Tekemisen meininkiä

Huu-jaah. Asioilla on tapana kasaantua. Niin myös meillä YAD:ssa. On ollut aivan hirvvee tapahtumasuma. Muutaman viime viikon sisällä on ollut Nuori2013 -tapahtuma, Mind the Youth –rock, S|DEFFECT –bileet, YAD Winter Tour ja Next Step –messut. Meidän vapaaehtoisia on siis sinkoillut sinne-tänne-ja-tuonne. Mutta sehän on vain huisia kun on tekemisen meininki!

Lisäksi työn alla on ollut YAD:n uusi verkkokauppa, joka alkaa olla viimeistelyä vaille valmis. Kauppa on jo täysin käytössä, mutta joitain pieniä viilauksia tullaan vielä ensi viikolla tekemään. Samaan syssyyn tehtiin myös Street Teamin sivuille päivityksiä. Striiban päivitykset eivät menneet ihan laakista kohdilleen eli TOP-listojen asemointi hakee vielä uomiaan, samoin Info-sivun sisältö on hävinnyt jonnekin :-D. Tekniset kiroukset tuppaavat usein olemaan tällaisia, sanotaanko… työläähköjä. Street Teamin nettisivuthan eivät ole teknisesti ottaen kaikkein yksinkertaisimmat. Mutta kaikki oleellisimmat asiat toimii eli striibailemaan vain!yadilaiset

Vuoden ensimmäisen Yadilaisen työstäminen on käynnissä. Yadilainenhan on YAD:n jäsenlehti, joka tulee kuudesti vuodessa jäsenmaksun suorittaneille. Street Teamillä on lehdessä oma palsta, johon striiban viimeisimpiä kuulumisia kirjoitetaan. Lisäksi lehdessä on juttuja muista YAD:n toiminnoista, koulutuksista ja tapahtumista sekä ajankohtaisia asioita päihteistä.

Silloin tällöin nakkaan matskun mukana uusimman Yadilaisen ansioituneille tiimiläisille, mutta jos haluat saada kaikki lehdet kotiin kuljetettuna, niin kannattaa maksaa jäsenmaksu. Senkin voi maksaa tosi näppärästi uudessa verkkokaupassamme… inkiti-vink 😉

Viikon striibauksesta vastaa Janskuyoyo, joka ennakkoluulottomasti jakeli markkinoilla YAD:n materiaaleja ihmisille! Hienoa.

– JanneP, Street Team Crew –

PS. Jokohan ensi viikolla saisi uuden tehtävän auki… hmm…

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

3 ajatusta artikkelista “Tekemisen meininkiä

  1. rikuli sanoo:

    jos taas jatkas striibailua kun on viel noita kirjan merkkejäkin… Eikai mun yad jäsenyys päättyny vuode vaihteessa?

    • JanneP sanoo:

      Jäsenyys maksetaan vuodeksi kerrallaan eli kyllä sjäsenyytesi loppui vuoden vaihteessa. Kannattaa maksaa siis myös vuoden 2013 jäsenyys 😀

      • rikuli sanoo:

        pöh 😀 maksaa kun jaksaa eli toisin sanoen ehtii.. Nyt on merkit viety ja raportoitu,uutta satsia odotellessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Mainokset
%d bloggers like this: