Avainsana-arkisto: akuankka

Hyvän striibaviikon kruunaa uus tehtävä!

collage1 Tällä viikolla on ollut kiva tsekkailla palautettuja raportteja, koska niihin on ihan selkeesti nähty vaivaa! Erityiskorkea hatunnosto kuuluu Camille, akuankalle ja Rikulille! 🙂 Tän bloggauksen kuvat on poimittu Camin raportista. Street Teamin kesäkassi- kisan pääpalkinnon osalta arpaonni suosi katrikaisaa ja palkinto lähti keskiviikkona postiin.

Alkuviikosta avattiin  keväthangista nauttiville striibalaisille uusi tehtävä, nimeltään Ihmiskynä. Tehtävän ideanikkari on leirillä88, joka osallistui ideallaan joulun alla järjestettyyn Keksi Tehtävä– kisaan. Tehtävässä on tarkoituksena käydä hyödyntämässä viimeisetkin lumiläntit keväisiltä pelloilta ja tienvarsilta, ja käydä jaloilla tallaamalla kirjoittamassa hankeen joko http://www.yad.fi tai YAD Street Team. Tai miksei molemmatkin. Nää kahdeksan pistettä eivät vaadi kovin suurta ponnistelua, kun vielä muistaa napata kuvan aikaansaannoksestaan ja laittaa sen raportin muodossa ylläpidcollage3olle. Juoskaa siis pelloille ja tienpientareille vielä kun siellä lunta on! 😀

Toukokuun alussa päästäänkin sitten toivottavasti starttailemaan kesäkautta ja availemaan tehtäväpankkiin kesätehtäviä. Luvassa on ainakin kesäklassikko Katuluuta…eiku liitu ja jonkin sortin festaritehtävä.  Jos timanttisia ideoita löytyy uudeksi festariaiheiseksi tehtäväksi niitä voi laittaa ylläpidolle tulemaan esimerkiksi Whatever -taskin kautta. Ennen toukokuuta avataan tehtävävalikkoon uuteen ja kauan odotettuun kannabistarraan liittyvä tehtävä, sekä tarrasta että tehtävästä tarkemmin täällä blogissa lähiviikkoina.

-Hanna, Street Team Crew

Ps. Eilen YleBattlessa aiheena oli päihteet ja erityisesti kannabis, YAD:n Tampereen paikkarin porukkaa pääsi osallistumaan ohjelmaan yleisönä.  Jos aihe kiinnostaa ja ohjelma jäi katsomatta, niin kannattaa käydä tsekkaamassa! Ohjelman sivuilta löytyy melko laajasti tietoa ja näkökulmia aiheeseen. Sivuille pääsee tästä

 

 

 

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

Medialukutaidosta ja huumetiedosta netissä

IMG_20140917_191755 Tällä viikolla on vietetty Mediataitoviikkoa monissa kouluissa ympäri Suomen. Vaikka koulut oliskin jo käyty, omia mediataitojaan kannattaa kehittää.  Medialukutaidosta on hyötyä kaikenlaisten medioiden kuluttajille, mutta etenkin netissä seikkaillessa. Mitä paremmin osaa arvioida ja suodattaa kohtaamaansa sisältöä, sitä pienemmällä todennäköisyydellä tulee harhaanjohdetuksi ja kykenee tekemään fiksumpia valintoja.

Mitä tekemistä medialukutaidolla on sitten YAD:n tai Street Teamin kanssa? Aika paljonkin. Kopsin suoraan YAD:n pääsivulta lyhyen esittelyn siitä, mistä järjestön toiminnassa on kyse: tavoitteena on ehkäistä huumausaineiden käyttöä sekä vähentää niistä ja muista päihteistä aiheutuvia haittoja. YAD tarjoaa tukea päihteettömään elämään, päihteetöntä toimintaa ja tietoa huumausaineaiheesta sekä haastaa miettimään omia valintoja ja arvoja.

Huumausaineet ja netti on aika vahvasti sidoksissa toisiinsa; netissä käydään kauppaa, keskustellaan kokemuksista, jaetaan tietoa ja tutkimustuloksia, politikoidaan puolesta ja vastaan, sekä tarjotaan tukipalveluita (siksi tää liittyy myös YAD:iin ja Street Teamiin). On tärkeää, että osaa suodattaa ja kriittisesti arvioida lukemaansa ja näkemäänsä. Se ei ole niin yksinkertaista kuin äkkiseltään voisi kuvitella, koska asioita on helppo saada kuulostamaan ja näyttämään muulta kuin ne todellisuudessa ovat. Tästä syystä medialukutaitojen treenausta ei kannata jättää pelkästään koulun penkille. 20140904_174626

Millaisilla keinoilla sitten voi arvioida lukemansa ja näkemänsä luotettavuutta? Ensimmäinen askel on oppia erottamaan mielipiteet, kokemukset ja tutkimustieto toisistaan. Näistä kolmesta tutkimustieto on yleensä se, johon omat väitteensä kannattaa perustaa. Tutkimustietoa on kuitenkin monen tasoista ja monenlaisilla motiiveilla tuotettua, siksi ei kannata luottaa sokeasta yhden tutkimuksen tulokseen, vaan etsiä useampia lähteitä. Asiat harvoin ovat mustavalkoisia ja kokemustieto on arvokasta, sitäkin on vain osattava suodattaa ja arvioida kriittisesti. Mediataitoviikon sivuilta löytyy hyvää matskua omien mediataitojen treenausta varten.

Street Teamin toimintaan pyritään tuomaan aiempaa enemmän medialukutaidon treenaamiseen liittyviä tehtäviä ja toimintaa. Onko sulla jotain hyviä ideoita tehtäviksi aiheeseen liittyen? Heitä niitä tulemaan ylläpidolle Whatever- taskin palautuksina.

Tällä viikolla kunniamaininnan arvoisesti ovat striibailleet Cami, akuankka, eerika, gammakurre256 ja Harmi_. Kiitos raporteista!

Ylläpito toivottaa hyvää ystävänpäivää koko striibajengille! 🙂

– Hanna, Street Team Crew

ps. Eilen julkaistiin YAD infopisteillä blogissa vapareitten reissukertomus viime viikonlopun Assyilta, jutun pääset lukemaan tästä.

 

 

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

Keksi tehtävä! -kisan voittajat!

Otetaan tällä viikolla heti kärkeen tänimage_43 viikon ahkerimmat striibailijat,  raportteja on tullut nimittäin aikamoinen määrä ja kunniamaininnan ansainneitakin on nyt harvinaisen paljon! Viikon teho-striibailijat ovat; jonne121, Cami, hullupelle05, Petraws, JuttaEvelina, akuankka ja makkara, hatun nosto teille! 🙂

Kiitos kaikille Keksi tehtävä! – kisaan ideoitaan lähettäneille striibalaisille! Yhteensä kisaan tuli 21 tehtäväpalautusta ja yli 50 tehtäväideaa. Oli hauska huomata, miten ennakkoluulottomasti olitte uusia tehtäviä ideoinut 🙂 Vaikka kaikkia ideoita ei pystytäkään nyt toteuttamaan, niin jokainen on kyllä luettu ja otettu ylös tulevaisuutta varten. Keksi tehtävä!– tehtävä jää auki tehtävävalikkoon vuoden loppuun saakka, joten jos ideoita päähän vielä pälkähtää, niin niitä saa raportoida. Muistakaa myös, että hyviä itse keksittyjä tehtäväideoita voi toteuttaa ja raportoida What Ever Taskin– kautta 🙂yad_5

Kisan voittajaksi ylsi  JuMe joka ideoi YAD- aiheisen illan pitämisen kavereille  ja palkinnoksi voitosta postiin lähtee Street Teamin logolla varustettu t-paita! Voittajatehtävä avautuu tehtäväpankkiin ensi maanantaina.

Jaetulle toiselle sijalle ylsivät Never Used Never Gonna Use huikealla idea määrällä ja  leirillä88 ihmiskynä- tehtävällään. Molemmille lähtee YAD- aiheiset palkinnot matkaan. Toivotaan että postilakko ei kestä kovin kauaa, että saatte palkinnot ennen joulua 😀 Never Used Never Gonna Use:n ja leirillä88:n ideat julkaistaan Street Teamin tehtäväpankissa talven aikana.

Lopuksi ylläpito haluaa vielä antaa kisan kunniamaininnan yhteisesti Poyochanille ja Camille, jotka molemmat ehdottivat runoilu-tehtävää Street Teamiin, idea otetaan toteutukseen ja molemmille lähtee palkinnoksi Street Teamin kangasmerkit!

Ens viikon perjantaihin, eli 27.11.2015 asti ehtii vielä äänestämään, mikä vanhoista tehtävistä an20151119_115640_0taa tilaa uusille. Muista käydä antamassa oma äänesi! 🙂 Näiden uutisten ja kuvien myötä mukavaa viikonloppua kaikille!

-Hanna, Street Team Crew

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,

Tiimipäiviä kynttilänvalossa

YAD:n Tiimipäiviä vietettiin viime viikonloppuna Särkisaaressa Jämsässä. Tiimipäiville osallistuvat yleensä 456YAD:n hallitus, työntekijät ja vuoden aikana ansioituneimmat ja ahkerimmat vapaaehtoiset. Street Teamia edustamassa Tiimipäivillä olivat Jokurandomi ja katrikaisa, jotka ovat tänä vuonna olleet tasaisen varmasti Street Teamin TOP5 listan kärkipaikoilla.

Syksyn Tiimipäivien tarkoituksena on olla palkinto – ja koulutusviikonloppu vapaaehtoisille. Tänä vuonna ohjelmassa oli paikkarityöpajaa, Street Team hankkeen tuloksia, YAD:n strategian työstämistä, sekä yadimaiseen tapaan lautapelejä ja hyvää ruokaa 😀 Lauantaina seikkailtiin Huumeet&Maailmankauppa- teemalla seikkailurata, johon kuului monenmoisia kiperiä tehtäviä joukkueille. Kannattaa käydä kattomassa YAD:n instasivuilta kuvia viikonlopun meiningeistä! Viikonloppuna toivotettiin lisäksi tervetulleeksi porukkaan Tampereen uusi työntekijä Sami.

Lopuksi vielä katrikaisan ja Jokurandomin fiilistelyjä menneestä viikonlopusta:

”Tiimipäivä viikonloppu sisälsi pal9087jon kaikkea. Pelejä, syömistä (paljon), mukavaa yhdessäoloa ja ”oppitunteja”.
Opin paljon uutta, joka on mielestäni aika siistiä. Saatiin myös eräjormailla yksi vuorokausi, koska sähköt olivat poikki, mutta se ei paljoa haitannut. ”Oppitunnit” oli mukavia, rentoja ja opettavaisia. Ruokaa, sitä oli liikaa, mutta eipähän nälkä päässyt yllättämään ja illat oli mukavaa yhdessäoloa pelaillen lautapelejä, sekä saunoen. Kokonaisuudessaan aivan mahtava kokemus!:)” @katrikaisa

”Mun mielest meininki tiimipäivil oli tosi mukava. Siel tuli yllättävän paljon uutta tietoo huumeista ja yadista. Kahtena ekana päivänä oli sähköt poikki, eikä sen takia toiminu lamput tai juokseva vesi, mutta se ei näyttänyt yhteishenkee haittaavan. Paljon siellä kyllä oli ohjelmaa, pääs käymää saunas, pelaamaa lautapelejä ja viettämään aikaa hyvässä seurassa. ” @Jokurandomi

Tällä viikolla erityismaininnan arvoisesti ovat striibailleet jukumikajunnu, akuankka ja stinde. Supertehokas tällä viikolla on ollut uusi tulokas Poyochan! Tervetuloa Street Teamiin Poyochan ja muut uudet tyypit! 🙂3456

Sit ei muuta kuin nokat kohti viikonloppua! Muistakaa myös, että ilmoittautuminen tämän syksyn Infopistekoulutukseen on käynnissä nyt. Infopistekoulutus järjestetään tällä kertaa Tampereella. Koulutus antaa valmiudet toimia YAD:n vapaaehtoisena infopisteillä erilaisissa tapahtumissa ja kesän festareilla. Tarkemmat tiedot koulutuksesta pääset tsekkailemaan täältä.

-Hanna, Street Team Crew

ps. Street Teamin sivuilla on auki uus äänestys, käy kertomassa oma mielipiteesi!

 

Avainsanat: , , , , , ,
Mainokset
%d bloggers like this: