Se on perjantai jälleen ja Street Teamin viikkokuulumisten aika! Tällä viikolla ylläpidon tehtävien tarkastushommista on tehnyt erityisen mukavaa hyvät raporttikuvat. Esimerkiks tatatofly palasi striibailun pariin erittäin hyvillä kuvaraporteilla ja ansaitsi niistä itselleen erityispalkintokortin, tatatofly:n raporttikuvia voi ihailla tästä postauksesta.
Postilakko on viime viikon lopulla ja tällä viikolla hidastanut matskukirjeiden kulkua, kiitos kärsivällisyydestä kaikille matskuja tilanneille! Toivotaan, että lakko ei jatkuisi enää kovin kauaa. Matskukirjeita odotellessa voi käydä tsekkailemassa Street Teamin muut tehtävät, tehtäväpankista pitäis löytyä reilusti sellasia tehtäviä, joiden tekeminen ei oo kiinni postin kulusta.
Ens viikolla vietetään Vapaaehtoisten päivää 3.12. ja silloin julkaistaan myös YAD:n paikkaritoiminnasta kertova video Youtubeen, kannattaa siis olla ens viikolla kartalla tapahtumista, sekä YAD:n Facebook- sivulla että Instagramin puolella. YAD:n Youtube- kanavalle löydät esim. klikkaamalla tästä. Kanavalta löytyy myös Street Teamista muutama viikko sitten julkaistu video! Vapaaehtoisten päivänä on tarkoitus juhlistaa kaikkia vapaaehtoistyötä tehneitä ja tekeviä, siis myös teitä! Vapaaehtoisten päivänä järjestetään erilaisia tapahtumia ympäri Suomen ja itseä lähimmät tapahtumat voi käydä tsekkailemassa joko tapahtuman facebook-sivuilta tai täältä.
Vapaaehtoisten päivänä Street Teamin sivuille aukeaa paikkarivideoon liittyvä tehtävä ja lisäks kaikki 3.12. tehtäväraportteja palauttaneet saa 5 extrapistettä palautuksestaan! 🙂
Tällä viikolla plussapisteiden, hatun nostojen ja yltiöpäisten kehujen arvoisesti ovat striibailleet tatatofly, hullupelle05, Vilcce ja Irmaa.
Erinomaista perjantain jatkoa!
-Hanna, Street Team Crew
ps. Muistakaa käydä välillä tsekkailemassa myös meidän Kiinnostaako Huumeet– blogia, siellä on liikkeellä melkein joka viikko painavaa asiaa!
pps. YAD:n infopisteen voi tänään pongata Joensuun Urheiluhallilla järjestettävästä Music Against Drugsin iltatapahtumassa, käyhän tsekkaamassa ne pippalot, jos lähettyvillä pyörit!