Avainsana-arkisto: #kovintakamaa

Winter is coming

kuva123, kummitus

Kuvitelkaa tämä pimeään huoneeseen!

Jyväskylä sai viime yönä lumipeitteen ja kalenterin sivu käännettiin viikonloppuna marraskuuhun.  Tulin tänä aamuna toimistolle ensimmäisenä. Tiesin vapareiden olevan nukkumassa toimistolla yöpaikkarin takia, joten en laittanut valoja päälle, vaan yritin hämärässä suunnistaa kohti toimiston jääkaappia eväitten jättöä varten. Ja kun pääsin jääkaapin luo, pimeydessä seisoi vasemman puoleisessa kuvassa oleva herrasmies. Sydän jätti kirjaimellisesti muutaman lyönnin välistä 😀

Pahvinen kaveri ehti aamun aikana siirtyä myös Jannen työhuoneen oven taakse, mutta siellä se ei tainnut tuottaa toivotunlaista tulosta (ts. Janne on nähtävästi tottunu siihen, että tällasia voi tulla meidän toimistolla vastaan :D).

Tällä viikolla on vietetty Ehkäisevän päihdetyön viikkoa ja viettoa jatketaan vielä sunnuntaihin asti. Myös YAD:n #kovintakamaa some-haaste on vielä käynnissä, joten jos et ole vielä käynyt jakamassa omaa kuvaasi, sen ehtii vielä tehdä. Street Teamiin raportoiduista #kovintakamaa kuvista saa vielä pisteetkin, *vinkvink*. Kannattaa käydä tsekkaamassa myös muiden haastekuvia Facebookista, Instagramista ja Twitteristä.

kuva

Tän aamuisia talvimaisemia toimiston ikkunasta 🙂

Ens maanantaina Street Teamin ylläpito saa joukkoihinsa vahvistuksen kolmeksi viikoksi uudesta harjoittelijasta (JEEE!) ja todennäköisesti lähiviikkoina pääsette lukemaan myös blogista harjoittelijan kuulumisia. Voi olla, että sitten selviää myös se, kuka harjoitteluun on oikein tullut…

Viime syksynähän Street Teamissa oli harjoittelussa Rikuli. Rikulin harjoitteluviikon tunnelmista ja tapahtumista voi käydä lukemassa täältä. Street Teamissa on ollut vuosien saatossa useampia harjoittelijoita vierailevina tähtinä ja jatkossakin uudet kasvot ovat erittäin tervetulleita. Jos siis opiskelet jotenkin YAD:n tai Street Teamiin liittyvää alaa tai haluaisit tulla tutustumaan meidän toimintaan harjoittelun kautta, niin aina kannattaa kysyä olisiko harjoittelijalle toimistolla tarvetta 🙂

Street Teamin uudet nettisivut ovat tällä hetkellä siinä vaiheessa, että osa teistä pääsee kurkkaamaan kulissien taakse ja kommentoimaan ensimmäisiä sivuleiskoja. Uudet sivut alkavat siis pikkuhiljaa saamaan lihaa luitten ympärille. Ja sen voi tässä vaiheessa luvata, että uudet sivut tulevat toimimaan nykyisiä sivuja paremmin myös puhelimella ja tabletilla.

Tällä viikolla johnny69 teki 2014-10-24 14.27.42huiman tehtäväpalautuksen Sälää Kansalle! tehtävään raportoimalla tehtävän videolla ja ansaitsi dokumentaatio palkinnon. Lisäks tällä viikolla erityishyviä raportteja on johnny69:n lisäksi lähettänyt BOY, jalluuuz ja Venla.s-89.  jalluuuz raportoi erittäin hyvällä kuvasetillä Selvästi! tehtävän palautuksena Halloween bileet.  Sitten vielä muistutuksena; kun raportoitte kuvilla tai videoilla tehtäväpalautuksia, muistakaa kysyä kuvissa/videoilla olevilta ihmisiltä lupa siihen, että voitte laittaa ne tehtäväpalautukseen.

Erittäin lumista viikonloppua!

Hanna, Street Team Crew

 

 

 

 

 

 

Avainsanat: , , , , , ,

Mikä sulle on #kovintakamaa?

Niin kuin viime viikon postauksessa jo kerroinkin, ens viikolla vietetään Ehkäisevän päihdetyön viikkoa. Tarkem2014-10-23 13.28.55min viikon ohjelmasta ja muista spekseistä voi lukea facebookista tai Ehytin sivuilta. Viikon teemana on arjen onnellisuus ja hyvä elämä.

YAD osallistuu viikkoon omalla #kovintakamaa haasteella, jonka tarkotuksena on haastaa pohtimaan sitä, mitä vaihtoehtoja päihteille on tarjolla ja millaisista hyvistä jutuista buustia voi itselleen hakea.

Osallistumisohjeet ovat hyvin yksinkertaiset:

  • Kerro yhdellä tai useammalla kuvalla (tai videolla) mikä on sinulle kovinta kamaa.
  •  Tägää kuvasi #kovintakamaa.
  •  Jaa kuvasi Facebookissa #kovintakamaa-tapahtumasivulla ja omalla aikajanallasi Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
  •  Haasta myös kaverit mukaan diilaamaan #kovintakamaa.

Ilman somehaasteit2014-10-23 13.45.12akin on välillä hyvä pysähtyy pohtimaan sitä, mitkä asiat on elämässä itselle tärkeitä ja millaiset asiat tuottaa hyvää mieltä. Niiden ei välttämättä aina tarttee olla mitään suurta ja erikoista. On tärkeetä oppia löytämään hyvää mieltä ja tsemppiä ihan arkisistakin asioista. Esimerkiksi hyvästä kirjasta, kavereista tai kerrankin hyvin onnistuneesta makaronilaatikosta.

Käy siis kertomassa omalla kuvallasi mikä sulle on #kovintakamaa ja diilaa onnea muillekin! Osallistumalla haasteeseen ja jakamalla sitä kavereillesi, voit myös kerryttää pisteitä Street Teamissa. Tehtävän raportointiin pääset tästä. Ja kannattaa tietysti käydä kattomassa myös muiden kuvia 🙂2014-10-24 14.47.45

Tällä viikolla erityisen aktiivisia striibailijoita ovat olleet jalluuz, mmonski, kinos3 ja Littlebitfoxy. Lisäksi BOY palasi ansiokkaasti tauon jälkeen striibailemaan ja sai Viikon teko – kunniamaininnan palautuksesta Haasta vanhempasi tehtävään. Tän viikon postauksen kuvat on otettu Littlebitfoxyn raportista. Ja täältä voi käydä tsekkaamassa, millasen tehtäväpalautuksen Blogging like hell tehtävään voi tehdä 🙂

Hyytävää Halloween viikonloppua!

Hanna, Street Team Crew

 

 

 

 

 

 

 

 

Avainsanat: , , , , ,

Syksyisiä lehtiä

WP_20141010_006

Shatarnadin syksyiset lehdet ja Street Teamin tarra.

Marraskuun alussa (3.-9.11.) vietetään Ehkäisevän Päihdetyön Viikkoa. Tänä vuonna EPT- viikon teemana on onnellisuus ja YADilla on päätetty ottaa viikkoon osaa mm. some- haasteella.

Ens viikolla starttaavan haasteen tavotteena on kertoa yhdellä (tai useammalla, jos siltä tuntuu) kuvalla mikä on sinulle tärkeetä ja saa positiivisesti koukkuun. Tägää sitten kuva #kovintakamaa ja jaa se #kovintakamaa tapahtumasivulla ja omalla aikajanallasi Facebookissa tai Instagramissa. Tarkoituksena on haastaa porukka pohtimaan omia onnellisuuden lähteitään ja samalla inspiroida muita. Haastetta saa ja pitää jakaa eteenpäin kaikille serkun kaverin kaimoista lähtien.

Lisätietoa haasteesta löytyy ens viikon aikana YAD ja Street Teamin facebook sivuilta. Haasteesta tulee myös tehtävä street teamiin, joten pisteitäkin osallistumisesta on tyrkyllä.

2014-10-24 00.29.14Tällä viikolla ahkerasti ovat striibailleet mm. Annalaurahu, Shatarnad ja Littlebitfoxy. Littlebitfoxylle ja Annalaurahulle erityiskiitokset törkeen hyvin tehdyistä raporteista 🙂 Lisäks nalle72 ylitti tänään 300 pisteen rajan ja posti-kustin kuljetettavaksi lähti Street Teamin armyveska.

Enkäytähuumeita:n raportista löyty tällä viikolla DIY-henkinen kuva YAD- kynistä.  Tää on jälleen kerran osotus siitä, että tarrat taipuu moneen. Tarroilla voi fiksailla läppäriä, puhelinta, polkupyörää, vihkoja tai kyniä, jotkut on tainneet käyttää niitä myös erilaisissa paikkaus- ja kiinnityshommissa 😀 Valotolpat ja roskikset ei siis oo ainut paikka, jonne tarroja voi liimailla!

Viime viikolla avautuneeseen Selvästi!– tehtävään on ehtinyt tulla jo useempi tosi hyvä palautus ja varsinkin syyslomaa viettäneet ovat tehneet hyviä palautuksia yhteisistä illanvietoista kavereitten kanssa. Jättebra! Lisäks muistutuksena se, että ens viikon perjantaina on viimeinen päivä äänestää Vuoden Vapaaehtoista, joten käykää kiireellä antamassa oma äänenne Minnalle, jos ette ole sitä vielä tehneet.

Sellaset setit tästä viikosta,

Hanna, Street Team Crew

ps. Koska Shatarnadin kuva Street Teamin tarrasta lehtien keskellä aiheutti ylläpidolle jo viikon kestäneen korvamadon, niin jaan tätä iloa myös teille. Billy Talentin Fallen Leaves, olkaa hyvät 😀

 

Avainsanat: , , , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä: