Onnellista perjantaita!

Tänään vietetään YK:n kansainvälistä onnellisuuden päivää. Teemapäiviä tuntuu välillä olevan loputokuva34556n määrä ja ne menevät ainakin minulta usein ohi, huolimatta siitä, kuinka tärkeää niiden kohdalla olisikin pysähtyä. Yllätin aamulla itseni, kun huomasin selailevani YK:n kansainväliseen onnellisuuden päivään liittyviä uutisia.

Onnellisuus ei ole yhtäkuin täydellisyys. Onnellisuuden kokeminen ei  vaadi lottovoittoa, kallista autoa, uutta puhelinta tai hienoa taloa. Onnellisuus ei myöskään ole sidoksissa yksistään ihmisen perimään tai hyvään tuuriin. Joku viisas on joskus sanonut, että asioiden tekeminen lisää onnellisuutta enemmän kuin asioiden omistaminen. Miulle onnellisuus on aika arkisia ja tavallisia asioita, vaikka niiden tärkeyden saattaakin välillä unohtaa. Millaset jutut tekee sinut onnelliseksi? Tai voisitko tehdä jotakin, ihan pientäkin, jolla tekisit jonkun toisen onnelliseksi?

Ota kantaa! -tehtävän tehtäväpalautuksissa monet teistä on miettinyt sitä, että tekevätkö päihteet ihmisestä onnellisen ja jos ei, mikä sitten tekee? Useampi on tullut siihen lopputulokseen, että päihteillä voi saavuttaa hetkellistä mielihyvää, mutta sillä ei lopulta ole paljoakaan tekemistä onnellisuuden kanssa. Janne kirjoitti Kiinnostaako huumeet- blogin puolelle Ehkäisevän päihdetyön viikolla onnellisuudesta ja päihteistä. Jannen teksti istuu aika hyvin myös onnellisuus päivän teemaan. Street Teamin oman throwback fridayn hengessä voi käydä lukasemassa postauksen täältä.

YK:n onnellisuuden päivään img_20150301_162408_1voi osallistua postaamalla omia suosikkibiisejään HappySoundsLike  – sivustolle tai Twitteriin  #HappySoundsLike.  Happysoundslike- sivustolta pystyy kuuntelemaan myös muiden onnellisuusbiisejä. (Sivuhuomautuksena tähän, että onnellisuusbiisi voi olla muutakin kuin iloinen biisi :D).

YAD:n omaa #kovintakamaa – haastettakin saa herätellä eloon YK:n onnellisuuspäivän kunniaksi ja laittaa somessa jakoon kuvia omista onnellisuutta lisäävistä jutuista.

Tällä viikolla katrikaisa ylitti 500 pisteen rajan, ylläpito kiittää ahkerasta striibailusta! Huppari matkaa postissa sulle mahdollisimman pian 🙂 Uusiakin tyyppejä on ilmaantunut joukkoihin, erittäin paljon tervetuloa mukaan!

Onnellisena kohti viikonloppua,

– Hanna, Street Team Crew

ps. Muistakaa käydä vastailemassa Elinan opparia varten tehtävään kyselyyn Street Teamin sivuilla. Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan palkintoja!

pps. Kannattaa muuten seurailla omia erikoiskorttejaan, vaikka niiden päivittyminen ei näy tapahtumavirrassa samalla tavalla kuin vanhoilla sivuilla, ne kuitenkin näkyvät teidän omissa profiileissanne.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: