Aina silloin tällöin törmää mielenkiintoisiin nettisivuihin. Amerikkalaisen taiteilijan Bryan Lewis Saundersin taideprojekti ”DRUGS” on tällainen. Saundersin tavoitteena oli käyttää päivittäin eri huumaavaa ainetta ja maalata/piirtää tai muuten tehdä itsestään omakuva siitä, miltä hän näyttää tämän aineen vaikutuksen alaisena.
Muutamassa viikossa projekti kuitenkin aiheutti hänen terveydelleen ongelmia ja hän jatkoi sarjan tekemistä vain sellaisten aineiden alaisuudessa joita hänelle tarjotaan. Eli esimerkiksi lääkärin määräämien lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Oheinen kuva on Saundersin näkemys itsestään kokaiinipöllyissä. Enemmän hänen töitään on nähtävissä täällä. Suurin osa Saundersin luomista taideteoksista on tehty erinäisten lääkkeiden vaikuttaessa hänen kehossaan ja mielessään.
Saundersin lähestymistapa on ikäänkuin päinvaistainen kuin huumehoidoissakin käytettävässä kuvataideterapiassa.
Uusi tehtävä on myöskin laitettu listoille. Tämä on tällä kertaa kaikille teille bloggaripedot! YAD Street Team presents: Blogging like hell! Striibailustahan saa mitä oivallisimman blogikirjoituksen. Läppäri syliin ja menoks. Esimerkiksi voitte katsoa vaikkapa Kulkijan kerrassaan oivallisen suorituksen.
Tämä viikko on muutenkin ollut erityisen vilkas Street Teamissä. Ylläpito iloitsee! tiun YAD:n infokorteista asuntolan seinään tekemä peace-merkki on hieno esimerkki oivaltavasta striibailusta ja tatatofly on tehnyt messevän kokoisia liituhommia, alla kuva yhdestä. Jes, you rule!
Loppuviikon ylläpito on Hämeenkyrössä YAD:n linjaus- ja strategiapäivillä elikkäs materiaalien postitus ja pisteytys jatkuu jälleen maanantaina!
Ole, elä ja striibaile!
– JanneP, Street Team Crew –