Erinomainen boogie!

Hups! Tähän alkuun ei voi sanoa muuta kuin tervetuloa kaikille uusille blogin lukijoille ja Street Teamiläisille! Teitä uusia nimittäin piisaa. Ilmaisia tarroja –blogipostausta on jaettu FB:ssä yli 150 kertaa ja uusia tiimiläisiä on rekisteröitynyt tällä viikolla niin paljon, että ylläpito on ollut ihan solmussa. Positiivisessa mielessä, toki! Nyt on kuitenkin materiaalipyyntöjen ja raportointien suma purettu ja tänään lähtee viimeisetkin materiaali- ja palkintokirjeet liikenteeseen. Eli jos olet tällä viikolla tilannut matskua, niin viimeistään ensi viikon keskiviikkoon mennessä pitäisi postiluukussa kolista.

Matskua on lähtenyt  liikkeelle niin paljon, että monet meidän tarrat ovat päässeet loppumaan!!! Onneksi alkuviikosta tulee lisää. Samoin Street Teamin jäsenkortit loppuivat, joten osa viime päivinä rekisteröityneistä ei ole vielä sellaista saanut. Suunnittelemmekin ensi viikolla tyystin uudenlaisen jäsenkortin ja kun ne saapuvat painosta, uudet jäsenet tulevat saamaan omansa matskujen mukana.

yad keskusteluMatskupyyntöjen lisäksi raportointeja on tullut huisi määrä! Esimerkiksi Haasta vanhempasi –tehtävään on tullut hienoja rapsoja. Mainitaan vaikkapa areeva, joka tarttui kahvikupposeen ja istui vanhempiensa kanssa alas keskustelemaan. Toisinaan vanhemmat voivat tuntua daijuilta tai tietämättömiltä keskustelemaan huumeista, mutta parhaimmillaan tällaisessa keskustelussa kaikki oppivat jotain uutta. Aina on hyvä jos pystyy juttelemaan vanhempien kanssa vaikeistakin asioista. Tai edes jonkun aikuisen kanssa, ei sen välttämättä tarvitse olla  kumpikaan vanhemmista.

Muutama sananen Street Teamin anonymiteetistä. Street Teamissähän toimitaan nimimerkillä ja näin ikään kuin nimettöminä. Kun liitätte raportteihin kuvatodisteita, niin me emme päästä niitä nettisivujen kuvagalleriaan, mikäli niissä on jotain mistä teidät voi tunnistaa. Esimerkiksi emme päästä galleriaan kuvakaappauksia, joissa näkyy teidän FB-profiili tai muu profiili. Tai sellaisia kuvia, joissa näkyy tiimiläisen naama. Toki, jos kuva on erinomaisen hyvä ja haluaisimme sen galleriaan laittaa, kysymme siihen erikseen luvan.

Ai mistä pääsee kuvagalleriaan? Nettisivujen oikeassa yläreunassa on vaihtuva kuva, jota klikkaamalla sivuille rekisteröityneet tiimiläiset pääsevät ihailemaan tiimiläisten ottamaa kuvallista antia. Kuvagallerian kaikki kuvat ovat tiimiläisten ottamia.

Tiedottajamme vääntää tuossa juuri YAD:n tämän kesän festarijulistetta. Taidamme painaa sitä pienen erän ja laittaa myös Street Teamin kautta jakoon Sälää kansalle! –tehtävään. Laitan tuohon alle julisteen alustavan version näytille. Festareihin liittyen taidan laittaa ensi viikolla myös uuden tehtävän tulille… hmmm…

– JanneP, Street Team Crew –

PS. YAD:n tiimipäivillä heräsi ajatus siitä, että silloin tällöin voisi striibalaistenkin ääni kuulua blogissa. Tämä idea tuli reissussa mukana olleilta street teamiläisiltä ja se on tarkoitus pistää käytäntöön piakkoin.

YAD festarijuliste 2013

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Mainokset
%d bloggers like this: