Tiimipäivistä ja Vuoden vapaaehtoinen – äänestyksestä

DSC03542

YAD:n syksyn 2014 Tiimipäivät 

Viime viikonloppuna YAD:n porukka oli viettämässä huippu viikonloppua Tiimipäivillä Jämsässä. Paljon opittiin uutta (mm. heittoveitsien heittelemistä!!), saunottiin, syötiin, pelattiin lautapelejä ja vietettiin aikaa hyvässä porukassa. Päästiin testaamaan uusia päihdekasvatusmenetelmiä ja kisailemaan Tiimipäivien 30minuutin pikakisassa 🙂

Jos sinusta alkoi tuntumaan siltä, että haluaisit ensi vuonna päästä mukaan Tiimipäiville, niin omia mukaanpääsy mahdollisuuksia voi parantaa olemalla aktiivinen YAD:n vapaaehtoisjutuissa, esim. Street Teamissa. Lisää kuvia YAD:n tiimipäivistä voi käydä kattomassa esim. Facebookista #Yadtiimipäivät -hakusanalla. Ja tarkemmin tiimipäivien tunnelmista pääset lukemaan YAD:n Kiinnostaako Huumeet blogista lähiviikkoina.

Blueberryn Sälää Kansalle - raportin kuvitusta

Blueberryn Sälää Kansalle – raportin kuvitusta

Tällä viikolla aktiivisia Street Teamissa ovat olleet Littlebitfoxy, BlueberryEnkäytähuumeita, nalle72, TK ja wiljami. Erityisen hienoo tässä viikossa on ollu se, että uudet striibailijat ovat olleet aktiivisia ja palautelleet törkeen hyviä raportteja 🙂 Keep up the good work!

Vuoden Vapaaehtoinen 2014 -äänestys on nyt käynnissä osoitteessa kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen. YAD:n ehdokkaaksi kisaan on ilmoitettu Minna Siltanen. Minna tuli mukaan toimintaan 14-vuotiaana ja on siitä lähtien ollut aktiivinen vapaaehtoinen YAD:ssa.

Minna on pitänyt YAD:n infopisteitä nuorten tapahtumissa sekä festareilla ja ollut erittäin aktiivinen paikallisosastotoiminnassa. Minna on ollut suunnittelemassa, ideoimassa ja toteuttamassa YAD Street Teamia vuonna 2006. Lisäksi Minna on antanut viestintäosaamisensa järjestön käyttöön viestintätiimissä. Viimeisimmät vuodet Minna on  ollut jäsen YAD:n hallituksessa.  Siinä lyhyesti perustelut sille, miks just Minna olis meidän mielestä Vuoden 2014 vapaaehtoinen 🙂 Nyt siis kiireellä äänestämään!

Äänestämisestä saa myös pisteitä, kun muistaa raportoida sen Street Teamin Vuoden vapaaehtoinen 2014 – tehtävän palautuksena.

Ens viikkoon!

Hanna, Street Team Crew

http://i1.wp.com/www.yad.fi/wp-content/uploads/2014/10/minna.jpg?fit=1030%2C1030

Mainokset
Avainsanat: , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Mainokset
%d bloggers like this: