Avainsana-arkisto: paikkarit

HIRVEE KIIRE vai onko?

Heimoiheihoi!

Viimeiset pari viikkoa on mennyt hujauksessa ohi, on ollu hirvee kiire mukamas välillä kun en oo jotakin osannu taas tehdä 😀

Hirveesti opittavaa ja tehtävää, Matskujen lähettelyä, palautuksien tekoa ja pisteytystä, sen lisäks vielä videoiden kuvaamista ja editoimista niin siirtyipi siis puolivahingossa tän blogitekstin julkaisu maanantaille 🙂

pikayad

Viime viikon Viikon teko -palkinnon sai Agzuu ahkerasta striibailusta kuluneella viikolla. 🙂 Hyvä Agzuu!

Mä en ookkaan esittäytynyt vielä täällä blogin puolella ollenkaan, eli eiköhän nyt aloiteta.
Mä oon Aino, oon 24-vuotias, Oon työkokeilussa täällä YAD:n Street Teamissa nyt sen kolmisen kuukautta, enimmäkseen teen Annen kanssa striibahommia ja sit oon mukana paikkareissa ja välillä myös infopisteilemässä.

Oon tullut YAD:lle alunperin käymään kun suunniteltiin ennaltaehkäisevän päihdetyön tuntia entisessä työpaikassani, siitä sitten meitä oltiin jo värväilemässä infopiste-koulutukseen jonka sitten jätin tonne takaraivoon jylläämään ajatuksena, pari viikkoa sitä mietittyäni lähdin mukaan ja olen siitä kyllä onnellinen, että lähdin mukaan, kesälomat meni vapaaehtoistöissä YAD:n mukana infopisteilemässä provinssissa ja kuopiorockissa 🙂

Kuukausi sitten huomasin että tänne aukeaisi paikka työkokeilijalle/työharjoittelijalle ja päätin sitten ottaa yhteyttä, homma kuulosti mukavalta ja olin suurimman osan porukasta jo nähnytkin kesän aikana 🙂 Sain kuin sainkin sitten tän paikan ja sovittiin Annen kanssa että tuun kirjottamaan jo seuraavalla viikolla sopparit, josta kahden viikon jälkeen aloitinkin jo työt. Tässä mä nyt oon ja tässä ois tämmöinen esittelyvideon poikanen 🙂

 

ps.kiitos jos katsoit videon tai jaksoit lukasta tekstin loppuun

-Aino//Street Team Crew-

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,

Paikkarivideo on julkaistu ja vuoden loppu alkaa häämöttää!

Eilen vietettiin vapaaehtoisten päivää ja sen kunniaksi YAD:n Youtube-kanavalla julkaistiin uusi paikkaritoiminnasta kertova video. Video löytyy myös tästä postauksesta. Facebookista voi käydä lukemassa asiasanalla #yadry  YAD:n toiminnassa vuosien varrella mukana olleiden vapaaehtoisten muistoja YAD:n toimintaan osallistumisesta, sieltä löytyy jo aika huikea kavalkaadi hauskoja muistoja. Voit myös halutessasi jakaa omat muistosi YAD:sta 🙂

Joulukuun ekan viikon aktiivisimmat striibailijat tulevat tässä: topi, VALLU, hullupelle005 ja Vilcce, kiitos erinomaisista raportoinneista! Vuoden loppu alkaa pian häämöttämään ja se tarkoittaa myös sitä, että kohta tiedetään kuka on vuoden 2015 striibailija, eli eniten pisteitä raporteistaan kerännyt tiimiläinen. Tällä hetkellä kärkipaikkaa pitää katrikaisa, tilanne ehtii kuitenkin vielä muuttua, sillä muutama viikko on vielä tätä vuotta jäljellä! Omaa pistetiliään voi loppuvuodesta kerryttää esimerkiksi osallistumalla Street Teamin vuotuiseen jouluskabaan, joka tänä vuonna starttaa 15.12.

Street Teamin sivuilla on ollut auki äänestys uusien tehtävien alta poistettavasta vanhasta tehtävästä ja tällä hetkellä näyttää siltä, että kyytiä tehtäväpankista saa Timeline for FB. Äänestys aikaa on vielä ens viikon perjantaihin, joten jos oot sitä mieltä, että väärä tehtävä on tippumassa listoilta, niin käy antamassa äänesi ajoissa!

Kiitos vielä kärsivällisyydestä matskujen suhteen, osaan matskukirjeistä postilakko on vaikuttanut ikävän paljon ja ootte joutuneet oottelemaan. Toivotaan, että postilla saavat tilanteen normaalisoitua mahdollisimman pian ja saatte matskut jakoon ja palkinnot käyttöön.

Parasta viikonloppua!

-Hanna, Street Team Crew

ps. Kannattaa myös käydä lukemassa tällä viikolla Kiinnostaako Huumeet – blogissa julkaistu bloggaus YAD:n vapaaehtoisista ja vapaaehtoistoiminnasta, postaukseen pääset TÄSTÄ.

 

 

 

 

 

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,
Mainokset
%d bloggers like this: