Syyskuun loppu lähenee ja täällä ylläpidossa on väkerretty kuumeisesti loppuraporttia ja koottu tilastoja hankkeen ajalta yhteen. Tällä viikolla pidettiin myös viimeinen ohjausryhmän kokous hankkeen tiimoilta, hiukan haikea ja toisaalta odottava mieli tuppaa tässä vaiheessa olemaan. Onneksi ollaan niin onnekkaassa tilanteessa, ettei Street Teamin toiminta lopu, vaikka hanke loppuukin!
Tää alkanut syksy on ollut Street Teamissa ainakin näin ylläpidon näkökulmasta aktiivinen ja tulleet raportit on olleet oikeasti tosi hyviä! Kiitos siitä kuuluu teille. Erityisen vaikutuksen on tehneet teidän kuva- ja videoraportit. Jos haluatte omia striibailuvideoita julkaistavaksi tänne blogiin, niin laittakaa ne ensin ite Youtubeen ja ilmoittakaa videota raportoidessanne, että sen saa julkaista myös blogissa. Voidaan sitten linkitellä videoita suoraan tänne muittenkin katottavaksi. Sivuilta kun ei toistaiseksi löydy paikkaa, jossa videoita voisi katsella…
Videoasioihin liittyen päästiin täällä toimistolla maanantaina kattomaan myös eka version Street Teamin esittelyvideosta ja pakko sanoa, että näytti kyllä jo tässä vaiheessa tosi hyvältä! Teistä striibalaisista kootaan tiimi kommentoimaan Street Teamin videota todennäköisesti ensi viikon aikana, joten jos sellainen jotakuta kiinnostaa, niin voi itse ilmoittaa itsensä vapaaehtoiseksi kommentaattoriksi 🙂 Jos vapaaehtoisia kommentoijia on paljon, niin teistä valitaan sitten 5 ilmoittautumisjärjestyksessä mukaan. Itsensä voi ilmiantaa facebookin, whatsappin tai Street Teamin sivujen kautta.
Tällä viikolla maininnanarvoisesti on striibaillut mm. jukumikajunnu, joka on paitsi raportoinut aikamoisen määrän tehtäviä, on myös menossa pitämään infoa Street Teamista nuokkarille! Tähän ei voi sanoa muuta kuin, erinomaista toimintaa! 🙂 Meemejä on taas tällä viikolla tullut reilunlaisesti ja niitä ovat runoilleet leirillä88 ja Cami, seassa oli myös muutama timantti! 😀 Kannattaa käydä tsekkailemassa meemejä Street Teamin kuvagalleriasta. Lisäks ansiokkaasti raportteja ovat tällä viikolla palautelleet ciccie ja perus jeskpe.
Säätiedotukset ovat luvanneet aurinkoista viikonloppua, joten käykää ainakin kerran ulkona! 😀
-Hanna, Street Team Crew