Avainsana-arkisto: Juttaeveliinaa

Vuosi striibalaisena!

dsc_0166_1Olen street teamin myötä kokenut vuonna 2015 paljon kaikkea mahtavaa ja siistiä!

Liityin street teamiin noin vuosi sitten tammikuussa. Vuosi Street Teamissa toi mukanaan paljon kaikkea mukavaa ja kivaa. Enkä ainakaan vielä ole tullut katumaan liittymistäni Street Teamiin.

Minusta mukavaa vuonna 2015 street teamissa oli mm. kaikki kisat erityisesti Katuliitu-skaba jossa voitto osui kohdalleni, kaikki palkinnot mitä ansaitsin pisteilläni esim. huppari ja conssit, sekä Tiimipäivät Jämsässä, siellä oli paljon kaikkea hauskaa ja hyvää seuraa. Opettavainen reissu kaiken kaikkiaan!

Mukava kokemus oli myös Joensuun Ison Myyn Ehkäisevän päihdetyön viikon tapahtuma, jossa pidettiin street teamin- infopistettä.

dsc_0009Street teamin myötä olen tehnyt paljon sellaista, mitä muuten en olisi välttämättä tehnyt. Olen esimerkiksi  oppinut paljon uutta huumeista ja muista päihteistä, olen jakanut mainoksia ympäri kyliä, kirjastoja, ilmoitustauluja, kauppoja.

Olen tutustunut uusiin ihmisiin, varsinkin syksyn Tiimipäivillä tuli paljon uusia tuttavuuksia. Street Teamista olen saanut uusia kavereita. Ollaan toisen striibalaisen kanssa netissä käyty hyviä keskusteluja aiheesta ja vähän aiheen vierestä.

Tässä oli pieni pala vuodestani striibalaisena.

-katrikaisa, striibalainen since 2015

ps. Tällä viikolla hatun noston arvoisesti ovat striibailleet; leirillä88, miirah, Rikuli, katrikaisa  ja Juttaeveliinaaa! Kiitos kaikille tällä viikolla tehtäviä palauttaneille! 🙂 – Hanna, Street Team Crew

 

 

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , ,
Mainokset
%d bloggers like this: