2 vuotta kattava raportointi sekä uusi työharjoittelija

Nyt teille paljastetaan järkyttävä yllätys: saatoitte luulla että tämän viikon raporttinne ja pisteenne ovat kulkenee turvallisesti Jannen kautta. Näin ei kuitenkaan ole, nimittäin tämäkin blogi on uuden Street Team harjoittelijan luoma, eli minun Taneli H:n! Älkää silti huolehtiko, raporttinne ja pisteenne ovat turvassa.

Elikkäs tasapuolisesti tervehdys kaikille! Opiskelen Keski-Suomen Opistolla nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi kolmatta vuotta. Vaikka opiskelupaikka onkin Suolahdessa niin ihan oikeasti olen pesunkestävä sumialainen. YADin piireissä on tullut pyörittyä nyt noin 2 vuotta, kahden kesän festarit on takana sekä jonkun verran paikkaritaustaakin löytyy. Riippuvuuden tähän toimintaan kuitenkin sain alkujaan juurikin striibailun kautta. Joten harjoittelupaikkana tämä on minulle oikein mieluinen. Työtehtäviin minulla lähinnä kuuluu Street Teamin ylläpito. Ja oikeastaan kaikki mitä sensei-Janne päänmenokseni keksiikään. Työharjoittelun ensimmäinen viikko on nyt takanapäin ja kiusananne roikun messissä vielä seuraavat 4 viikkoa. Jee!

On tällä viikolla tapahtunut muutakin. Raportteja on tullut mukavasti ja materiaalia on pistetty jakoon hyvin. Toimistolle saatiin uutukainen juliste, jota onkin jo lähetetty teille monille. 800 pisteenraja ylitettiin jopa kahdesti, onnittelut vielä tounoei3 ja _eihuumeita_! Heille onkin yllätyspalkinnot jo menneet.

Tehtävää Vallataan Facebook! on päivitetty niin, että 5 pistettä saa nyt jakamalla linkin yksityisviestissä 20 kaverillesi. Eli 20=5p, 40=10p, 60= 15p… You know what to do! Myös pieniä tekstin muuttelemisia voi havaita tehtävän Sälää kansalle! pisteytyksessä.

Raportoiduista tehtävistä mainittakoon Jezban skootterin tarroitus, über-tuning-yad-mobil! Ylläpidon matikkapäät räjäytti H3B44:n ”pieni”  637 tarran raportointi, pisteitähän tuolla ponnahti huimat 159! Onneksi hän oli pitänyt tarkkaa kirjaa tarroista. Sitä edeltävästä raportista onkin aikaa melkein 2 vuotta, joten sanotaan myös että welcome back!

Tehkää hyvin ja lähettäkää minulle paljon raportteja!

– Taneli H, Street Team Crew –

Avainsanat: , , , , , , ,

Yksi ajatus artikkelista “2 vuotta kattava raportointi sekä uusi työharjoittelija

  1. essi sanoo:

    Kiitti tästä ilostuttavasta bloggauksesta Taneli H! Ja tervetuloa messiin ruudun toiselle puolelle. Aika huikee H3B44:n raportointi, ei voi muuta kun nostaa hattua ja iloita tästä jälleenraportoinnista!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: