Kirjoittajan arkistot: Powerporkka

Kesätyöntekijä kiittää, kuittaa ja kumartaa!

Kesä on kohta päättynyt ja koulut sun muut velvollisuudet alkavat. IidaK toimii viimeisiä päiviä YAD Street Teamin ylläpitäjänä ja lähtee kohta itse ekoille kesälomilleen 😀 Joten eihän tässä voi muuta arvatakaan kuin, että luvassa on jälleen kerran ylläpidon vaihdosta.  Nimittäin JanneP tekee paluutaan Street Teamin pariin ja tuo mukanaan paljon uudistuksia ja mielenkiintoisia asioita 😉

Jälleen viikko on kulunut hurjaa vauhtia ja Striibailun parissa aktiivisuutta on ollut havaittavissa huomattavasti. Montaa eri tehtävää on tehty ja loistavia raportointeja saatu aikaiseksi. Viikon Striibailijana mainittakoon Venla.s-89, joka teki loisto raportoinnin Kirjaston kauhu! tehtävään. Striibailija oli saanut loistavan idean laittaa YAD Street Teamin kirjan merkkejä päihdeaiheisien kirjojen väliin! Aivan loisto Striibaus, jossa on käytetty luovuutta!

Viikon aikana ylläpidollakin on ollut vähän vaihtelevaa äxöniä normaalin työpäivän suhteen. Keskiviikkona ylläpito osallistui myös muiden yadilaisten kanssa Mielenterveysyhdistys Kello ry:n järjestämään mölkky turnaukseen. Tänä vuonna voitto oli lähellä, mutta silti niin kaukana. Toinen sija kuitenkin valloitettiin jo toistamiseen joten ei ainakaan päädytty ihan niin huonolle sijalle ;D

YAD Street Teamin nettisivuilla oli keskiviikkona vähän pientä katkosta ja siksi ei sivuille päässyt ihan heti aamusta. Mitään raportointeja ei onneksi kadonnut, joten ei tarvitse tehdä raportointeja tällä kertaa uudestaan! 🙂

Tällaisen tapahtumarikkaan viikon jälkeen onkin hyvä jatkaa viikonloppuun! Ylläpidosta IidaK kiittää, kuittaa, kumartaa ja toivottelee aurinkoista kesän loppua!

– IidaK, Street Team Crew –

Avainsanat: , , , ,

Uusia Street Teamiläisiä ja mahtavia raportointeja!

Huhhah hellettä.. Aurinko on paistanut ja pitänyt yllä älyttömän lämpimiä kelejä! Onneksi vihreäntalon uumenissa on viileää jotenka ei ole ainakaan lämpöhalvauksen vaaraa ollut ja ylläpitokin on pysynyt virkeänä kuin peipponen. Viikot ne vain vierii ja Striibailu on jatkunut tasaiseen kesän tahtiin. Paljon on tällä viikolla tullut uusia päänahkoja YAD Street Teamiin mukaan, mikä on aivan mahtavaa! Kaiken lisäksi muutama onkin ansainnut pisteet itselleen raportoidessaan uudet kaverit tehtävän Uusia päänahkoja! kohdalla.. 😉

Siitä siirrymmekin viikon Striibailijaan joka on tällä kertaa ollut uusin tulokas, joka jo ensimmäisellä raportoinnillaan ansaitsi aivan huikeat pisteet!! Striibailija vegee raportoi tehtävän Vallataan facebook! Tehtävässähän kuuluu linkittää YAD Street Teamin sivuja sekä facebook sivustoa. Striibailija vegee linkitti YAD Street Teamiä peräti 386:lle kaverilleen! Ja raportoinnissa käytti vielä kuvakaappausta todisteena! Aivan huikeeta ja huikeet pisteet siihen päälle vielä! Juurikin tämänkaltaisia rehellisiä raportointeja ylläpito todella mielellään vastaanottaa! 😀

Vielä uusinta tehtävää mainostaen, Tatuoi Street Team! tehtävää voi tehdä ja se on jopa suotavaa. Matskua on vielä vaikka kuinka ja mikäs sen mukavampaa kuin olla astetta katu-uskottavampi Striibailija! Nyt vaan tilaamaan Street Teamin huikean hienoja tatuointeja!

Vihreällä talolla on ollut vilinää muutenkin loppuviikosta kun YAD infoilijat tekevät lähtöään festareille. Tällä kertaa vuorossa ovat kolmet eri festarit  Puntalarock, Kuopiorock ja Qstock. Sekä tälläkin kertaa mukana on muutamia Striibailijoita! Toivon mukaan nämäkin reissut onnistuvat muitta mutkitta! 🙂

Ylläpito toivotteleep lämmintä viikonloppua!

– IidaK, Street Team Crew –

Avainsanat: , , , , , ,

Ukkonen tuli ja meni, eikä onneksi vienyt sähköjä mennessään!

Vaihteeksi viikko on vierähtänyt YAD Street Team:sä ja sen aikana on tapahtunut paljon. Ukkonen on välillä jyrähdellyt ja salamoitakin väläyttänyt, mutta striibailijoita se ei kuitenkaan ole hidastanut. Eikä ukkonen vienyt onneksi ylläpidoltakaan sähköjä… 😀  Jotenka ajan tasalla olemme olleet molemminpuolin.

Tällä viikolla raportointeja on tullut ihan mukavasti lähinnä Sälää kansalle! – tehtävään. Tatuoi Street Team! – tehtävään on tilailtu paljon matskua, mutta yhtään raportointia ei ole vielä ehtinyt tulla. Ehkäpä viikonlopun jälkeen olisi odotettavissa huikee määrä raportointeja kyseisestä tehtävästä 😉 Raportointeihin vielä muistuttaisin, että rehellisyys palkitaan aina! Ja että turhia ja epämääräisiä raportointeja ylläpito ei tule pisteyttämään! Hyvät raportoinnit ovat siis sellaisia missä käy ilmi kuinka paljon ja mitä eri matskuja on jaettu. Myös raportoinnit kuvien kera on enämpi huikee bonus kuin miinus! Elikkäs kuvia vaan paljon raportointien mukkaa nii hyvä tulloo!

Vilkkaimpina Striibailijoina mainittakoon kuluneen viikon ajalta jönssi, antzala ja konna. Jönssi raportoi lisää uusia päänahkoja striibatiimiin ja sai tietenkin pisteet kotiin siitä! Jos saat kaverisi striibailijaksi ja raportoit siitä meille niin ylläpito ei voi muuta ku antaa mahtavat pisteet uusista striibailijoista! Antzala raportoi huikean hienon kuvan YAD festari tatuoinnista! Kuvasta kannattaa ottaa mallia Tatuoi Street Team- tehtävään! Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä toisen aivan mahtavan kuvan raportoi konna. Kuvassa on YAD:n tarra liimattu skeittilautaan! Huikeita raportointeja on ollut tällä viikolla, mutta silti pistää mietityttämään kukahan pistää paremmaks ensi viikolla? ;D

Ylläpidolla on ollut tekemistä paljon viikon aikana. Raportointeja on tullut tasaista tahtia ja huumebiisejä on edelleenkin päivitelty mysteeriselle sivustolle! Biisejä on käyty läpi reilusti liki 700 kipaletta, mutta vielä niitä olisi ihan riittämiin jäljellä…tekemistä siis riittää ihan mukavasti.

Ylläpito toivotteleepi aurinkoista ja lämmintä viikonloppua!

– IidaK, Street Team Crew –

Avainsanat: , , , , ,

Kuvia ja Tatuointeja!

YAD Street Teamin facebook sivustoille on lisäilty taasen uusimpia kuvia, joita striibailijat ovat raportoineet ahkeraan tämän kesän aikana. Kuvia on mm. Katuluuta..eiku liitu.. tehtävästä sekä tietenkin muista AFK – tehtävistä. Menkää ihmeessä katsastamaan uusimmat kuvat, niistä voi saada vaikka uusia inspiraatioita ja vinkkejä tehtävien tekoa varten 😉

Uutta tehtävääkin on buukattu YAD Street Teamin sivuille. Tatuoi Street Team – tehtävän tarkoituksena on tatuoida YAD Street Teamin logoa kavereihin tai kaverin kavereihin. Ja mikäs sen parempaa ja hauskempaa kuin striibailu tatuointien parissa. Bonuksena toimii ennen kaikkea myös se, että tatuoinnit tuovat striibailuun hieman katu-uskottavuutta ;-D Mainittakoon vielä täälläkin se, että tehtävän voi tehdä vain kahdesti per/striibailija näin ollen kaikille riittääpi matskua tehtävän tekoa varten… Tarkemmat ohjeet löytyvät perinteisesti Striibatiimin sivuilta! Pistetään Street Team ink pystyyn ja eikun tatuoimaan!

Uuden tehtävän myötä pääsemmekin hyvin aiheeseen viikon striibailijasta. Tämän viikon striibailijana on toiminut niala, joka lähetti aivan mahtavan kuvan tarroitetusta julisteesta. Mahtava idea ja kuvasta huomaa, että striibailussa on käytetty luovuutta ja mielikuvitusta!

Tänään lähti jälleen YAD:n infoilijoita festareille, nimittäin Ilosaarirockiin! Toivottavasti nyt saivat kaikki kimpsut ja kampsut mukaan, ettei vaan unohtunut mitään.. Oletettavasti heille on kuitenkin tulossa varmasti aivan onnistunut reissu!

Striibailujen lisäksi tämä viikko on kulunut ylläpidolla aikalailla huumebiisien parissa. Liki puolet striibailijoiden raportoimista biiseistä on jo käyty läpi huhhu.. ja puolet jäljellä… Mahdollisesti syssymmällä ompi enemmän infoa siitä, että mistä ihmeen sivustosta oikein on kyse. 🙂

Kesä terveisin,

– IidaK, Street Team Crew –

Avainsanat: , , , ,

Ympäri mennään ja yhteen tullaan

Ja niin taas aurinkoinen kesäviikko YAD Street Teamin tunnelmissa on vierähtänyt aivan huikeaa vauhtia. Ylläpidossa tapahtui pieniä muutoksia taasen nimittäin Street Teamin ylläpitäjä vaihtui taas IidaK:hon, joka taas toimii minnaS:n jälkeen JanneP:n sijaisena. Kuinka monimutkaisesti sen voikaan sanoa 😀

Ympäri mennään ja yhteen tullaan, tässä sitä taas ollaan. Huomattavasti kesäaika on ollut paljon rauhallisempaa, mutta tottahan toki kesälläkin löytyy ahkeria striibailijoita! Ahkerimmista mainittakoon alinasd, joka teki huikean valokuva raportin tekemistään tehtävistä. Valokuvia oli ainakin miljoona jos ei enemmän, mutta hyviä olivat kumminkin. Tässä blogissa käytämmekin alinasd:n kuvia!  Muista aktiivisista striibailijoista valitettavasti mainittakoon, että taas pientä vilunkia on ollut ilmassa. Valheraportoinnit nollataan heti sen siliän tien. Nimittäin ylläpito kyllä näkee ja huomaa kaikki vilunkipelit, jos sellaisia ilmenee. Siispä rehti peli kannattaa aina ja siitä palkitaan, pääsette siten paljon helpommalla ;-D

Tällä viikolla olikin YAD:n leiriviikko, jonne osallistui myös YAD:n Striibailijoita. JanneP oli myös mukana leirillä ja tänään hän tulikin tekemään pientä yhteenvetoa siitä. Leiri oli kuulemma onnistunut kaikin puolin hienosti.

Muistutuksena vielä YAD Street Teamin nettisivujen katkoksesta, jonka vuoksi 6.7.2011 tulleet raportoinnit ja annetut pisteytykset ovat kadonneet. Ne, jotka silloin raportoivat tehtäviä, tehkää raportoinnit uudestaan, niin ylläpito pystyy korjaamaan pisteytykset ja näin voitte saada takaisin menetetyt pisteenne. Ensi viikolla uutta tehtävää olisi ainenkin luvassa, jossa on käytössä hienon hieno YAD Street Teamin logo! Itse tehtävän anto selvinnee sitten myöhemmin, jätän teidät siis arvailemaan, että mistä ihmeestä oikein on kyse  muhahahMUHAHAHH…

Sen pitemmittä puheitta, YAD Street Teamin ylläpito toivottaa teille Aurinkoista viikonloppua!

– IidaK, Street Team Crew –

Avainsanat: , , , ,

Harjoittelija viimeistä päivää Street Teamissä

Ensimmäinen harjoitteluni YAD Street Teamissä päättyy tänään ja onhan se pakko sanoa, että tämä aika täällä ollessani on mennyt aivan hurjaa vauhtia. Hyvässä porukassa ajan taju vain katoaa vai miten se nyt menikään. Harjoitteluni aikana olen oppinut paljon viestinnän ja markkinoinnin perusteista ja menetelmistä käytännössä. Tehtäviini Street Teamissä on kuulunut lähinnä tehtävien pisteytys, postittaminen, uutisoiminen ja blogin kirjuuttaminen sekä ylipäätään toimiminen Street Teamin kotisivuilla, facebookissa ja myspacessa. Kaiken muun lisäksi harjoittelun aikana tuli tehtyä mm. YAD Street Teamille myspace-sivut sekä kirjoitin YAD:n jäsenlehteen ainakin yhden jutun! Sain tutustua myös uusien nettisivujen tekoon, mikä oli ihan hauskaa ja mielenkiintoista 😀

Tällä viikolla Street Teamin Striibailijat ovat aikalailla panostaneet tietokoneiden yadittamiseen sekä songs-about-drugs biisien raportoimiseen. Tässä blogissa siis kuvina Striibailijoiden yadituksia tehtävästä YAD virus tietokoneisiin. Ennätys lukuja onkin hiponut aika moni ja huumebiisien kärkisijoilla viikon Striibailijaksi mainittakoon anzu97, joka raportoi meille kerralla jopa 170 kipaletta biisejä. Voin kertoa, että pisteitä ainakin ropisi jos ei muuta!

Tänään Songs-about-drugs tehtävä lopetetaan ja tehtävän tuloksena paljastattekoon, että tehtävä keräsi eri huume biisejä kaiken kaikkiaan peräti 1241 kappaletta. Vaikkakin huumebiisi tehtävä päättyykin niin luvassa on lähiaikoina toinen tehtävä, joka tulee olemaan samantyyppinen kuin edeltäjänsä. Ei siitä kuitenkaan vielä sen enempää. Uutta Street Teamin tehtävää on laitettu kehiin. Tehtävän Katuluuta.. eiku liitu.. tarkoituksena on piirtää tai kirjoittaa asfalttiin jotain YAD:n liittyvää. Ja tässä tehtävässä saapi sitten käyttää omaa luovuuttaan ihan vapaasti!

Perjantain blogiin onkin harjoitteluni hyvä lopettaa, mitenköhän JanneP:n käy kun harjoittelijaa ei enää maanantaina näy? 😀

Hulvatonta Vappua toivottaen!

-IidaK, Street Team Crew-

Avainsanat: , , , , , ,

Uusia valloituksia ja tulevasta paljastuksia!

YAD Street Teamissä ollaan tehty uusia valloituksia netissä. Nimittäin vihdoin ja viimein YAD Street Teamin Myspace sivut ovat auenneet! Käy kurkkaamassa millaiset sivuista tuli ja pyydä samalla YAd Street Teamiä kaveriksi. Ja jos joku osaisi neuvoa miten tuon d:n saisi isoksi profiilin nimestä, niin kertokaa ihmeessä! 😀

Käy myös katsomassa JanneP:n XII Huumetyöläisten neuvottelupäivillä pitämästä esityksestä dia – sarja, mikä kertoo tiettävästi YAD Street Teamistä! Dia – sarjassa on myös Street Teamiläisten ottamia kuvia!

Katso Dia – esitys tästä

Lisää uusia ja jännittäviä asioita on myös tiedossa taas lähiaikoina. Niistä paljastettakoon, että Street Teamin sivuilla ainakin käyttäjien profiileihin on tulossa mahdollisesti muutoksia. Toissa päivänä pidettiinkin pientä palaveria virtuaalipalkinnoista ja pisteisiin perustuvista ranking – arvoista. Uudistukset saattavat tulla käyttöön jopa jo ennen kesää!!  Jäämme siis innolla odottamaan mitä uudistukset tuovat tullessaan ja mitä ranking – arvoja olisi mahdollista lähteä tavoittelemaan 😉

Street Teamin tehtävä Paskaaks kansanedustaja välittää on päättynyt. Se on ikävää, mutta totta. Tähän mennessä haasteelliseen tehtävään on tullut raportointeja peräti 13 kipaletta, mutta hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen. Tehtävän ehtii vielä raportoida meille jos ei ole kerennyt sitä vielä raportoimaan. Tehtävän huikeina suorituksina Street Teamiläiset ovat saaneet pinssitettyä mm. Kansanedustajaehdokkaat Timo Soinin, Timo Korhosen sekä Anssi Kekkosen.

Viikon striibailijana tällä kertaa toimi kuume_esa, joka yaditti mielettömät 47 tietokonetta. Aivan mieletön määrä koneita! Tuollaisesta Striibailusta pisteitä vaan ropisee! Kouluhommeleita tehtävään on myös tullut aivan mahtavia suorituksia. Niistä mainittakoon hentipete, joka piti esitelmän YAD Street Teamin toiminnasta englannin tunnilla ja vieläpä englanniksi, Nibau piti myös hienon esitelmän näyttäen samalla konkreettisesti YAD:n ja YAD Street Teamin sivuja luokkakavereilleen sekä viimeisimpänä muttei vähäisimpänä sane jakoi esitelmässään samalla Street Teamin matskua. Huikeilla Striibailuilla on tästä hyvä jatkaa! Tässä blogi kuvina toimivat aivan muikeat tarrotus paikat striibailijoilta!

Pääsiäisterveisin,

-IidaK, Street Team Crew-

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

YAD Street Teamin vilkkainta aikaa

Uutta tehtävää on taas tullut kehiin Street Teamiin. Nimittäin verkkovaikuttaja koulutus alkaa ensi sunnuntaina 17.4 joten vielä ehdit ilmoittautua mukaan! Koulutus on suunnattu 16-35-vuotiaille ja sen tavoitteena on harjoitella ja kehittää tietoja ja taitoja huumausainekeskusteluja varten. Koulutus antaa siis valmiuksia Internetissä tapahtuviin päihdekeskusteluihin ja YAD ry:n Verkkovaikuttajana toimimiseen. Koulutus on maksuton ja itse koulutus tapahtuu netissä. Extrana vielä Street Teamiläisille jotka suorittavat koulutuksen, luvassa aikas mukavat pojot!!

Tämän viikon super-striibailija on ollut jönssiia, joka on rohmunut pisteitä aivan järjetöntä vauhtia ja vielä kaiken lisäksi saanut haalittua uusia päänahkoja Street Teamin toimintaan mukaan roppakaupalla! Ja se on tullut kyllä huomattua…nimittäin tästä kuukaudesta on tulossa kovaa vauhtia kaikkein vilkkain koko Street Teamin historiassa! Jo puolessa kuussa uusia striibailijoita on tullut jo huikeat 70 kipaletta! Ja tietenkin uusien jäsenien myötä tehtävienkin raportointeja on tullut aivan järjetön määrä. Tässä vaiheessa voisin sanoa, että hymy on todella herkässä!

Paskaaks kansanedustaja välittää – pinssitys tehtävässä OtsoNi sai hienon yhteiskuvan kansanedustajaehdokas Anssi Kekkosen kanssa. Vielä muutaman päivän ajan ehdit tekemään pinssitys tehtävää ennen kuin se umpeutuu, mikäli joltakulta vielä pinssejä löytyy!

-IidaK, Street Team Crew-

PS. Allekirjoittanut piti eilen vallan mukavan session Street Teamistä Huumetyöläisten neuvottelupäivillä Helsingissä. Street Team -malli sai osakseen sille kuuluvaa kiinnostusta (:-D) ja seuraavaan Tiimi-lehteen on tulossa juttuakin noilta päiviltä! Jei!

– JanneP, Street Team Crew –

Avainsanat: , , , , , ,

Huikeita suorituksia ja Timo Soinin pinssitys!

Taas on viikko vierähtänyt ja paljon on tapahtunut. YAD Street Teamin facebook sivuille on käyty lisäämässä paljon uusia ja vanhoja Street Teamiläisten ottamia kuvia. Niitä kannattaa käydä katsastamassa nimittäin kuvakokoelmasta tuli varsin huikea! Hauskoja lätkä kuvia taiteili Santtu. Facebook:ssa saatat myös törmätä Janne YAD:n kaveripyyntöön, älkää siis säikähtäkö. Tavoitteena on lisätä etenkin Street Teamiläisiä kavereiksi ja miksei toisinpäinkin. Eli Street Teamiläiset voivat myös itse lisätä Jannen kaveriksi. Eli sitten voip kysellä suoraan vaikka Facessa striiba-aiheisia mieltä askarruttavia asioita. Kätevää, eikö?

Erityismainintoina on pakko mainita kansanedustaja Timo Soinin pinssitys. Nimittäin kyseinen kansanedustaja saatiin pinssitettyä tehtävällä Paskaaks kansanedustaja välittää! Ja tämän mahtavan suorituksen teki Turpek2! Toisena tämän viikon huippu suorituksena mainittakoon vielä huikea 108 pisteen pisteytys yhdestä tehtävästä. Tämän pisteytyksen ansaitsi -teja-, joka onnistui saamaan kertalaakilla hurjan määrän pisteitä Viisautta ja rauhaa tehtävällä. Tästä vähän pientä haastetta muille Street Teamiläisille, niin että pistäkää nyt paremmaksi sitten.

YAD Street Teamin materiaalivarastoon on tullut lisänä uusia esitteitä. HuuMaan ”Argumentteja huumeista” lämiskää saattaa tulla siis jaettavaksi säläksi juuri sinullekin. Uuteen ”Argumentteja huumeista” esitteeseen voi käydä tutustumassa HuuMaan sivuilla.

Street Teamin sivut on siirretty uudelle palvelimelle ja samalla sivujen cookie-asetuksiin on tehty muutoksia. Siksi sivuilla on mahdollisestti ilmennyt ongelmia esimerkiksi sisäänkirjautumisen suhteen. Ei kuitenkaan mitään hätää sillä, sivuilla on informoitu asiasta tarkemmin uutiset osiossa ja sieltä löydät myös ohjeet ongelman poistamiseen.

-IidaK, Street Team Crew-

Avainsanat: , , , , , , ,

Päivityksiä ja kouluhommeleita

Facebookiin on laitettu taasen uutta kampanjaa kehiin. Saatat siis törmätä Facebookissa Katso missä kävelet! –mainokseen. Liittymällä nyt huhtikuun aikana YAD Street Teamiin osallistuu samalla arvontaan missä voi voittaa itselleen Street Teamin mp3-soittimen! Kaikkea muutakin mukavaa ja mahtavaa on luvassa. YAD:n nettisivut uudistuvat tämän kevään aikana osoitteessa yad.fi ja sivut tullaan julkaisemaan palttiarallaa kuukauden päästä. Blogin lukijana saat nyt etuoikeutetusti nähdä vähän maistiaisia YAD:n uusista nettisivuista tämän blogin kuvasta.

YAD Street Teamin sivujakin on vähän päivitelty UKK:n n kohdalla elikkäs sieltä voitte käydä katsomassa selkeät ohjeet kuvakaappauksen tekoon. Myös uusinta Kouluhommeleita – tehtävää on pistetty jakoon. Tehtävän toimeen kuuluu pitää YAD:sta esitelmä tai miksei myös vaikka aamunavauskin kouluissa. Siispä nyt kaikki Street Teamiläiset tekemään tuota tehtävää nimittäin luvassa on aivan huikeat pojot sen suorittamisesta! Ja ennen kaikkea jos saatte koulukaverit kiinnostumaan ja liittymään niin luvassa entistä enemmän pojoja!

Viisautta ja rauhaa – tehtävää on tehty paljon ja sitä voi tehdä edelleenkin. Uutinen yhteistyöstä Anssi Kelan kanssa onkin levinnyt vallan hyvin: liki 400 kaveria on linkittänyt YAD:n Street Teamin uutista facebookissa. Se on aivan mieletön määrä, mutta silti….eiköhän kaksinkertaisteta se! Street Teamiläiset nyt skarppina ja linkittämään Viisautta ja rauhaa – tehtävää!

Näiden kaikkien uusien asioiden lisäksi voisin lisätä ihan pikkuisen teidän jännitystä seuraavaa uudistusta varten. YAD Street Team tulee toimimaan tulevaisuudessa muillakin sivuilla kuin facebookissa, twitterissä tai IRC-galleriassa…mutta siitä sitten vähän myöhemmin lisää 😉

– IidaK,  Street Team Crew –

Avainsanat: , , , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä: