Uudistuksia ja Demilöitä

Nyt on kaikki vanhat blogitekstit siirretty tänne. Blogihan aloitettiin lokakuun lopulla tuolla Street Teamin nettisivujen uutisissa ja viime kuussa pykättiin kasaan tämä oikea wordpress blogi. Olen merkinnyt kaikkiin blogiteksteihin avainsanoja, myös jos joku striibalainen mainitaan tekstistä, löytyy hänen nimimerkkinsä avainsanoista. Näin voitte tsekkailla onko blogissa kirjoitettu jotain juuri sinusta!

Kirjanmerkki

Uutta kirjanmerkkiä

Street Teamissä on suunniteltu paljon tulevia juttuja. Nettisivuille tulee kevään mittaan uusia muutoksia niin sisältöön kuin profiileihinkin. Suunnitteilla on esimerkiksi uusia palkitsemismuotoja vanhojen rinnalle sekä street teamiläisten ranking arvonimet. Ranking nimet muodostuisivat kerättyjen pisteiden mukaan. Minkälaisia nämä nimet voisivat olla? Laitapa kommenttiin ehdotuksia!

proprey teki oivallisen sivun YADille Demiin (http://demi.fi/demila/11583), joten jos hengailet niillä nurkilla niin liitypä demilän jäseneksi. Ja samalla voit liittyä siellä myös Street Teamin demilään (http://demi.fi/demila/10715). Ja tehkää ihmeessä kaikkiin mahdollisiin netin yhteisöpalveluihin YAD profiileja ja raportoikaa vaikka Whatever-taskin kautta ja pisteitä sataa kuin mummoja taivaasta ;-P

Huumebiisejä karttuu edelleen hyvää tahtia. Antaa tulla vain! Ja uusia matskuja on tosiaankin saapunut kirjanmerkkien muodossa. Elikkäs tilaamaan matskua tehtävään Kirjaston kauhu.

Street Teamin alkutaipaleesta ollaan työstämässä julkaisua nuorisotutkimusseuran kanssa. Tutkija Mikko Piispa on tehnyt arvioinnin Street Teamin pilotista (2007-2009) ja tästä meneillään olevasta hankkeestä vuoden 2010 loppuun asti. Nämä tullaan julkaisemaan kevään mittaan ainakin nettijulkaisuna.

Sriib…. Shrib… Zrib… Striibailemaan siitä!

– JanneP, Street Team Crew –

Mainokset
Avainsanat: , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Mainokset
%d bloggers like this: