Häviö ei ole häpeä

15.5. on suuri päivä. Ja se on ihan kohta. Silloin nimittäin julkaistaan Suosikki, jonka messissä tulee tarraskaban voittajatarra! Ääniä tuli reilusti ja voittaja on selvillä. Mutta emme kerro sitä vielä. Sitä vastoin alla on viisi tarraa, jotka jäivät äänestyksessä häntäpäähän. Ensi viikolla julkaisemme viisi tarraa, jotka pärjäsivät äänestyksessä hieman paremmin ja seuraavalla viikolla julkaisemme kolme eniten ääniä saanutta tarraa!

Elikkäs häntäpään edustus (nämä eivät ole minkään valtakunnan järjestyksessa):

Kiitos osallistumisesta skabaan. Häviö ei ole häpeä, mutta yrittämättä jättäminen on suorastaan rangaistavaa 😉 Ensi viikolla siis seuraavat viisi tarraa.

Ja sitten asiasta Brasiliaan: Preventiimi on julkaissut juuri kirjan ”Virittävää verkostoitumista Preventiimissä -10 vuotta ehkäisevän päihdetyön kehittämistä nuorisoalalla”, johon Petra Pohjonen on kirjoittanut mielenkiintoisen artikkelin YAD:n Street Teamistä. Kirja on luettavissa myös verkossa PDF:nä. Tsek it aut!

Viikon striibaaja on tällä kertaa KepaMummo. Hän teki äidinkielen tunnilla tietokirjan YAD:sta ja Street Teamistä ja raportoi tästä esimerkillisesti kuvien kera! Hienoa toimintaa.

Ja hups… kaikki Street Teamin julisteet ovat loppuneet. Tänään on pakattu viimeiset kirjekuoriin. Tsekkaa siis tehtävä Suunnittele juliste ja kehittele meille uusi. Edelliset kaksi julistetta ovat olleet erinomaisen hienoja osoituksia striibalaisten taidoista ja kyvyistä. Eli kyllä sinä osaat ;-D Jos onnistut kehittelemään riittävän hienon julisteen, niin mehän painatamme sitä ja laitamme jakoon Street Teamin kautta. Oletko sinä siis seuraavan julisteen graafikko? Näyttäiskö hyvälle CV:ssä? Olisiko kerrottavaa kavereille koulussa? Kyllä!

– JanneP, Street Team Crew –

PS. Ylläpito opettelee tässä samalla lisää WordPressin saloja. Nyt tuohon alas on ilmaantunyt FB:n lisäksi mahdollisuus jakaa tätä blogia myös Google Plussassa, Twitterissä ja sitten vielä toi julkaise tämä -juttukin. Jei!

Avainsanat: , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: