Morjens! Tänään avautui Street Teamin sivuille stinden ideoima ”Haastetehtävä” joka kannattaa ihan ehdottomasti käydä tsekkaamassa ja tekemässä. Tehtävään pääset helposti esimerkiks tästä. Tehtävänanto on astetta kierompi ja pisteytyskin sen mukainen. Tehtävän ”haaste” muuttuu kuukausittain ja uusiksi haasteiksi voi laittaa ehdotuksia osoitteeseen: street-team@yad.fi.

Tällä viikolla ootte selvästi viettäneet keskikesän siestaa striibailun osalta 😀 Urheita aktiivisia ovat kuitenkin olleet huumeet, Shatarnad, katriuu, vxrqqx ja jebu flyktman.  Tehtäväpalautuksia voi laittaa muuten myös videoina, niin kun esimerkiks Jokurandomi teki viimeviikolla. Videon voi käydä kattoo tästä linkistä.  Nii, ja rikulin Yadipedia alkaa olla valmis! Uurastuksen tuloksia voi käydä selaamassa osoitteessa http://yadipedia.tk/.

Twitterikin on saatu aktivoitua Street Teamin osalta! Erittäin hienoa! #YADStreetTeam tunnuksella voi heittää kommentteja ja kuvia twitteriin ihan muutenkin 🙂

Tän viikon kuvat on napattu BlueBerryn ja jebu flyktmanin raporteista. Ensimmäisessä kuvassa on tarjolla kuninkaallista sinistä yhdistettynä YADin tarraan ja jälkimmäisessä on vaan yksinkertaisesti kohtalokas tunnelma 😉

Festariasioista sen verran, että tulevana viikonloppuna YAD:n festar20140503_142920itiimin löytää Provinssirockista Seinäjoelta, eli tilaisuus Festarihirmu tehtävän tekemiseen olisi taas tarjolla! Lisäksi kannattaa käydä vastaamassa YAD:n Huumeet festareilla – kyselyyn, josta voi voittaa itselleen paljasjalkakengät! Kysely löytyy osoitteesta: https://www.webropolsurveys.com/S/281AF26A04D897BA.par. Kyselyä voi jakaa myös facebookissa ja twitterissä, raportoimalla jaot esimerkiks Whatever- taskin kautta siitä voi saada myös pisteitä.

Ens viikkoon!

Hanna, Street Team Crew

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Tekemistä kesäks!

20140528_173945

Se olis sitten toukokuun viimeinen viikko lopuillaan… Ensi viikolla alkavan kesäkuun myötä starttaa myös YAD:n festarikiertue ja sen myötä  Street Teamiin aukeaa ja on jo auennut festari- aiheisia tehtäviä 🙂 Ensimmäisen kerran YAD:n infopisteitä voi bongailla 6.-8.6. viikonloppuna Tampereen South Parkissa ja Espoon Kivenlahti rockissa.

Toukokuun päättyminen tarkoittaa myös sitä, että Keksi tehtävä!-tehtävä sulkeutuu huomenna. Tehtävän kautta tulleita ideoita ja uusia tehtäviä tarkastellaan tarkemmin ens viikon postauksessa ja palkinnot kolmelle parhaalle lähtevät myöskin matkaan ens viikon aikana.

Tällä viikolla striibassa on tapahtunut taas kaikenlaista ja uusia striibailijoita ollaan saatu mukaan, mikä on tietysti ihan älyMarais Paris, 2014ttömän hienoa! 🙂 Uusille Street Teamilaisille muistutuksena, että kannattaa käydä heti alkuun täyttämässä Street Teamin tehtävävalikosta löytyvä Tausta-tieto-kysely-hässäkkä.  Ja ohjeistuksia tehtävien raportointiin löytyy esimerkiksi täältä.

Viime viikkoina osa on innostunut lähettelemään useampia matskupyyntöjä perättäisinä päivinä. Tämän osalta tiedoksi, että ylläpito ei lähetä matskukirjeitä automaattisesti samaa lukumäärää kuin matskupyyntöjä on lähetetty. Lähetettyjä materiaalimääriä seurataan jatkuvasti, eikä yhdelle henkilölle lähetetä saman viikon aikana kahdeksaa matskukirjettä 😀 Ainakaan ilman perusteltua syytä. Entisiä materiaaleja on myös toivottavaa raportoida ennen uuden matskukirjeen pyytämistä.

Palkintoja oon päässy tällä viikolla lähettelemään mm. TheFitFlexille, Daagelssonille ja kiksulle, jotka kaikki ovat lähetelleet ylläpidolle todella laadukkaita raportteja! Ja FitFlexin törkeen hienoa skootteria voi ihailla muutkin tän postauksen kuvista 🙂 Muut kuvat tän viikon postaukseen on poimittu rikulin ja johnny69:n lähettämistä raporteista.

Ja Kajaanin striibalaiset huomiohuomio! Kajaaniin on perustettu uusi YAD:n paikallisosasto vapaaehtoisten voimin (jeeee!). Säännölliset kokoontumiset alkavat jossakin vaiheessa ensi syksyä. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan YAD:n paikallisyhdistys toimintaan, niin paikkarin yhteyshenkilön Siirin saa kiinni sähköpostilla: kajaani(a)yad.fi. YAD:n paikkareista löytyy takuulla hyvää seuraa ja hauskaa tekemistä, joten mukaan vaan rohkeasti! 🙂 Paikkarin toimintaan ovat tervetulleita kaikki 13-35-vuotiaat.

– Hanna, Street Team Crew

sneakpeek

 

 

 

Avainsanat: , , , , , , , ,

Helteitä odotellessa…

Terve taas! Ootte tällä viikolla olleCAM00038et todennäköisesti jo viittä vaille valmiita kirmaamaan kesälaitumille 😀 Onneks striiba ei lepää kesälläkään ja Street Teamin tehtäväpankkiin avautuu ens viikolla muutama täydellisesti kesään sopiva tehtävä. Pysykää siis kuulolla!

Festarihirmut voivat bongailla YAD:in kojuja, taitelijasielut voivat raapustella katuliiduilla YAD aiheisia teoksia ja teippaamisesta innostuneet voivat levitellä YAD:n festarikiertue julisteita! Julisteen pitäisi pullahtaa painosta ulos kesäkuun ekalla viikolla, joten sitä saatte jaettavaksenne ihan pian. Jos kesätyöpaikka lähikaupan pakasteosastolla jäi saamatta, niin voit omistaa kesäsi striibailulle ja haalia kaveritkin mukaan! Ja jos sait sen unelmiesi kesätyön, työmatkoilla ehtii hyvin jättää matkan varrelle muutaman julisteen ja työpaikalla voi jaella työkavereille YAD:in tarroja 😉collage_0

Tällä viikolla maininnan arvoisesti ovat striibailleet rikuli, joka mm. askarteli striiban tuubihuivista Paavolle kaulapannan!! Vili..Hovi00 raportoi tyylikkäitä katuliituiluja ja robitdolan kuvakollaasin jakamistaan tarroista! tounoei3 palasi puolestaan striibailun pariin siitäkin huolimatta, että kaikki palkinnot on jo ansaittu ja pisterajat rikottu. Aikamoista omistautumista!  Lisäksi Jokurandomi ylitti tällä viikolla 200 pistettä videoraportilla ja Shatarnad teki aikamoisen urotyön jakamalla 50 kirjanmerkkiä kirjastoon!

Ensiviikolla YAD:n infopiste löytyy mm. Jyväskylän Toukofesteiltä 28.5. joten Keski-Suomessa asuvat tai muuten vain täällä silloin reissailevat käykää moikkaamassa yadilaisia!

Muistakaa, että ”Keksi Tehtävä!”- tehtävä sulkeutuu ensi viikolla. Timanttisimpien ideoiden lähettäjät paljastetaan kesäkuun ekan viikon postauksessa, joten jos toivot näkeväsi nimimerkkisi palkittavien joukossa, nyt kiireellä raportoimaan!

Hanna, Street Team Crew

20140519_164932

Paavo

Avainsanat: , , , , , ,

Päihdepäivät ja Street Teamin kuhinoista

20140514_102138Moromorjens! YAD- kätkö tehtävään on tullu viikossa ihan mukava määrä matskupyyntöjä ja kaikki kätköt ovat jo postin vietävinä. Nyt jännityksellä odotellaan, minne kaikkialle YAD-kätköjä rekisteröidään… Muutenkin striibassa on tällä viikolla käyny kuhina ja vikon mittaan lähti kätköjen lisäksi vinopino muita matskupyyntöjä matkaan, erittäin hyvä! 🙂

Tällä viikolla FallenAngel teki rytinällä paluun Street Teamiin ja rikko kaks palkintopisterajaa viikon aikana! 😀 FallenAngelin bloggauksen striibailusta voi käydä lukemassa täältä. Jokurandomi puolestaan hämmensi ylläpitoa oikeesti toimivalla YAD-viruksella… TheFitFlex ja robitdolan raportoivat molemmat erittäin tyylikkäillä kuvilla Sälää kansalle!- tehtävästä. Ja tänä aamuna Johnny69 ylitti 200 pisteen rajan!

Olin keskiviikkona Päihdepäivillä Helsingissä esittelemässä Street Teamin toimintaa. Päihdepäivät on vuosittain järjestettävä tapahtuma sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja muuten suomalaisesta päihdetyöstä ja päihdepolitiikasta kiinnostuneille. Lisäks YAD:n Janne oli Päihdepäivillä mukana Kannabis ja arjen todellisuus -paneelin keskustelussa, joten meiltä oli siellä edustusta molemmille päiville 🙂 Tänä vuonna Päihdepäivät järjesti Ehyt ry ja Ennaltaehkäisevän Päihdetyön verkosto.20140510_173728[1]_1

Tosi hyvä juttu, että nuorille ja nuorille aikuisille suunnatut ennaltaehkäisevän päihdetyön projektit oli niinkin isosti otettu mukaan Päihdepäivien ohjelmaan.

Siitä saatiin kiitosta, että Street Teamissa nuoret ovat itse aktiivisesti tekemässä ennaltaehkäisevää huumetyötä ja osallistuvat esimerkiks materiaalien suunnitteluun, eli hyvä te! Ja Markku Soikkelin ohjeitten mukaisesti sopivalla kapinamielellä, rohkeesti omia huumevastaisia asenteita esille tuomalla ja keskustelemalla saadaan nakerrettua muutosta aikaseks!

Ja siitähän Street Teamissa just on kysymys! 🙂

Rikulin lähettämien pariisilaistunnelmien myötä ens viikkoon!

Hanna, Street Team CrewYad

 

 

 

 

 

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Street Team ja European Drug Prevention Prize 2014

YAD:n Street Team lähetti maaliskuun lopussa hakemuksen Euroopan Neuvoston European Drug Prevention Prize 2014 raadille. Kyseessä on Euroopan laajuinen palkinto, joka myönnetään uusille tai muulla tavalla kekseliäille ennaltaehkäisevän päihdetyön toimintamuodoille.

Palkinto jaetaan joka toinen vuosi ja se myönnetään kerrallaan kolmelle nuorille suunnatulle ja nuorten kanssa toteutetulle, ennaltaehkäisevän päihdetyön projektille. Lisäksi eurooppalaisista nuorista koostuva raati myöntää n. 5 kunniamainintaa muille kiinnostaville tai toimiville ennaltaehkäisevän päihdetyön hankkeille.

europeandrugpreventionprize

Olennaista palkinnon saamisen kriteereissä on se, että ennaltaehkäisevää päihdetyötä tehdään yhdessä nuorten kanssa ja vapaaehtoiset ovat osallisia toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.

Palkintoa ei ole vielä myönnetty suomalaisille ennaltaehkäisevää päihdetyötä tekeville projekteille, joten sormet ja varpaat ristissä toivotaan, että tämä vuosi olisi Street Teamin vuosi! Tänä vuonna palkintoa on hakenut 56 ennaltaehkäisevän päihdetyön projektia ympäri Eurooppaa, joten läpihuutojutusta ei todellakaan ole kyse 😀 Mutta vaikka tänä vuonna ei meitä onnistaisikaan, niin ei vähällä luovuteta ja haetaan seuraavina vuosina uudelleen!

Ne, jotka ovat kiinnostuneet European Drug Prevention Prizesta tarkemmin, voivat käydä tutustumassa aiheeseen  tästä linkistä tai seurata tuoreimmat uutiset Facebookin kautta tästä.  Myös täältä blogin kautta saa ajantasaista tietoa asian etenemisestä!

Tällä viikolla maininnan arvoisesti ovat striibailleet mm. rikuli, joka sai ylläpidon tiistai aamuna hämmennyksiin raportilla, jossa käskettiin etsimään piiloteltuja YAD-magneetteja toimistolta (en ole vieläkään löytänyt kaikkia… 😀 ) Stinde raportoi massiivisen bloggaussetin ja ylitti 800 pisteen rajan. Lisäks Shatarnad bloggasi ulkomaan reissun striibailuja ja Vili..Hovi00 striibaili 500 pistettä rikki. Kaiken kaikkiaan tää viikko oli jättimäisten raporttien viikko! Hyvä te! 😀

Ja taas on viikonloppu! Nää ”lyhyet” viikot menee ihan hurjaa vauhtia…

– Hanna Street Team Crew

ps. Lopuksi vähän sneak peekkiä tulevista uutisista….

sneakpeek

Avainsanat: , , , , ,

Reissukuulumisia ja muutakin jännää!

10154124_806520269376765_374886661_nMoromoi striibalaiset! Puolasta on nyt kotiuduttu ja pakko hehkuttaa, että reissu oli todella huikea! Matkassa mukana striibalaisista olivat rikuli ja stinde, joiden matkakuvia löytyy tästä postauksesta 🙂 Aktiivisella ja kekseliäällä stiibailulla juuri SINÄ, saatat päästä ens vuonna mukaan reissuun hyvässä seurassa!

Tiimipäivien teema oli (lupaavasti 😀 ) ”Lost in Gdansk” ja reissuun kuului hienoja maisemia, vielä upeampia ihmisiä ja hyvää ruokaa (omnomnom). Matkaan lähdettiin tiistaina 2.4. aikaisin aamulla autoilemalla Turun lentokentälle, josta lennettiin Gdanskiin. Perille päästyämme pidimme lyhyen tutustumishetken majapaikalla ja sen jälkeen reissulaiset hajaantuivat tutustumaan kaupunkiin.

Torstaina aamulla pohdittiin tiimien tilannetta ja iltapäivällä vierailtiin Gdanskin naapurikaupungissa Sopotissa olevassa nuorten päihdekuntoutuslaitoksessa. Perjantaina seikkailtiin aamupäivä ja illasta vierailtiin Gdanskissa sijaitsevassa nuorten päiväkeskuksessa. Molemmat vierailupaikat olivat tosi mielenkiintoisia ja paikalliset nuoret mukavia ja vieraanvaraisia. Meidän tuloon oli valmistauduttu tosi hyvin ja molemmissa paikoissa päästiin maistelemaan paikallisia herkkuja ja katselemaan hienoja esityksiä! 😀 Matkaan mahtui myös vierailut Stutthoffin keskitysleirillä ja Euroopan suurimmassa trampoliini puistossa (joka ainakin allekirjoittaneen mielestä oli aika mahtava! 😀 ). Reissusta palailtiin takaisin Suomeen lauantaina. Tarkemmin tiimimatkasta voit lukea kesän Yadilaisesta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Street Teamilaisille on avattu tällä viikolla uusi suljettu keskusteluryhmä facebookkiin (woopwoop! :D) ryhmässä on mahdollista jutella muiden striibalaisten kanssa ja jakaa vaikka kuvia tai vinkkejä toteuttamistaan tehtävistä. Toive suljetun keskusteluryhmän perustamisesta tuli teiltä, eli toivottavasti aktiivisesti liitytte mukaan! Ryhmään pääsee mukaan laittamalla miulle facebookin tai sähköpostin kautta viestiä.

DSCN2621DSCN2555

 

 

 

 

 

 

 

Street Teamin Suomen kuulumiset eivät kalpene reissu-uutisille, sillä esimerkiksi johnny69, jebu flyktman, pekez12 ja TK ovat uurastaneet tehtävien parissa! Hyvä te! johnny69 ylitti kaiken kukkuraksi pisterajan, joten palkintokin on tällä viikolla lähtenyt matkaan 🙂

– Hanna Street Team Crew

Avainsanat: , , , , , , , ,

Street Teamin uudet tuulet!

image_13Moikkamoi striibalaiset! Kuten osa jo onkin matskukirjeitä vastaanottaessaan ja pisteitään kuumeisesti vahdatessaan huomannut, Street Teamin ylläpidossa on tapahtunut muutoksia. (Nää on niitä Tanelin viimeviikkoisessa postauksessa lupailemia ”uusia tuulia” 🙂 ) Taneli keskittyy nyt tulevan festarikesän haasteisiin ja Janne on siirtynyt kokonaan YAD:n toiminnanjohtajan hommiin.

Jatkossa teidän matskupyyntöihin vastailen siis minä ja jakelen myös iloisesti pisteet raportoiduista tehtävistä. Oon Hanna ja koulutukseltani sosiologi (tiiän, kuulostaa epäilyttävältä 😀 ) ja miun kontolla on nyt Street Teamin ylläpitoon ja kehittämiseen liittyvät hommat. Yritän parhaani mukaan pystyä täyttämään edes osan siitä ammottavasta aukosta, jonka Tanelin ja Jannen siirtyminen toisiin tehtäviin Street Teamiin aiheuttaa. Onneks ne ei karkaa kauas, ja tulevat varmasti tulevaisuudessakin olemaan jollakin tavalla Street Teamin toiminnassa mukana 🙂

Eka viikko on mennyt pääasiassa uusiin töihin ja työkavereihin tutustuessa, onneks täällä YAD:n toimistolla on huippuporukka ja se on helpottanut alkusäätämistä paljon. Ja on ollu ihan tosi kivaa huomata, miten aktiivista ja mukavaa porukkaa Street Teamiin kuuluu!

Tällä viikolla mainitsemisen arvoisesti striibailivat Shatarnad, jolla paukahti 500 pisteen raja rikki, huppari lähtee matkaan tässä ihan lähiaikoina! Sekä _Tirttana_, joka teki ylläpitoon vaikutuksen tarroittamalla isänsä työkavereitten työkypäriä, mielikuvitus vaan kehiin materiaalien levittämisessä! (Kaikki on sallittua, niin kauan kun lainrajojen sisällä kestetään ;)) joona02 sai puolestaan vastaanottaa ekan minun lähettämän tarra/juliste/esite-hässäkän (kyllä jännitti lähettää). rikuli on striibaillu omistautuneesti Yadipedian kanssa 🙂

Tän päivän kuvatarjonnasta vastasivat johnny69, _Tirttana_ ja jokurandomi, joka muuten nousi tällä viikolla tämän vuoden top 10 listalle!

Ens viikkoon! Sit oon toivottavasti tästä meiningistä sen verran paremmin perillä, että pääsen kirjottelemaan teille jotain jännempää. Facebookista voi käydä heittämässä kaveripyynnöllä, miun profiili löytyy nimellä Hanna-i YAD.

Intoa puhkuen matskupaketteja maailmalle lähettelevä,

– Hanna I, Street Team Crew-

kuva0143

ps. Meille päin on tullut viestejä, joissa on kyselty Street Teamin toiminnan maksuista. Street Teamin toiminta on siis teille kaikille ilmaista, eli ei maksa mittään. Mutta jokainen voi halutessaan maksaa YAD:n jäsenmaksun, jonka suuruus on 6e. Jäsenmaksun maksaneet saavat jäsenlehti Yadilaisen ja muita jäsenille kohdistettuja etuja. Street Teamissa mukana olo ei kuitenkaan velvoita ketään jäsenmaksun maksamiseen. Tämä siis asiaa ihmetelleille selvennyksenä.

image_18

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Vapaaehtoistyön ja musiikin alueita valloittamassa

Maanantai bloggailusta meinaa tulla tapa. Mutta minulla on sille hyvä syy nimeltä Music Against Drugs ja Pori. MAD ei siis ole YAD taikka YAD ole MAD, mutta kiinnostus samankaltaiseen vapaaehtoistyöhön sai minut kuitenkin sukeltamaan myös tämän järjestön vesiin. Perjantaina Porin maaperällä järjestettiin tapahtuma nuorille jossa vapaaehtoiset ’agentit’ pyörittivät erilaista ohjelmaa sekä erilaisia pisteitä. Jokainen agentti saa tietysti tehdä haluamiaan juttuja tapahtumassa joten itse pysyin mukavuusalueellani ja toimin YADin infopisteellä. Paikanpäällä oli erilaisia pelejä kuten Mario Kart sekä Wii Tennis, oli arvontoja, live musiikkia sekä hienoja ihmisiä. Tapasimpas erään Street Teamilaisenkin, khih. Kyllä ehkäisevän päihdetyön tekeminen on mukavaa hommaa. 😀

jebu flyktman

Aikataulullisesti reissu ajoittautui niin että päädyin yöpymään pari yötä Lutakon toimistolla.  Askartelin matskukirjeitä yömyöhään ja nukuin työhuoneessani patjalla.  Tiistaina toimistolla tapahtunut kannabiskisakatsomo oli sen verran kova juttu että nukuin toimistolla myös tiistai yön. Kutsuisin tätä jo omistautumiseksi työhön!

Kannabis-ilta oli kaikinpuolin hyvä setti. Se todisti että aiheesta pystytään puhumaan asiallisesti ja fiksusti, YAD pääsi esille ja lähetys sai minut seikkailemaan. Lähetyksestä innoittuneena nimittäin päädyin kuuntelemaan Jujua. Rap musiikki ei tosiaankaan kuulu omiin lempi genreihini mutta tein sen silti. Välillä on hyvä poistua omilta mukavuusalueiltaan ja nähdä asioita eri näkökulmista. Olkoon asianyhteys sitten vaikkapa kannabis tai musiikki. Jujun biiseissä minua kiehtoo asetelma kuinka teemat liikkuvat päihteiden käytöstä onnellisuuden pohtimiseen. Mitkä asiat tekevät onnelliseksi? Miten niihin voi pyrkiä ja mitkä asiat tekevät takapakkia?  Myös sinä voit osaltasi auttaa ihmisiä miettimään samankaltaisia kysymyksiä tehtävällä Post Our Dreams, unelmien tiedostaminen ja niiden saavutteleminen on yksi väylä kohti onnellisuutta. Onnellisuuteen me kaikki pyrimme, ehkä se on elämän tarkoitus? Hyvä musiikki saa ajattelemaan. 😉

Sitten takaisin maallisimpiin asioihin. Tämänkertainen erityismaininta striibailuista kuullu Vili..Hovi00:lle! Hän teki pienen tripin ahvenanmaalle jossa hän jakoi ihan älyttömän määrän materiaalia. Tarkemmin sanottuna 95 pisteen verran, jösses! Oivallisesti matskua pisti eteenpäin myös stinde, tyypiltä tulee aina kattavat raportoinnit ja hällä on matskun määrät melkein paremmin tiedossa kun ylläpidolla. Ja jälleen kerran, rikulilla on omat projektinsa meneillään. Täytyy myös mainita ajan hermoilla oleva joona02 joka huuteli kannabis-illasta instagrammissa. Somistuksesta huolehti tänään jebu flyktman.

jebu flyktman.jpg 2

– TaneliH, Street Team Crew –

 

PS. Ensiviikolla luvassa uusia tuulia…

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,
Mainokset
%d bloggers like this: