Kirjoittajan arkistot: tetskeli

Vapaaehtoistyön ja musiikin alueita valloittamassa

Maanantai bloggailusta meinaa tulla tapa. Mutta minulla on sille hyvä syy nimeltä Music Against Drugs ja Pori. MAD ei siis ole YAD taikka YAD ole MAD, mutta kiinnostus samankaltaiseen vapaaehtoistyöhön sai minut kuitenkin sukeltamaan myös tämän järjestön vesiin. Perjantaina Porin maaperällä järjestettiin tapahtuma nuorille jossa vapaaehtoiset ’agentit’ pyörittivät erilaista ohjelmaa sekä erilaisia pisteitä. Jokainen agentti saa tietysti tehdä haluamiaan juttuja tapahtumassa joten itse pysyin mukavuusalueellani ja toimin YADin infopisteellä. Paikanpäällä oli erilaisia pelejä kuten Mario Kart sekä Wii Tennis, oli arvontoja, live musiikkia sekä hienoja ihmisiä. Tapasimpas erään Street Teamilaisenkin, khih. Kyllä ehkäisevän päihdetyön tekeminen on mukavaa hommaa. 😀

jebu flyktman

Aikataulullisesti reissu ajoittautui niin että päädyin yöpymään pari yötä Lutakon toimistolla.  Askartelin matskukirjeitä yömyöhään ja nukuin työhuoneessani patjalla.  Tiistaina toimistolla tapahtunut kannabiskisakatsomo oli sen verran kova juttu että nukuin toimistolla myös tiistai yön. Kutsuisin tätä jo omistautumiseksi työhön!

Kannabis-ilta oli kaikinpuolin hyvä setti. Se todisti että aiheesta pystytään puhumaan asiallisesti ja fiksusti, YAD pääsi esille ja lähetys sai minut seikkailemaan. Lähetyksestä innoittuneena nimittäin päädyin kuuntelemaan Jujua. Rap musiikki ei tosiaankaan kuulu omiin lempi genreihini mutta tein sen silti. Välillä on hyvä poistua omilta mukavuusalueiltaan ja nähdä asioita eri näkökulmista. Olkoon asianyhteys sitten vaikkapa kannabis tai musiikki. Jujun biiseissä minua kiehtoo asetelma kuinka teemat liikkuvat päihteiden käytöstä onnellisuuden pohtimiseen. Mitkä asiat tekevät onnelliseksi? Miten niihin voi pyrkiä ja mitkä asiat tekevät takapakkia?  Myös sinä voit osaltasi auttaa ihmisiä miettimään samankaltaisia kysymyksiä tehtävällä Post Our Dreams, unelmien tiedostaminen ja niiden saavutteleminen on yksi väylä kohti onnellisuutta. Onnellisuuteen me kaikki pyrimme, ehkä se on elämän tarkoitus? Hyvä musiikki saa ajattelemaan. 😉

Sitten takaisin maallisimpiin asioihin. Tämänkertainen erityismaininta striibailuista kuullu Vili..Hovi00:lle! Hän teki pienen tripin ahvenanmaalle jossa hän jakoi ihan älyttömän määrän materiaalia. Tarkemmin sanottuna 95 pisteen verran, jösses! Oivallisesti matskua pisti eteenpäin myös stinde, tyypiltä tulee aina kattavat raportoinnit ja hällä on matskun määrät melkein paremmin tiedossa kun ylläpidolla. Ja jälleen kerran, rikulilla on omat projektinsa meneillään. Täytyy myös mainita ajan hermoilla oleva joona02 joka huuteli kannabis-illasta instagrammissa. Somistuksesta huolehti tänään jebu flyktman.

jebu flyktman.jpg 2

– TaneliH, Street Team Crew –

 

PS. Ensiviikolla luvassa uusia tuulia…

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

Back from the hiihdotonloma.

Ylläpito lomaili pidennetyn viikonlopun muodossa joten siksi blogsahti näin maanantaina. Hiihtolomaksi vapaita ei voine kutsua kun ei tullut hiihdettyä (kuten ei varmaan teidänkään?). Mutta luistelua tuli harrastettua järven jäällä kaksi kokoa liian pienillä luistimilla, ah! Päihteettömästi nollasin pääni telttailemalla yhden yön metsän ja järven rajatuntumilla. Suosittelen, jäät pitää aika uskomattomia ääniä yöllä!

myssy-2b-300x166

Neljä päivää ilman ylläpitoa ja sähköpostiin ilmestynyt n. 60 uutta postia. Teiän tahti on kova! 😀 Kova on tahti myös YADissa. Sillä kannabis tuuliin puhallettiin jälleen uudessa bloggaugsessa ”Samaa mieltä kannabiksesta”. Huomenna näitä ajatuksia käydään myös televisiossa Ajankohtaisen Kakkosen kannabis-illassa. Jyväskylän toimistolla ajateltiin pitää kisakatsomo ja katsoa lähetys oikein porukalla kankaalta heijastettuna. Joku näppärä striibalainehan voisi osallistua sosiaalisen median keskusteluihin  jollain omaperäisellä ja upeella tavalla ja tuoda siellä esiin myös Street Teamin toimintaa. Tietysti hyvien screenshot todisteiden kanssa. Whatever-task matskua, eikö vain? 😉  Tsemppiä Rositalle ja muille tyyppeille telkkariin.

kuolema kuittaa huumevelat-rikuli-

Jos satutte pyörimään Porin suunnalla tulevalla viikolla niin kannattaa tsekata Music Against Drugsin 7.3 järjestämä tapahtuma. On kilpailuja, musiikkia, biletystä ja Yadin infopistettä. Siellä mukana myös mä. MADiin kannattaa muutenkin tutustua jos esim. tapahtumien järkkääminen tai siihen liittyvät askareet kiinostavat.

Loppuun vielä rikulin tekemä kuumottava kuva, klassikko sloganilla höystettynä.

– TaneliH, Street Team Crew –

Avainsanat: , , , , ,

Tiukkoja kymysyksiä ja keskusteluja

Voiko telkkarin katsomisesta palkita pisteillä? Kukaties, mutta vinkkinä kuitenkin myös teille striibaajille että Ajankohtaisessa Kakkosessa 4.3.2014 keskustellaan kannabiksesta. Mukana kovia nimiä kuten: Päivi Räsänen, Jussi Perälä, Mikko Pekkola, Rosita Juurinen(!!), Mika Isomaa, Eetu Pakkanen, Pekka Hakkarainen, Mia Heiskanen, Jaakko Hämeen-Anttila ja Juju.  … Joo meni aika monta nimeä multakin ohi. Mutta porukasta löytyy YADi tyyppejä niin vapaahetoistyöstä, yhteistyöstä kuin ihan työtyöstä. Joten kannatta tsekata ja hehkuttaa! Samalla A2 juhlii 25-vuottansa. Paljonkos se YAD täytti viimevuonna.. Sattumaako? Aion laittaa foliohatun päähäni ja linnoittautua telkkarin ääreen. 😀

Edellisessä Matin kirjoittamassa blogissa oli tunnelmointia Äänekosken nuokkari käynnistä. Tällä viikolla onkin ollut hauskaa huomata että muutama uusi striibalainen saatiin napattua sieltä messiin. Teretulemast!

Vili..Hovi00 on täräytellyt pistesaldoaan lujaa, eli toisinsanoen striibaillut esimerkillisesti. Samalta suunnalta on hyvin vauhtiin päässy myös feelexe, hänen raportoimansa kuva miellytti erityisesti silmiäni. joona02:lle erityismaininta kouluhyväksikäytöstään vaikkei ole vielä kerenny sitä edes raportoimaan. Hyvää settiä on kuitenkin tulossa sillä hän haastatteli esitelmäänsä hahmoa joka tunnetaan facebookissa nimellä Taneli Yad. Hyviin kysymyksiin saikin miettiä vastauksia tarkkaan. Copypastettelin tuumailut myös tänne:

Feelexe

 1. Miten huumet vahingoittavat ihmistä?

Huumeet vaikuttavat niin fyysisesti kuin psyykkisesti, eli suomenkielellä niin pään sisällä kuin ulkopuolellakin. Vahingoittavia tekijöitä voi olla monenmoisia, ne riippuu aina käytetystä aineesta sekä käyttäjästä itsestään. Kaikissa käytön tapauksissa on kuitenkin vaaransa jäädä niin pahasti koukkuun että elämän tärkeät asiat jäävät toissijaisiksi.

2. Miten huumeet vaikuttavat ihmiseen?

Eri huumeet vaikuttavat eritavalla eri ihmisiin. Yleensä huumeita kuitenkin käytetään pään sekoittavan vaikutuksen takia. Syitä sitten saada pää sekaisin löytyykin monia.

3. Mitkä ovat haitallisimpia huumeita?

Yhtä selvästi vaarallisimpia huumetta ei ole kovinkaan helppo löytää. Joillekkin ihmisille erilaiset aineet ”soipvat” paremmin kuin toiset. Käyttötavat myös tekevät paljon, esimerkiksi imppaus vaikuttaa suoraan aivoihin ja jättää nopeasti pysyviä vahinkoja. Ja tietysti mitä tahansa käyttääkin pitäisi muistaa kohtuus, ei liiallinen banaanin syöntikään tunnu hyvältä.

4. Pitäisikö mielestäsi kannabis laillistaa Suomessa?

YAD tuumaa että kannabista ei pitäisi laillistaa, mutta rangaistuksia pitäisi kohtuullistaa. Myös oma näkemykseni myötäilee vahvasi järjestön kannanottoa. Virallista settiä voi lukaista tuolta http://www.kiinnostaakohuumeet.fi/wp-content/uploads/2014/02/MYSSY-POIS-SILMILT%C3%84-VOL2.pdf

5. Miksi päätit alkaa tekemään huumeiden vastaista työtä?

En valinnut huumeiden vastaista työtä, se valitsi minut! Alkujani löysin kouluni kautta YAD Street Teamin, josta ajan myötä etenin järjestön muuhunkin vapaaehtoistyöhön ja pikkuhiljaa kiinnostus ehkäisevään päihdetyötä kohden kasvoi.

– TaneliH, Street Team Crew –

 

PS. Huomenna pyörähtää YADin VuorovaikutusWorkshop koulutus. Oon kohta niin vuorovaikuttunut työkauppailija! 😉

Avainsanat: , , , , , , , ,

Myssy sisältää uusia tarroja.

Muutoksen tuulia sekä hypetyksen makua havaittavissa, nyt ollu jännä viikko! Janne bloggailikin jo siiryvänsä Street Teamin kulisseista toisenlaisiin tehtäviin. Vaikka itse luulenkin että Jannen kulisseista pois saaminen on silkka mahdottomuus, täällä se pyörii kumminki vaikka kuinka uhoisi. 😀 Jos missasit sydäntäsärkevän ”On aika päästää irti” bloggailun niin käys lukasee. Haku prosessi on vauhdissa ja käy kuumana!

Uusimmassa Kiinnostaako huumeet -blogissa julkistettiin YAD:n uudenvuoden lupauksia. Paljastuksina mm. uutta kannabis kamppista, joka koskettaa myös Street Teamia ainakin uusien tarrojen muodossa. Järjestön tuumailuja kannabiksesta, sen laillistamisesta sun muusta voi lukaista Myssy pois silmiltä vol 2:sta.

Tällä viikolla alkoi myös festari kuumottelut minun osaltani. Edellis vuoden festariguru Tuomaksen opein sekä word tekstitiedostot apunani aijon pyöräyttää YADin kaikenkarvaisille festareille. Silloin jää myös minun Street Teamin ylläpitoni vähemmälle. Mutta ei kiirettä vielä. 😀

myssy-transparent

 

Street Teamin oikeitten tekemisten puolella Jasa-.- sekä TheFitFlex ovat aloittaneet Striibailun räjähtävällä otteella. Molemmille on saanut lähettää matskua tällä viikolla jo kahdesti. Rajojakin on rikottu sillä juuri laitoin kuoreen tuubihuvin matkalleen kohti omistajaansa onska2000:tta! Huikeaa. Kovaa striibailu innokkuutta olen havainnut myös mjm88:ssa. Ja kappas kummaa, mikä sattuma! Tapasinkin hänet myös juuri in real life oikein kasvotusten. Mikäs tyyppi tämä tämmöinen on? Se selviää ainakin tulevassa Yadilaisen numerossa 😉

 

-TaneliH, Street Team Crew –

Avainsanat: , , , , , , , ,

Seuraava askel sitten edellisen.

Selvisin kuin selvisinkin Next Step -viikolta takaisin hommiin vaikka pieniä omituisuuksia reissulla olikin. Kuten vaikkapa se että junasta varaamamme paikat olivat vaunussa 10 vaikka  fyysisesti junassa oli vain 6 vaunua(?). Hyvä reissu oli kuitenkin kaikin puolin ja ties vaikka mukaan olisi lähtenyt uusia striibalaisia. Reissusta lisää voi lukea seuraavasta Yadilaisesta, jonka saavat kaikki jäsenmaksun maksaneet (6e, hui).  Ylläpito hommat olivat tosiaan viimeviikon hiljaiselolla joten nyt onkin sitten saanut lähetellä kirjeitä ja lukea raportteja senkin edestä.

jebu flyktmanYADin piirissä on meneillään melkoiset kuhinat ja kohinat. Sillä kevään tiimimatka on lyöty lukkoon ja kutsut pikkuhiljaa liikkeessä eteenpäin. Tiimimatka on vuosittainen palkinto kaikkein aktiivisimmille vapaaehtoisille joka suuntaa tälläkertaa kohti Puolan maata. Näille reissuille lähtee mukaan joka kerta myös ansioituneita Street Teamilaisia. Tätä reissua kannattaa tavoitella. 😉 Lisäksi Tuomaksen oppisopimus  hommat loppuvat sekä johtoportaassa tapahtuu omituisuuksia…

Afterjoulu -skaba päättyi onnellisesti joona02:n, nialan sekä Unelman palkitsemiseen Solidaarisuuskalenterein. Onnea voittajille, hyvin striibailtu! Tyylikästä harmautta blogiin tuo tänään jebu flyktmanin raportoima kuva.

– TaneliH, Street Team Crew –

ps. Paikallisosaston aiheuttaman itsetutkiskelun myötä sain selville olevani tunnekinesteettinen. Mitä lie se tarkoittaneekaan… 😀

Avainsanat: , , , , , , ,

Muuta monipuolista.

Eihän se tämäkään viikko ihan ilman temppuiluja lutviutunut. Mutta meitähän ei palvelimen kaatuilut ja sähköpostien vajaa-toiminnot haittaa, eihän? Sillä striibailu onnistuu ilman yli-arvostettua tekniikkaakin. Ihan helposti. Pitää vaan lähettää raportit paperisina kirjeinä, johon sitten vastataan kirjeillä jossa kerrotaan pisteet. Niin ja facebook yhteys voidaan korvata vaikka savumerkeillä, ja uudet rekisteröityneet kirjataan ylös kiviseinään. Puutikuilla hakaten, tietysti. 

… Tai ehkäpä ei. Eiköhän nämä takkuilut saada pikkuhiljaa kytkettyä pois ja saada striibailu taas täysiin vauhteihin. Tälläkin viikolla on takkuilujen välistä kerennyt kuitenkin hyviä raportteja putkahtamaan. Esimerkiksi Sannukka oli tukioppilaan hahmossa ollut pitämässä 7-luokkalaisille tuntia, ja tunnollisen striibalaisen tavoin tuonut myös Yadia ja Yadin matskua esille. Hänellä on myös koulureppuna varsin tyylikäs armylaukku, josta myös blogin kuva. Myös joona02 sai hyväksikäytettyä post our dreams -kortteja koulutunnillan ja keräsi oivan satsin unelmia. Unohtamatta myöskään nialaa, joka piti n. 10minuutin aamunavauksen apuna käyttäen YADin infomateriaalia. Tällaiset temput ovat helposti kaikkien muidenkin striibalaisten toteutettavissa *vink vink*. 😉

sannukka

Vuoden vaihtuminen tarkoittaa myös YADin jäsenmaksun uusimista. Joten muistakaa uusia jäsenyys, tai jos ette ole vielä jäseniä olleet niin nyt on oiva tilaisuus liittyä. Jäsenmaksu maksaa huimat 6e vuodessa ja jäsenmaksun maksaneena saat mm. 6 kertaa vuodessa ilmestyvän Yadilaisen kotiisi. Yadilaisesta löytyy myös Street Teamin uutisia. Muita hyötyjä ja mahdollisuuksia jäsenyydestä voi lukaista uusimmasta Kiinnostaako huumeet -bloggauksesta, jonka olen kirjoittanut mä. Sieltä löytyy vähän historiaa järjestöurastani joka lähti alkujaan liikkelle Street Teamista. 🙂

Eilen oli muuten vuoden eka paikkari. Meillä oli paahtoleipä bileet! Ja loppuun voisin vielä siteerata näitä viisaita sanoja:

”Tiedotuksen lisäksi paikallisosasto järjestää myös paljon muuta monipuolista toimintaa.” – Jyväskylän paikalliosaston toimintasuunnitelma vuosimallia: 2013.

– TaneliH, Street Team Crew –

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Uusi vuosi, uudet bugit.

Fantasia Painting(4)Fantasia Painting(7)

 

 

 

 

 

 

 

EKA! Vuoden 2014 bloggailu nimittäin.  Eikä blogi suinkaan ole ensimmäinen ’ensimmäinen’ -juttu tänä vuonna. Monet ovatkin jo varmasti huomanneet että Street Teamissa on keretty jo kokemaat ensimmäiset tekniikan takkuamiset. Lomalle jäädessä 19. päivä sivut toimivat oikein hienosti, mutta jo heti seuraavana päivänä palvelin olikin kaatunut. Lomalta palattua ongelman kanssa alettiin heti painia jonka jälkeen sivujen luultiin taas toimivan hyvin. Mutta eihän se niin helposti mennytkään, sillä matskupyyntöjä tai ilmoituksia raportoiduista tehtävistä ei  ilmestynyt sähköpostiin lainkaan. Mietinkin kun keskiviikkona oli niin hiljaista. 😀 Kiitos nialalle kun huomautit virheilmoituksesta ja ongelma tajuttiin korjata. Takkuilusta kuitenkin aiheutui sellaista haittaa että ti-to lähetetyt matskupyynnöt eivät ole tulleet perille. Joten heittäkääpä uutta pyyntöä tulemaan.

IMG_1159

Minun vuoteni alkoi kuumottelemalla tulevaa YADin festarikesää ja pesemällä sadetakkeja. Yhden sadetakin taskusta löytyi epämääräinen musta klöntti. Epäilen sitä erään Yadilaisen paidan hihaksi (Oi näitä festarimuistoja!). Koekasasin myös megaisoa messuseinää Next Step -messuja varten. Kaikenlaista sitä saa aikaan kun Street Teami on pimeänä! 😀 Jos joku muuten haluaa ilmaisiksi Next Stepeille niin miellä olis muutama läpäre mikä mahdollistaisi sen. Messut järkätään tänä vuonna Helsingissä.

Uusivuosi tietää myös uutta TOP10 listaa. Selvään johtoon pomppikin nopeasti nialaraportoimalla kesällä rippileireillä tehdyt striibailut. nialalla olikin hyvä systeemi, hän kasasi älyttömän monia erilasia matskuja sisältäviä paketteja ja jakoi niitä riparilaisille Räväkästi ykköspaikan otti kuitenkin haltuun uusi striibalainen joona02 huimalla raportointi putkellaan. Top10 listaa kannattaakin pitää nyt silmällä, sillä jouluskaban muututtua afterjoulu -skabaksi se tarkoittaa että 21. päivä top 3:ssa olevat voittavat solidaarisuuskalenterit. Taistelu on kovaa 😀

rikulilla on myös alkamassa mielenkiintoinen projekti. Tänään nimittäin starttaa Streebailian blogi, odotan innolla millaista raportointia on luvassa! Ulkoasu on ainakin mahtava. Eikö muuten ollut tämänkin blogin alussa siistit kuvat? Niistä käy kiittäminen shatarnadia.

IMG_1151

– TaneliH, Street Team Crew –

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

Se näyttikin jo niin hyvältä!

striiseilata

Jotta loman lomaisuus korostuisi on hyvä käydä kesken loman yhtenä päivänä töissä. Tarkoitus oli käydä päivittämässä lähetetyt raportit ja pistää uudet matskupyynnöt eteenpäin, mutta eihän se ollutkaan niin helppoa. Kuten monet ovat varmasti jo huomanneet Street Teamin sivut ovat alhaalla ja raporttien tekeminen että tsekkaaminen on näin mahdotonta. Juuri kun näytti että sivut toimisivat hyvin! Höh… :/ Sivuja ruvetaan kasaamaan pystyyn viimeistään kun lomat loppuvat eli 7.1.2014, joten olkaa kuulolla. Striibailuhan  kuitenkin jatkuu normaalina niin saadaan kunnon raportti tungos kun tekniikka toimii taas! >:3

Siihen asti, hyvät uudet vuodet!

– TaneliH, Street Team Crew –

ps. Sain joulupukilta vihreät villasukat. Ihan huippuu.

Avainsanat: , , , , ,

Lomaskaba pystyyn ja ylläpito jouluhorrokseen.

Hou hou hou. Tänään on viimeinen päivä ennen kuin ylläpito vetäytyy viettämään joululomaa. Käyn kuitenkin lomapäivien välissä 30.12. toimistolla purkamassa raportteja sekä matskupyyntöjä, jotta hommaa ei olisi aivan törkeästi kun palailen takaisin hommiin 7.1.2014.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö striibailua voisi jatkaa jouluna! Me suorastaan kannustamme tähän sillä nyt pistetään skaba pystyyn. Henkilöt jotka saavat kerättyä eniten pisteitä aikana 20.12.2013-6.1.2014, saavat palkinnoksi Solidaarisuuskalenterit! Kolme parhainta palkitaan! Game is on. 😉.

joulukortti

Street Teamin sivuja on säädetty, korjailtu, runnottu, ruuvattu sekä pyöritely kovasti tällä viikolla. Tämän tuloksena linkki striiban sekä sähköpostin välillä hävisi, ja 18.12. yksikään matskupyyntö taikka ilmoitus tehdystä raportista ei löytänyt tietänsä perille. Onneksi vika saatiin korjattua nopeasti ja tällähetkellä näyttäisi jopa siltä että tapahtumavirtakin toimii normaalisti. Sivujen pitäisi muutenkin toimia nyt nopeammin. Kyllä nyt kelpaa!

Viikon erityismaininta menee tälläkertaa uudelle stiibaajalle, Sbedu02:lle! Pari päivää striibailua takana mutta silti ansaittuja pisteitä jo 70. Apunaan hän käytti oivallista täsmämainostusta facebookin välityksellä.  Tervetuloa messiin! Blogin somistuksena  Shatarnadin tyylikäs persetarra kuva, sekä YADin joulukortti tervehdys! Jonka on muuten piirtänyt myös street teamissa ansioitunut Tiu!

shatarnad

Muistakaa syödä paljon puuroa ja lomailla hyvin!

– TaneliH, Street Team Crew –

Avainsanat: , , , , , ,

Klassinen perjantai 13.

Perjantai 13. on tunnetusti epäonnen päivä ja siltä se on tosisesti tuntunutkin! Tarina alkaa torstaista, jolloin kaikki YADin työntekijät kokoontuivat Tampereelle jutskailemaan työyhteisön juttuja sekä syömään hyvää ruokaa. Allekirjoittanut oli siis myös sivarin omaisuudessaan mukana. Itselleni tämä Tampereen visiitti sattui täydelliselle päivälle sillä samana päivänä Pakkahuoneella oli Ghostin keikka. Keikka olikin hyvä ja seurakin oli mitä mainioin. Keikkapaikkakin toimi, vaikka tietysti jääkin Lutakon varjoon.

Yövyin YADin Tampereen toimistolla, ja pitkän ja levottoman yön jälkeen kohdistin nokkani kohti kotia. Lähdin toimistolta niin hyvissä ajoin että kerkesin käymään hieman kaupoillakin. Matkaan tarttui mm. uudet kengät joita retuutin blogi rikuli1perässä omassa muovipussissaan. Saavuin rautatieasemalle hyvissä ajoin ja odotin 12.05 lähtevää junaani nätisti asemalla. Tällöin jumalääni kuulutti kaiuttimistaan että myrskyn vuoksi joitakin juna vuoroja on jouduttu perumaan, ja nämä korvataan linja-auto kyydeillä. Kuuntelin kuulutuksen noin neljä kertaa, ennenkuin tajusin sen tarkoittavan myös omaa junaani ja lähdin tiedustelemaan tästä lisää. Noh, päästyäni infoon huomasin kuinka viimeiset bussit olivat  jo lähteneet ja seuraavan junan oli määrä lähteä noin kahden tunnin päästä. Joten blogin kirjoitus ja paikkarin karting reissun järkkääminen vähän venähti! Aloin siis ahkerasti tappamaan aikaa ja kävin mm. Siwassa. Siwasta lähdettyäni sydän meinasi syöksyä rinnasta ulos, ja housuihin meinasi valahtaa jotain epämääräistä, sillä tajusin etteivät uudet kenkäni olleetkaan enää mukanani. Kävin VR infon lävitse ja löysin ne kuitenkin lopulta Siwasta. huuhh… Tässä vaiheessa olikin jo niin nälkä että päätin etsiä jonkun rauhallisen mestan ruokailuun. Löysin kuin löysinkin mukavan pienen kiinalaisen ravintolan. Täällä syödessäni huomasin että lompakostani puuttuu mopokortti. Toivottavasti tulee vielä vastaan jostain… Kaiken tämän päälle puhelimeni ei ole toiminut koko viikolla joten en saanut edes yhteyttä kehenkään!  Noh, viimein kuitenkin pääsin junaan joka kuljetti minut turvallisesti Jyväskylän hellään huomaan. Saa nähdä mitä loppupäivä tuo tullessaan.

Sitten jotain aivan muuta. Street Team rullaa, vaikkakin viikon viimeisinä päivinä en kerennytkään ylläpitämään. Nokkelimmat ovatkin jo huomanneet striiban sivuille lisätyn uuden uutisen, jossa huomautetaan teitä hieman skarppaamaan. Ylläpitoon oltiin yhteydessä että materiaalit ovat muodustuneet paikallisesti ongelmaksi. Joten äläkä liimailko niitä tarroja samoihin paikkoihin. Yksi tarra ajaa yhdellä seinällä saman asian kuin 20 tarraa. Muistakaa kysyä lupa jos meinaatte liimailla julkisille paikoille. Ei ole tarkoitus tehdä ilkivaltaa.

Sivusto itsessään näyttää hieman sekoilleen. Sillä pisteitten TOP ykkösenä komeilee edelleen rikuli, mutta tälläkertaa vain yhdellä pisteellä. Hmm..? Jannella on kuitenkin supertiimi työskentelemässä nettisivujen kanssa ja ne tullaan kyllä saamaan kuntoon aijemmin tai myöhemmin!

rikulimixup
 TaneliH, Street Team Crew –

PS. Ensiviikolla kannattaa pyytää matskua, sillä joululoman ajalle on luvassa pieni skaba. Tästä lisää viikon alussa! 😉

Avainsanat: , , , , , , ,
Mainokset
%d bloggers like this: